Ilta Sanoma

Etelä-Afrikasta löytyneessä koronavirusmuunnoksessa on mutaatioita, joiden tiedetään edistävän viruksen leviämistä ja auttavan sitä kiertämään immuunisuojaa.

Evoluutiobiologi Tuomas Aivelon mukaan on vaikeaa arvioida, miten nopeasti uusi muunnos voisi levitä Suomeen.

Evoluutiobiologi Tuomas Aivelon mukaan on vaikeaa arvioida, miten nopeasti uusi muunnos voisi levitä Suomeen. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Helsingin yliopiston tutkijan, evoluutiobiologi Tuomas Aivelon mukaan tiedot Etelä-Afrikasta löytyneestä uudesta koronaviruksen muunnoksesta B.1.1.529 ovat huolestuttavia.

- Muunnoksessa on monia sellaisia mutaatioita, joiden tiedetään aikaisempien varianttien perusteella edistävän viruksen leviämistä. Toisaalta mutaatiot myös auttavat sitä kiertämään aikaisempaa immuunisuojaa, Aivelo sanoo.

Lisäksi muunnoksesta on löytynyt Aivelon mukaan myös muutamia uusia mutaatioita, jotka mallinnusten perusteella auttavat virusta kiertämään immuunisuojaa.

- Paperilla näyttää siltä, että virus on potentiaalisesti parempi leviämään kuin aikaisemmat variantit.

Lue lisää: Evoluutio­biologi Aivelo Ylellä: Etelä-Afrikan uusi virus­muunnos herättää kysymyksiä - toimivatko rokotteet?

Eteläafrikkalaiset tutkijat kertoivat uuden muunnoksen löytymisestä torstaina. Virus on levinnyt Aivelon mukaan eteläisessä Afrikassa muutamilla alueilla suhteellisen nopeasti.

- Kyse voi olla sattumasta, jolloin virus ei olisi paremmin leviävä, vaan se on levinnyt sattuman syystä tietyillä alueilla. Tai sitten voi olla niin, että se leviää paremmin ja kiertää aiempaa immuunisuojaa.

Jos kyse olisi sattumasta, ei syytä huoleen olisi. Muissa tapauksessa tilanne on vaikeampi.

- Jos virus leviää paremmin, se tulee aiheuttamaan hankalia tilanteita etenkin niillä alueilla, joilla rokotuskattavuus on matala. Esimerkiksi Suomessa ongelma ei kuitenkaan olisi niin suuri, kun saadaan puristettua rokotuskattavuutta vähän korkeammalle.

Huonoin skenaario olisi se, että virus kiertäisi aiempaa immuunisuojaa.

- Silloin alttiiden määrä kasvaa niissäkin maissa, joissa rokotettuja on suhteellisen paljon.

Aivelon mukaan tässä vaiheessa ei vielä tiedetä juuri mitään muunnoksen kyvystä väistää rokotteen antamaa suojaa. Myöskään sitä ei tiedetä, miten vakavaa tautia muunnos aiheuttaa.

Muunnoksen leviämistä tulee hänen mukaansa estää jo nyt, ennen kuin tiedetään, kuinka vaarallinen se on.

- Siinä vaiheessa, kun muunnoksen vaarallisuus tiedetään, on tilanne jo tavallaan pelattu, sillä silloin se on jo päässyt leviämään.

Muunnokseen on reagoitu nopeasti ja Britannia, Singapore ja Japani ovat rajoittaneet Etelä-Afrikasta ja sen naapurimaista tulevaa matkustajaliikennettä. Myös EU suunnittelee eteläisestä Afrikasta tulevan lentoliikenteen rajoittamista. THL suosittelee välttämään matkustamista eteläiseen Afrikkaan ja kehottaa kaikkia alueelta saapuvia menemään koronatestiin.

Lue lisää: Uusi korona­muunnos herättää huolta maailmalla - WHO:n asian­tuntijat kokoontuivat kriisi­kokoukseen

Aivelon mukaan paljon riippuu nyt siitä, miten muunnoksen leviämistä saadaan estettyä alueilla, joilla sitä jo on sekä siitä, miten kansainvälinen yhteisö saa tuettua niitä alueita, joilla muunnos on yleistymässä.

Jos muunnos osoittautuu helpommin tarttuvaksi, tulee se Aivelon mukaan ennemmin tai myöhemmin leviämään myös Suomeen.

Hän ei usko, että uusi muunnos palauttaisi taistelua koronaa vastaan täysin alkupisteeseen, vaikka se kiertäisikin rokotteen antamaa suojaa.

- Ei se varmastikaan rokotesuojaa niin tehokkaasti kierrä. Jos se kiertää suojaa, niin kysymys on, että kuinka paljon. Jos muunnos on niin paha kuin pelätään, niin luultavasti seuraava aalto Suomessa on nyyvarianttia.

Aivelon mukaan on vaikeaa arvioida, miten nopeasti muunnos voisi levitä Suomeen.

- Emme oikein tiedä, milloin variantti on lähtenyt leviämään ja onko se eteläafrikkalaista perua. Varhaisin tiedossa oleva tapaus on havaittu 12.11. Verrattuna alfa- ja deltavariantteihin olemme huomanneet huomattavasti nopeammin ensimmäisen tapauksen sekvensoinnin jälkeen, että jotain huolestuttavaa tapahtuu. Olemme sikäli paremmin kartalla tilanteesta.

Ilta Sanoma
vendredi 26 novembre 2021 17:13:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.