Ilta Sanoma

Alasajon syynä on mahdollinen tammikuun alussa alkava lakko.

UPM:n biopolttoainetehdas Kaukaan tehtaalla Lappeenrannassa

UPM:n biopolttoainetehdas Kaukaan tehtaalla Lappeenrannassa Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Metsäyhtiö UPM kertoo aloittavansa biodieseliä valmistavan jalostamonsa alasajon Lappeenrannassa. Yhtiön mukaan syynä on mahdollinen tammikuun alussa alkava lakko.

Lakosta on ilmoitettava 14 päivää ennen sen alkamista. UPM:n mukaan kaksi viikkoa ei riitä jalostamon tuotannon turvalliseen keskeyttämiseen, joten siihen on varauduttava jo nyt.

Paperiliitto uhkaa UPM:ää lakolla, ellei yhtiön kanssa saada aikaan työehtosopimusta.

Samalla UPM:n biopolttoaineyksikkö varautuu lomauttamaan työntekijöitään Lappeenrannan jalostamolla väliaikaisesti enintään 90 päivän ajaksi alkuvuoden aikana.

Yt-neuvottelut mahdollisista lomautuksista alkavat 2. joulukuuta. Yt-neuvottelut koskevat enintään 47:ää henkilöä.

UPM:n bioliiketoiminnassa on saavutettu neuvottelukosketus Paperiliiton kanssa. UPM:n mukaan esimerkiksi lakkorajoista ei kuitenkaan ole saatu aikaan päätöstä.

Ilta Sanoma
vendredi 26 novembre 2021 17:32:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.