Ilta Sanoma

Useat maat ovat Britannian vanavedessä ryhtyneet rajoittamaan matkustamista eteläisen Afrikan alueelta.

Britannia kiirehti torstaina ensimmäisenä maana rajoittamaan matkailua eteläisen Afrikan alueelta.

Britannia kiirehti torstaina ensimmäisenä maana rajoittamaan matkailua eteläisen Afrikan alueelta. Kuva: Li Ying / ZUMA / MVPhotos

Etelä-Afrikasta löytynyt koronaviruksen uusi variantti B.1.1.529 herättää huolta maailmalla. Torstaina ja perjantaina useat maat ilmoittivat rajoittavansa matkustamista Etelä-Afrikasta sekä sen naapurimaista.

Myös EU suunnittelee eteläisestä Afrikasta tulevan lentoliikenteen rajoittamista.

Eteläafrikkalaiset tutkijat kertoivat torstaina löytäneensä uuden koronamuunnoksen ja selvittävänsä parhaillaan sen mahdollisia vaikutuksia. BBC:n mukaan täysin varmistettuja tapauksia on löydetty Etelä-Afrikasta toistaiseksi vasta 77, ja ne keskittyvät Johannesburgia ympäröivään Gautengin provinssiin.

On kuitenkin viitteitä siitä, että variantti on levinnyt laajemmalle. Etelä-Afrikan lisäksi neljä tapausta on löydetty naapurimaa Botswanasta. Lisäksi Hongkongista on paikannettu yksi suoraan Etelä-Afrikkaan kytkeytyvä tapaus.

Lue lisää: Israelissa vahvistunut yksi uutta koronamuunnosta oleva tartunta

Etelä-Afrikan koronatilanne on ollut viime aikoina melko hyvä, mutta marraskuun puolivälistä lähtien tapausten määrä on lähtenyt rivakkaan nousuun. Kesällä 2020 otetussa arkistokuvassa kapkaupunkilaisen koulun opettaja jakaa kasvomaskeja oppilailleen.

Etelä-Afrikan koronatilanne on ollut viime aikoina melko hyvä, mutta marraskuun puolivälistä lähtien tapausten määrä on lähtenyt rivakkaan nousuun. Kesällä 2020 otetussa arkistokuvassa kapkaupunkilaisen koulun opettaja jakaa kasvomaskeja oppilailleen. Kuva: Mike Hutchings / Reuters

Päivittäin todettujen koronatartuntojen määrä on noussut Etelä-Afrikassa nopeasti parissa viikossa. Tutkijoiden mukaan B.1.1.529-variantti voi selittää kehitystä, sillä siinä on epätavallisen paljon mutaatioita, joiden vuoksi virus saattaa ohittaa elimistön immuunipuolustuksen ja olla herkemmin tarttuva.

Maailman terveysjärjestö WHO kertoi, että vie "muutamia viikkoja" ennen kuin uuden variantin vaikutuksia ymmärretään kunnolla. WHO kertoi kuitenkin kutsuneensa variantista huolestuneita tutkijoita perjantaiksi kriisikokoukseen, uutisoi muun muassa Sky News.

WHO:n tiedottajien mukaan asiantuntijoiden on määrä muun muassa arvioida, luokitellaanko B.1.1.529 huolta herättävien muunnosten vai seurantaa vaativien muunnosten listalle.

Lue lisää: Evoluutio­biologi Aivelo Ylellä: Etelä-Afrikan uusi virus­muunnos herättää kysymyksiä - toimivatko rokotteet?

Torstaina Britannia kiiruhti ensimmäisenä rajoittamaan matkustamista Etelä-Afrikasta sekä sen viidestä naapurimaasta. Esimerkiksi Intiasta viime keväänä löydetyn ja nyt suurimmassa osassa maailmaa hallitsevana viruskantana leviävän deltavariantin kohdalla Britannia toimi huomattavasti verkkaisemmin.

-?Tämä on merkittävin variantti, jonka olemme tähän mennessä kohdanneet, ja teemme kiireistä tutkimusta oppiaksemme lisää sen tarttuvuudesta, vakavuudesta sekä rokotealttiudesta, kertoi Britannian terveysturvallisuusviraston johtaja Jenny Harries Reutersin mukaan.

Etelä-Afrikan lisäksi lennot Britanniaan on keskeytetty toistaiseksi Namibiasta, Botswanasta, Zimbabwesta, Lesothosta sekä Eswatinista. Kyseisistä maista kotimaahan palaavat brittimatkustajat määrätään karanteeniin.

Britannian terveysministerin Sajid Javidin mukaan uudesta muunnoksesta tarvitaan vielä lisää tietoa, mutta jo ennen sitä asetettavat matkustusrajoitukset ovat oleellinen varotoimi. Myös Imperial College -yliopiston epidemiologi Neil Ferguson piti hallituksen päätöstä "viisaana", vaikka hänen mukaansa on toistaiseksi liian varhaista antaa todisteisiin perustuvia arvioita variantin riskeistä.

Etelä-Afrikan ulkoministeriö kertoi perjantaina pitävänsä Britannian päätöstä matkustuskiellosta hätiköitynä. Hallituksen huolena on maan turismiteollisuudelle koituvat ongelmat.

-?Meidän on toimittava mieluummin ripeästi kuin vasta silloin kuin se on liian myöhäistä, Britannian liikenneministeri Grant Shapps vastasi lehdistötilaisuudessa.

Dennis Malattji sai elokuussa koronavirusrokotuksen East Randin rautatieasemalla junassa, jonka Etelä-Afrikan rautatieyhtiö Transvaco on muuttanut liikkuvaksi rokotuskeskukseksi.

Dennis Malattji sai elokuussa koronavirusrokotuksen East Randin rautatieasemalla junassa, jonka Etelä-Afrikan rautatieyhtiö Transvaco on muuttanut liikkuvaksi rokotuskeskukseksi. Kuva: Siphiwe Sibeko / Reuters

Britannia sai perjantaina seuraajia linjaukselleen, kun Singapore ja Japani ilmoittivat rajoittavansa Etelä-Afrikasta ja sen naapurimaista tulevaa matkustajaliikennettä. Australia puolestaan varoitti, että mahdollinen rajojen sulkeminen Etelä-Afrikasta tulevilta voidaan toteuttaa pikaisesti, mikäli WHO luokittelee mutaation huolta herättäväksi.

Perjantaina aamupäivällä Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kertoi, että komissio suunnittelee hätäjarrun käyttöönottoa eteläisen Afrikan alueelta tulevan lentoliikenteen pysäyttämiseksi.

Uuden koronamuunnoksen johdosta asetetut matkustusrajoitukset ovat jo johtaneet seurauksiin myös Etelä-Afrikassa. Maassa oli määrä pelata lähipäivinä rugbyn sekä golfin ammattilaisturnaukset, mutta Britanniasta tulleet joukkueet ja golfaajat kiirehtivät palaamaan kotimaahan ennen matkustusrajoitusten voimaan astumista.

Ilta Sanoma
vendredi 26 novembre 2021 12:56:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.