Ilta Sanoma

Parlamentaarisen asevelvollisuuskomitean mukaan naisten määrän lisäämisellä edistettäisiin myös sukupuolten tasa-arvon ja maanpuolustustahdon vahvistamisen tavoitteita.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen tervehti tänään perjantaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa ilolla komitean linjauksia.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen tervehti tänään perjantaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa ilolla komitean linjauksia. Kuva: LEHTIKUVA / SEPPO SAMULI

Asevelvollisuuden kehittämistä ja maanpuolustusvelvollisuuden täyttämistä selvittänyt parlamentaarinen komitea esittää, että kutsunnat ulotettaisiin tulevaisuudessa myös naisiin.

Koko ikäluokalle järjestettäisiin jatkossa maanpuolustusvelvollisuuteen kiinnittyvä velvoittava kutsuntapäivä. Tällä pyritään syntyvyyden laskiessa lisäämään asepalvelukseen hakeutuvien määrää.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita asevelvollisuuden ulottamista naisiin.

Komitean mukaan naisten osallisuutta maanpuolustukseen tulee kuitenkin vahvistaa ja vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeutuvien määrää pyrkiä lisäämään.

Naisten määrän lisäämisellä edistettäisiin myös sukupuolten tasa-arvon ja maanpuolustustahdon vahvistamisen tavoitteita.

Komitea katsoo myös, että naisille on syytä avata mahdollisuus vapaaehtoiseen siviilipalvelukseen.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) tervehti tänään perjantaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa ilolla komitean linjauksia.

Kaikkosen mukaan asia käydään läpi hallituksen kesken ja valmistelutyö laitetaan liikkeelle pikimmiten.

Hänen mukaansa puolustushallinto lähtee uudistusten kanssa liikkeelle jo tämän vuoden puolella.

- Kääritään hihat ja ryhdytään hommiin.

- Osa asioista vaatii vähän pidempää valmistelua ja lakimuutoksia ja osa voidaan laittaa liikkeelle nopeamminkin, hän sanoi.

Kaikkonen uskoi, ettei uudistus kuitenkaan ehdi toteutua vielä tämän hallituskauden aikana.

Ilta Sanoma
vendredi 26 novembre 2021 16:48:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.