Ilta Sanoma

Sankkojen lumisateiden takia ajokeli voi olla erittäin huono sunnuntaina ja alkuviikon aikana.

Talvi tulee ryminällä myös etelään sunnuntaina ja ensi viikon alussa, kun lumisadealue pyyhkäisee yli Suomen.

Vielä lauantaina sää on Forecan päivystävän meteorologi Juha Föhrin mukaan rauhallisen talvinen. Pakkasta on lauantaina koko maassa Etelä-Suomea myöten. Tuuli voimistuu päivän kuluessa etelässä ja lisää pakkasen purevuutta.

Sunnuntaina Baltian suunnasta nousee lumisateita Suomenlahden rannikolle iltapäivän ja illan aikana. Föhr korostaa, että ennusteeseen liittyy vielä paljon epävarmuuksia, eikä voi tarkkaan sanoa, missä päin lunta saadaan.

- Lunta on tulossa, mutta kysymys on, missä päin se vaikuttaa sunnuntain kuluessa. Tällä hetkellä näyttää, että ei välttämättä muualla kuin Uudellamaalla ja Kaakkois-Suomessa. Kannattaa seurata sadetutkaa. Sinne mihin lumisade tulee, ajokeli on ratkaisevan huono.

Forecan blogissa kehotetaankin suomalaisia pysymään kotona, jos mahdollista.

- Eteläsuomalaisten kannattaa pysyä poissa liikenteestä ja suosia etätöitä sunnuntaina ja alkavalla viikolla, jos mahdollista.

Pakkasta on sunnuntaina maan keskiosissa 5-10 astetta ja etelässäkin viitisen astetta. Pohjoisessa pakkanen voi kohota pilvipeitteen rakoillessa jopa yli 20 asteeseen. Koillistuuli muuttuu sunnuntaina vallitsevaksi Etelä- ja Keski-Suomessa, mikä purevoittaa pakkasta entisestään.

Illan kuluessa lumisateet väistyvät, mutta jo maanantaina on luvassa lisää pyrytystä. Föhrin mukaan lumisateita on odotettavissa alkuviikosta valtaosaan maata.

Lunta alkaa sataa maanantaina iltapäivän aikana. Sade on etelässä sakeimmillaan illan kuluessa ja siirtyy sitten maan itä- ja keskiosaan. Maanantaina lunta voi kertyä Etelä- ja Keski-Suomeen kymmenen, itään jopa viisitoista senttiä.

Pyrytys jatkuu tämänhetkisen ennusteen mukaan myös tiistaina ja vielä keskiviikkonakin. Lunta voi siis tulla jopa kolme päivää yhtä kyytiä.

- Sama lumisadealue, joka maanantaina saadaan maan etelä- ja itäosaan siirtyy tiistaina niin, että sade on sakeinta Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueella.

Aivan pohjoisimpaan Lappiin sateet eivät välttämättä yllä.

Sää jatkuu tuulisena myös viikon alussa.

- Alkuviikon kuluessa pohjoisen puolelle kääntyvä tuuli vaikuttaa koko maassa, joten tilanne on pirun kylmä.

- Sääjakso on tiukan talvinen, Föhr summaa.

Ilta Sanoma
vendredi 26 novembre 2021 15:31:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.