Niilo Moilanen hiihti ensimmäisessä maailmancupin kilpailussaan heti pisteille. Moilasella on potentiaalia jopa sprintin arvokisamitalistiksi ast" /> Niilo Moilanen hiihti ensimmäisessä maailmancupin kilpailussaan heti pisteille. Moilasella on potentiaalia jopa sprintin arvokisamitalistiksi ast" />

YLE


RUKA. Viime talvena Vuokatissa junioreiden maailmanmestaruuden perinteisen hiihtotavan sprintissä voittanut Niilo Moilanen ylsi harvinaiseen temppuun Rukan maailmancupin sprintissä: hän sijoittui heti ensimmäisessä maailmancupin startissaan pisteille.

Yksi harvoista samaan suoritukseen on pystynyt Yle Urheilun asiantuntija Kalle Lassila, joka sijoittui Lahdessa 2005 sprintissä 29:nneksi.

- Silloin meni vain 16 eriin ja itkin silmät päästäni, kun en päässyt jatkoon, Lassila muisteli nauraen.

Moilanen oli karsinnassa 18:s ja lopputuloksissa 22:s. Yle Sportenin asiantuntija Matias Strandvallin mielestä 20-vuotiaan suomalaissprintterin tuloksessa on merkittävää myös se, että hän ylsi näin hyvään suoritukseen heti armeijan jälkeen. Omalla urallaan Strandvall pystyi myös vastaavaan saavutukseen, eikä hän ollut Moilasen tuloksesta yllättynyt.

- Karsinta oli ilahduttava, mutta erävaiheessa näkyi se, ettei aerobisuutta ja harjoitusvuosia ole vielä tarpeeksi. Hän ei palautunut niin maksimaalisesta suorituksesta tarpeeksi nopeasti. Ihan vielä ei riitä pidemmälle, mutta muuten suoritus oli todella, todella hieno, Strandvall kehui.

"Näissä karkeloissa pitää olla hyvin röyhkeä"

Niilo Moilasella on ollut melkoinen vuosi, sillä junioreiden maailmanmestaruuden jälkeen hän on valmistunut ylioppilaaksi, suorittanut armeijan ja muuttanut Oulusta Vuokattiin. Maailmancupin debyytti ei siksi tuntunut hänestä niin suurelta saavutukselta.

- Oletus oli, että jos minulla on oikein hyvä päivä ja sukset toimivat, niin tavoite on jatkoon. Tavoite toteutui, Moilanen sanoi kisan jälkeen.

Moilanen osoitti, että hänellä on potentiaalia aivan kärkitaistoon. Maailmancupin pisteet antoivat Moilaselle luottoa omaan tekemiseen ja osoitti, että hän on oikealla polulla. Samalla hän sai kisasta myös tärkeää oppia.

- Näissä karkeloissa pitää olla hyvin röyhkeä. Mitään ei tule ilmaiseksi ja helposti menettää paikkansa, jos ei ole hereillä. Jatkossa tiedän paremmin, mitä tuleman pitää, mutta pitää päästä hiihtämään. Tätä on vaikea oppia telkkarista, Moilanen sanoi.

Niilo Moilanen kuvassa.
Niilo Moilasen kauden päätavoite on alle 23-vuotiaiden MM-kisoissa Lygnassa, Norjassa. Hän on valmis hiihtämään myös maailmancupissa.Tomi Hänninen

Moilanen sai apua muun muassa erän valintaan maajoukkueen sprinttivalmennuksesta vastaavalta Mikko Virtaselta, joka opasti ensikertalaista myös ajolinjoissa ja radan taktisissa kohdissa.

- Parhaani mukaan yritin neuvoja noudattaa ja osaksi onnistuin. Ensi kerralla pystyn vielä parempaan, hän lupasi.

Hiihtäjälupaus ei vielä tiedä, koska hän pääsee seuraavan kerran kisaamaan maailmancupissa, mutta hän on valmis starttaamaan heti, kun kutsu käy. Lassilan mielestä Moilasen paikka on vauhdin perusteella maailmancupin sprinteissä, mutta valmennusjohdon täytyy valita tarkkaan, mitkä ovat oikeita ja hyviä kisoja Moilaselle.

