Vilma Nissisellä on hyvä itsetunto, mutta läpäisemätön hänenkään kuorensa ei ole. Kuva: Jesse Väänänen

Vilma Nissistä ärsyttää hiihdon painontarkkailu sekä internetin jatkuva negatiivisuus.

- Hei Vilma, sä olet muuten aika läski hiihtäjäksi.

Muun muassa tällaisen kommentin A-maajoukkueen maastohiihtäjä Vilma Nissinen, 24, on saanut lukea internetistä. Se korpeaa. Heinolassa syntynyt Nissinen on saanut kuulla negatiivisia kommentteja ja vähättelyä lähes koko elämänsä.

Peruskoulussa kommentit olivat luokkaa "toi on ihan tyhmää, mitä sä teet" ja "ei susta koskaan tule hiihtäjää". Tuli silti. Nissinen aloittaa viikonloppuna jo viidennen vuotensa maailmancupin tasolla. Viime maaliskuussa hän hiihti ensimmäisissä aikuisten arvokisoissaan Oberstdorfin MM-kisoissa.

Läskikommentteja lukiessaan Nissinen on tajunnut, ettei lapsena koettu pilkka katoa aikuisena. Aikuiset puhuvat ihan yhtä kamalalla tavalla kuin lapset ja teinit kouluvuosina. Ikävistä kommenteista ei pääse eroon, vaikka on noussut juniorikisoista aikuisten kansainvälisen huipun tuntumaan.

- Olen oikeasti huolissani tästä ilmiöstä. Aika kovaksi saa kasvaa, että kaikki jutut jaksaa kuunnella, Nissinen kertoo.

Vuokatti Ski Teamiä edustava urheilija ihmettelee, eivätkö ihmiset käsitä, että myös ammattihiihtäjät ovat ihmisiä. Että verkossa annetun ilkeän kommentin vastaanottaja on lihaa ja verta siinä missä haukkujakin. Ettei urheilijoille voi sanoa mitä tahansa.

- Miltä tuntuisi, jos kommentoijan oma tytär saisi samanlaisia viestejä? Tai sanoisiko hän niin jollekin tutulleen? Nissinen kysyy.

Hän kertoo, että on erottanut itsestään urheilija-Vilman, joka on julkisen arvostelun kohteena, ja oman itsensä, identiteetin, joka paljastetaan vain yksityisesti. Mutta kun joku haukkuu läskiksi, eronteko on vaikeaa.

- Kun minä olen se urheilija, niin kyllä ne jutut vaikuttavat minun itsetuntooni eivätkä vain urheiluuni, Nissinen sanoo.

Hiihtolahjakkuutta ärsyttää myös se, että maastohiihtokeskustelu pyörii niin paljon urheilijoiden painon ympärillä. Kytätään sitä, näyttääkö lähtöviivalle ilmestyvä urheilija varmasti kireältä kuin pakkanen 1940-luvulla antamatta juurikaan arvoa ihmisten yksilöllisten kehojen ominaisuuksille.

- Minua vituttaa, että energia menee sen miettimiseen, että paljonko voin painaa talvella, jotta voin pärjätä kisoissa. Keskustelu on mennyt överiksi. Niin kauan, kuin meilläkin hiihtävät keulassa urheilijat, jotka ovat tosi pienessä kunnossa, niin kauan se ajaa myös muita kohti samaa, Nissinen sanoo.

Muissa pohjoisen hiihtomaissa, Ruotsissa ja Norjassa, on läpi vuoden ollut käynnissä iso keskustelu naishiihtäjien ongelmista syömisen ja painon kanssa. Samaa keskustelua on käyty Suomessakin muissa lajeissa esimerkiksi seiväshyppääjä Wilma Murron johtamana. Nissisen mielestä on hyvä, että syömishäiriöistä ja painonkyttäämisestä puhutaan.

- Norjassa ja Ruotsissa pidetään terveystarkastuksia. Ei pääse viivalle, jos ei niitä läpäise. En ymmärrä, miksei meillä ole samanlaista mallia. Jos hiihdon huippumaat pystyvät tekemään niin, järjestelmän pitäisi olla käytössä kaikilla muillakin, hiihtäjä sanoo.

