Mikä meininki, hyvinvoivat valkoiset, kysyy Ilta-Sanomien kolumnisti Jyrki Lehtola.

Varmasti väsynyt, mutta onnellinen!

Teille Black Friday alkoi viikon etuajassa, kun emeritusprofessori lausui televisiossa n-sanan ja te kävitte taistoon rasismia vastaan.

Taistelu kannatti! Kun valkoiset saivat ilmoittaa moneen otteeseen toisille valkoisille vastustavansa rasismia, katosi rasismi valkoisten maailmasta ja Twitter-algoritmitkin iloitsivat.

Jos tummaihoinen ruokakuski olisi ehtinyt seurata valkoisten taistelua, kuski olisi varmasti iloinnut valkoisista, jotka rasismia vastustaessaan saivat taas puhua omista tunteistaan niin kuin Black Friday olisi tarjonnut ilmaisen terapiatunnin.

Marja Sannikan viihdeohjelmassa kaksi vierasta vastusti rasismia ja päätyi riitelemään keskenään siitä, kumpi on suurempi uhri.

Juontaja-toimittaja-dj Renaz Ebrahimi halusi ratsastaa ulkopuolisen statuksellaan pidemmälle ja emeritusprofessori Esko Valtaoja yritti naiivina saada asioita kontekstiin, vaikka toisen loukatuilla tunteilla ei ole muuta kontekstia kuin niiden tuoma moraalinen ylemmyys.

Sekä Valtaoja että Ebrahimi kuuluvat lörpöttelevään eliittiin.

Kun tuo eliitti horisee ulkopuolisuudesta ja osattomuudesta, se viittaa sillä aina omaan liioiteltuun ulkopuolisuuteensa ja osattomuuteensa, ei niihin, jotka ovat ulkopuolisia ja osattomia.

Identiteettipolitiikka ja ns. woke-kulttuuri ovat eliitille sopivaa ajantappoa ja Twitter-keimailua.

Ne eivät liity talouteen, työolosuhteisiin, selviämiseen, vaan puhujaan itseensä, joka pyrkii eteenpäin urallaan uhriuttaessaan itsensä osaksi laajempaa historiallista sortoa.

Kameroiden tuolla puolen yhä useampi tuntee olonsa turvattomaksi: rahat ovat loppu, asunto voi mennä, yksinäisyys ahdistaa, väkivalta pelottaa. Ihan sama, eliitin jäsen julisti juuri turvattomuuttaan keskellä kuvausryhmää.

Oikeamielisten valkoisten vastapuoleksi ilmoittautuivat ne valkoiset, jotka pauhasivat "woke-kultista" ja siihen liittyvistä fasismin vaaroista.

Ei Suomessa ole sellaista woke-kulttia kuin USA:n tai Iso-Britannian yliopistoissa ja kulttuurielämässä, täällä vasta ujosti harjoitellaan ja katsellaan, mikä menee läpi.

Täällä teatterit, säätiöt ja kustantajat kiillottavat itseään maksamalla toiseuden ammattilaisille siitä, että ne seisovat yhteiskuvan eturivissä alleviivaamassa isäntiensä avarakatseisuutta.

Rasismin vastainen taistelu on vajonnut omien asemien vahvistamiseksi kulttuurikentällä, jossa kulttuurivalkoiset ovat peloissaan, miltä näyttävät ulkopuolisille.

Tekeytyminen uhriksi ja siihen vetoaminen on vain perusteltua, normaalia toimintaa kulttuurikentällä.

Ja kun kulttuurissa mölistään, jää muiden ääni mölyn alle, eikä tuo hiljaisuus kuulu vanhoille, valkoisille miehille tai itsensä ruskeiksi brändänneille tytöille.

Kirjoittaja on kirjailija ja käsikirjoittaja.