Metsästäjäliiton mukaan metsästyksen pidentäminen parantaisi jahdin onnistumismahdollisuuksia. Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan susien lisäänty" /> Metsästäjäliiton mukaan metsästyksen pidentäminen parantaisi jahdin onnistumismahdollisuuksia. Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan susien lisäänty" />

YLE


Metsästäjäliitto haluaa jatkaa sudenmetsästystä tulevana talvena maaliskuun loppuun saakka. Maa- ja metsätalousministeriö on asetusluonnoksessa esittänyt, että metsästys päättyisi 15. helmikuuta.

Metsästäjäliiton mukaan kauden pidentäminen parantaisi jahdin onnistumismahdollisuuksia, koska lumiolosuhteet muuttuvat ja lauman sijainti vaihtelee.

Maa- ja metsätalousministeriö on esittänyt, että ensi vuonna saisi tappaa 20 sutta. Asetus on parhaillaan lausuntokierroksella. Ministeriön tavoitteena on vahvistaa asetus joulukuun alussa. Tällöin metsästys voisi alkaa vuodenvaihteen jälkeen.

SLL lykkäisi metsästyksen aloittamista

Suomen luonnonsuojeluliiton suurpetoasiantuntija Riku Lumiaro vastustaa Metsästäjäliiton esitystä jahtiajan pidentämisestä.

- Susien metsästystä ei pitäisi vielä ylipäänsä aloittaa ennen kuin Luken selvitys susikannan suojelutason arvioinnista on valmistunut.

Metsästäjäliiton mukaan lisääntymisajan alkamista ei erikseen tarvitse huomioida, koska metsästyksen tavoitteena on nimenomaan lisääntyvän parin poistaminen laumoineen.

- Tässä on käsitykseni mukaan tarkoituksena poistaa koko haittaa aiheuttava lauma. Silloin metsästyksellä ei häiritä muiden susien parittelurauhaa, Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola sanoo.

SLL:n mukaan vastoin lakia, Metsästysliiton mielestä ei

Riku Lumiaron mielestä eläinten lisääntymisrauhan periaatteen pitäisi olla rikkomaton.

- Susia ei pidä metsästää lisääntymisaikana. Siinä rikottaisiin Suomen lakia, EU:n lainsäädäntöä ja moraalia.

Silpolan mukaan Suomen lainsäädäntö mahdollistaa susien metsästämisen maaliskuun loppuun saakka.

- Kyse on metsästämisestä kiima- eli paritteluaikaan, ei pentueiden syntymisen aikaan, hän painottaa.

Silpolan mukaan susien kaatoluvista on odotettavissa valituksia, jotka saattavat lyhentää jahtiaikaa.

- Voi käydä niin, ettei jahti pääse valitusten takia edes kunnolla alkamaan ennen helmikuun puolta väliä.

Lue myös:

Maa- ja metsätalousministeriö esittää kaatolupaa 20 sudelle - Ohisalo ja Mikkonen vastustavat

Suomen susikanta on liian pieni säilyäkseen geneettisesti elinvoimaisena - näin kertoo suden suojelua pohtineen hankkeen väliraportti

samedi 27 novembre 2021 02:35:00 Categories: YLE susi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.