- Ei voida urheilla sen kustannuksella, että on ihmisenä rikki, kun lopettaa urheilu-uransa. Joku valmentaja sanoi juuri hyvin, että hänen tehtävänään on kasvattaa urheilijoita mutta myös ihmisiä.

Omaa pian 11 vuotta jatkunutta yhteistyötään valmentajansa Mikko Virtasen kanssa Nissinen kehuu.

- Mikko on kasvattanut minusta huippu-urheilijan, mutta hän on minulle myös jopa kolmas vanhempi.

Vilma Nissinen on lauantaina tulessa, kun Rukan maailmancupissa hiihdetään perinteisen kymppi. Kuva: Jesse Väänänen

Eivätkä ne kaksi muutakaan vanhempaa ole huonoa työtä tehneet. Se selviää, kun kysyy vuokattilaiselta tämän sosiaalisesta mediasta. Nissinen kuuluu niihin nuoriin urheilijoihin, joiden some näyttää raikkaalta ja eloisalta.

Nissisen Instagramin tililtä katsoo itsevarman ja hyvinvoivan näköinen nuori urheilija. Kuvat, jotka on Nissisen sanoin otettu "jossain muissa kuin hiihtotrikoissa", kiinnittävät huomion. Varsinkin kun tietää, millaisia kommentteja nainen saa ja miten hiihtäjien vartaloita kytätään lajin parissa. Silloin tällöin Nissinen poseeraa bikineissä, joskus jopa ilman niitä, esimerkiksi vain ruusukimppu verhonaan.

Mistä uskallus kumpuaa? Millainen Nissisen suhde omaan kehoonsa on?

- Olen saanut kotoa sellaisen kasvatuksen, että minulla on aina ollut ihan hyvä itsetunto. Olen aina tykännyt itsestäni. Toki tulee hetkiä, jolloin miettii, että voisi olla enemmän sitä tai tätä. Olemme sellaisia, kun olemme, eikä sille mitään voi. En jaksa käyttää energiaa siihen, että haluaisin olla toisenlainen, Nissinen sanoo.

Vilma Nissinen julkaisee myös kuvia, jotka poikkeavat perinteisistä mielikuvista suomalaisesta hiihtäjästä. Kuva: Jesse Väänänen

Hän saa, yllätys, negatiivisia kommentteja myös tavastaan olla näkyvillä sosiaalisessa mediassa. Hiihtoyleisöllä on yhä ajatus, että somen tekeminen olisi jollain tavalla pois harjoittelusta, "että on huono urheilija, jos laittaa IG-kuvia". Nissinen on huomannut palautteen olevan jossain määrin sukupuolesta riippuvaista.

- Jos miehet tekevät videoita, se on ihan ok ja kivaa. Kun naiset tekevät sisältöä, sillä haetaan huomiota. Miksette keskity treenaamiseen, kysytään. Naisia aina kritisoidaan paljon enemmän.

Nissistä on turhaa yrittää horjuttaa. Koitettu on. On ollut aikoja, jolloin hän on käynyt jaakobinpainia.

Viime kausi oli vaikea, erityisesti MM-hiihtoja edeltänyt aika. Streptokokki iski ja oli syötävä parit antibioottikuurit. Marraskuussa hän oli omien sanojensa mukaan "aivan paska" ja huonossa kunnossa vielä joulunakin. Hyvä, jos jaksoi lenkillä käydä. Niin paljon väsytti.

Kun viime syyskuussa korkeanpaikanleirin jälkeen iski sitkeä flunssa, joka pakotti pitkäksi aikaa lepäämään ja joka sai kovalla työllä hankitun hiihtovireen katoamaan, Nissinen alkoi pohtia perustavanlaatuisia kysymyksiä. Mitä järkeä oli urheilla, kun puolen vuoden treenaaminen vedettiin vessanpöntöstä hetkessä alas?

Nissinen pohti kysymyksiä psyykkisen valmentajansa Terhi Lehtoviidan kanssa. Lehtoviita kysyi: - Miksi sinä Vilma urheilet?