- Tässä vaiheessa uraa on tärkeää, että kokonaisuus pysyy hallinnassa, harjoittelu jatkuu ja kehittymistä tulee pitkällä aikavälillä. Että hän ei ajaudu siihen, että alkaa vain mitata tulosta viikonloppu toisensa jälkeen, Lassila sanoi.

Moilasen mukaan hänen kilpailukalenterinsa on rakennettu niin, että hän olisi alle 23-vuotiaiden MM-kisoissa iskussa. Mutta matkan varrelle mahtuisi välietappeja, kuten esimerkiksi maailmancupin kisoja.

Päättäisikö Moilanen Suomen miesten sprinttituskan?

Moilanen on tehnyt Lassilaan vahvan vaikutuksen usealla osa-alueella. Lassila kehuu Moilasta älykkääksi nuoreksi mieheksi, joka on osannut pitää päänsä kylmänä, vaikka harjoituskaudella on tullut paljon muutoksia.

Moilasen henkilökohtainen valmentaja Tuomo Kiviniemi on pystynyt ohjaamaan suojattiaan oikeaan suuntaan, eikä Lassilan mielestä Rukalla nähty tulos ollut seurausta siitä, mitä kaksikko on tehty viikon parin aikana, vaan siitä, mitä he ovat tehneet viime vuosina.

- Se, että Moilanen saavutti heti ensimmäiset maailmancupin pisteensä, helpottaa urheilijan olotilaa. Siitä ei muodostu asia, jota täytyy jahdata pitkään eikä se kasvata lisäpaineita.

Lassilan mukaan Niilo Moilasesta puhuttaessa puhutaan poikkeuksellisesta lahjakkuudesta, jonka vahvuuksiin kuuluu räjähtävyys.

- Hän on räjähtävyydessä ihan ehdotonta kansainvälistä huipputasoa. Suomessa ei ole koskaan ollut nopeusominaisuuksiltaan sellaista hiihtäjää kuin Niilo, Lassila latasi.

- Tiedän, että se on vahvasti sanottu. Vahvoja hiihtäjiä on ollut vuosikymmeniä, jo silloin kun en ollut vielä syntynytkään, mutta silloin räjähtävyys tai nopeusominaisuudet olleet niin merkityksellisiä hiihdossa.

Koska kyseessä on vielä nuori urheilija, on hänellä Lassilan mielestä kehitettävä vielä fysiikassa ja esimerkiksi ylävartalon voimassa. Tilanteen pitäisi tasoittua vuosien mittaan ammattimaisella harjoittelulla. Se, ettei Moilasella ole mitään yksittäistä puutetta, on Lassilan mukaan vain hyvä asia.

Moilanen osoitti Rukalla henkisen kapasiteettinsa kestävän tiukkoja tilanteita. Hänen mukaansa maailmancup-sirkus ei poikennut liiemmin nuorten MM-kisoista, sillä toimintaraamit ja rutiinit olivat pitkälti samoja.

- Tämä oli hieno kokemus ja opin uusia asioita paljon, hän vakuutti.

Yle Urheilun asiantuntija Kalle Lassila uskoo, että Niilo Moilasesta kuullaan vielä tulevina kausina paljon ja hän asettaa nuorelle miehelle melkoisia paineita.

- Odotan, että viimeistään Niilo olisi se, joka päästäisi suomalaisen miessprinttihiihdon tuskistaan ja ottaisi jossain vaiheessa kauan kaivatun, ensimmäisen sprintin arvokisamitalin, Lassila totesi.

Lue myös:

Hiihtäjälupaus Niilo Moilasen vauhdikas vuosi jatkuu Rukan maailmancupissa: takana jo nuorten maailmanmestaruus, lukio, armeija ja muutto Vuokattiin

Nuorten maailmanmestari Niilo Moilanen lyö kaikki valtit sprinttiin - "Ura ei välttämättä kehity lineaarisella käyrällä"

vendredi 26 novembre 2021 22:31:37 Categories: YLE hiihto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.