- Loppujen lopuksi tulen aina lopputulokseen, että tämä on mun juttu, minä olen tässä hyvä ja minä tykkään hiihtää. Jos mietin urakehitystäni, olen aika lähellä vuorenhuippua. Tuntuisi tyhmältä luovuttaa tässä vaiheessa, Nissinen kertoo.

Lapsena Vilma Nissinen haaveili MM-hiihtojen lisäksi opiskelemisesta Sibelius-akatemiassa. Hän harrasti viulunsoittoa. Kuva: Jesse Väänänen

Työ Lehtoviidan kanssa on auttanut. Nissinen on pitänyt heikkoutenaan sitä, ettei osaa pyytää apua, kun on henkisesti lopussa tai rikki. Hän on joutunut opettelemaan avun pyytämistä.

- Olen rakentanut suojamuurin itseni ympärille. En tykkää jakaa asioita itsestäni muille. Haluan tehdä viimeiseen asti kaiken itse, kunnes olen ihan kusessa ja kaikki on ihan levällään. Silloin sanon, että hei, itse asiassa tarvitsisin apua. Voisiko joku tulla vetämään minut täältä suosta ylös?

Nykyisin Nissinen pitää psyykkistä osaamistaan vahvimpana ominaisuutenaan. Henkistä lujuutta vaaditaan maastohiihdon maailmancupissa. Nuoret, kansainvälistä huippua tavoittelevat urheilijat ovat kovassa painekattilassa. Kyse ei ole ainoastaan siitä, että katsojat antavat runtua ja kovaa.

Lisäksi tulosten taloudelliset seuraukset kuormittavat. Jos ei hiihdä lujaa, ei saa paljoa rahaa, ja silloin ammatinharjoittamisesta tulee vaikeaa.

- Kun ei ole vielä ihan huipputasolla mutta yrittää nousta A-maajoukkueeseen, on tilanne tosi paineistettu. Se on monelle kova paketti. Nostan hattua jokaiselle, joka tätä hommaa Suomessa tekee, Nissinen sanoo.

Vilma Nissisen tähtäimessä ovat tällä kaudella erityisesti maailmancupin pisteet. Kuva: Pekka Moliis

Rukan maailmancupin viikonlopun aikana Nissinen haluaa välttää virheet, jotka hän on kaudenavauksessa aiempina vuosina tehnyt. Tällä kertaa ei ole tarkoitus ladata liikaa odotuksia omille suorituksille.

- Monena vuonna olen puristanut ihan hulluna, hiihtänyt aivan paskat kisat ja tullut kotiin miettimään, että mitäs tässä nyt sitten tehdään. Se on vaikea paikka varsinkin nuorille hiihtäjille. Olen viimeiset pari kuukautta psyykkisen valmentajani kanssa pohtinut, että miten tilanteeseen kannattaa suhtautua, Nissinen sanoo.

Syyskuun sairastelun vuoksi hän on vähän jäljessä aikataulustaan. Hän on treenannut kovaa ja kroppa on väsynyt. Nissisen ja valmentaja Mikko Virtasen tarkoituksena on olla huippuvireessä vuodenvaihteessa. Kaiken mennessä täysin nappiin, Pekingin olympialaiset olisivat mielessä.

- Olympialaisiin päästäkseni minun pitää hiihtää todella kovaa ja ottaa aiemmasta tasostani askeleita ylöspäin. Haaste on iso. Vaikken pääsisi olympialaisiin, maailmancup on minulle tärkeä tänä talvena. Muuta tavoitetta en osaa sanoa, kuin että pisteille hiihtäminen on lähtökohta aina kun viivalle menee.

Viime viikonlopun Suomen cupin kisasta Taivalkoskelta Nissiselle jäi verrattain hyvä olo. Hän oli 9 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisassa seitsemäs jääden voittaja Krista Pärmäkoskelle minuutin ja 10 sekuntia.

- Hiihdin oman tasoista vauhtia. Jos haluaa isompiin kisoihin, pitää pystyä nostamaan vauhtia.

Rukalle hän lähtee osana kansallista ryhmää. Sprintin Nissinen jättää väliin ja keskittyy 10 kilometrin perinteiseen.