Helmarit kärsi MM-karsintojen toisen tappionsa torstaina lohkokärki Ruotsille. Asiantuntijan mukaan Suomi on tuloksista huolimatta parantanut pel" /> Helmarit kärsi MM-karsintojen toisen tappionsa torstaina lohkokärki Ruotsille. Asiantuntijan mukaan Suomi on tuloksista huolimatta parantanut pel" />

YLE


Suomen naisten A-maajoukkue oli lähellä yltää tasapeliin loppuunmyydyn Gamla Ullevin edessä Göteborgissa. Pistekin olisi ollut maailmanlistalta 23 pykälää Ruotsin alapuolelta löytyvälle Suomelle huipputulos, sillä kokenut arvokisakävijä Ruotsi on ollut kotonaan voittamaton arvokisakarsinnoissa jo 39 vuotta.

Helmareiden hieno taistelu kestikin 79. minuuttia, kunnes Lina Hurtig, Tuija Hyyrysen seurakaveri Juventuksesta, pilasi Suomen juhlat ja vei Ruotsin 2-1-johtoon.

- Jos Filippa Angeldalin päästää noin vapaasti antamaan murtavan syötön, kyllä maailmanluokan keskikenttä laittaa pallon sinne, minne pitääkin. Hurtigin oikea-aikainen liike Emma Koiviston etupuolelle, ja se oli siinä, Yle Urheilun asiantuntija Maiju Ruotsalainen summasi.

Myös Ruotsin ensimmäinen osuma oli Maiju Ruotsalaisen mukaan hyvää oppikirjamateriaalia - siitä, miten huippumaita vastaan ei tule pelata.

- Viisi pelaajaa Fridolina Rolfön takana ja silti hän pääsee juoksemaan siitä ohi. Fokus pitää pitää pelissä 90 minuuttia ja enemmänkin, jotta pystyy haastamaan nämä maat.

Mainio avausjakso

Helmarit taisteli ja laittoi maailmanlistan kakkoselle varsinkin avausjaksolla kampoihin. Linda Sällströmin tasoitusosuma Ria Ölingin hienosta syötöstä oli karsintojen ensimmäinen osuma Ruotsin verkkoon.

- Valtava ero näissäkin karsinnoissa nähtyihin aiempiin otteluihin. Ruotsin avausmaalia edelsi ja sen jälkeen oli pieni hetki, kun oli Suomen pelaamisesta huoli. Mutta Suomi ei lannistunut, vaan pystyi ottamaan pallollisessa pelaamisessa askeleita eteenpäin. Vahva puoliaika, Yle Urheilun asiantuntija Jonne Kunnas summasi puolestaan avausjakson jälkeen.

Suomi aloitti myös toisen jakson vahvasti, mutta ottelu kääntyi toisella jaksolla yhä enemmän Ruotsin hyväksi.

- Se, että Suomi oli noin hyvin mukana pelissä johtui Suomen todella hyvästä kollektiivisesta prässistä. Suomi puolusti yhtenäisenä joukkueena ja pysyi pelissä mukana. Peli ratkesi tänään siihen, että toiselle jaksolle tuli pukukopista ulos vähän erilainen Ruotsi. Pelin tempo ja pallollinen pelaaminen nousivat. Se pakotti Suomen tippumaan alemmas toisella jaksolla, Ruotsalainen näki.

Häckeniä edustava Johanna Rytting Kaneryd tuli peliin mukaan tunnin kohdalla ja piristi selvästi Ruotsin hyökkäyspeliä. Toisen vaihtonsa Ruotsi suoritti 73. minuutilla, kun Mimmi Larsson korvasi Sofia Jakobssonin ja vaihdosta aloittanut kokenut kapteeni Caroline Seger Filippa Curmarkin. Ruotsin painostus tuottikin tulosta muutamaa minuuttia myöhemmin, kun Hurtig onnistui voittomaalissa.

Suomen päävalmentaja Anna Signeul on perinteisesti säästellyt vaihdoissa. Helmarit on usein suorittanut ensimmäiset pelaajavaihtonsa vasta varsinaisen peliajan viimeisen kymmenen minuutin aikana, ja niin se teki myös torstaina.

Ensimmäinen vaihto nähtiin vasta Ruotsin osuman jälkeen 81. minuutilla, kun Signeul vastasi tilanteeseen vaihtamalla kentälle Julia Tunturin. Vaihto oli jokseenkin yllättävä, sillä edellisen kerran Tunturi pelasi Suomi-paidassa ennen koronapandemiaa, Kyproksen turnauksessa maaliskuussa 2020. Sen sijaan EM-karsinnoissa Tunturi ei saanut vastuuta. Vittsjön keskikenttäpelaaja juoksi laitapuolustajana pelanneen Elli Pikkujämsän tilalle.

Pikkujämsä oli niin ikään yllätys avauskokoonpanossa, sillä yleensä laitapuolustajan paikalla on nähty Tuija Hyyrynen. Hyyrynen jäi kuitenkin kokoonpanosta pois juuri ennen ottelua ja Pikkujämsä hoiti tonttinsa kunnialla.

Amanda Rantanen gör mål mot Skottland.
Amanda Rantanen juoksi viime joulukuussa Skotlantia vastaan pelatussa EM-karsintaottelussa kentälle lisäajan neljännellä minuutilla. Hetkeä myöhemmin hän teki ilmiöksi nousseen naamamaalin läpiajosta. imago images/Sports Press Photo/ All Over Press

Lokakuussa Olympiastadionilla Irlantia vastaan Suomi suoritti ensimmäisen pelaajavaihtonsa vasta 86. minuutilla 1-2-tappioasemasta huolimatta. Syyskuussa Turussa Amanda Rantanen pääsi pelaamaan Slovakiaa vastaan jopa viimeiset 10 minuuttia, mutta torstaina Rantanen vaihdettiin kentälle vasta ottelun lisäajalla.

- Olisiko voinut tehdä aiemmin? En tiedä, mitä Rantaselta oikein odotetaan tähän minuutin lisäajalle. Mikä tämän vaihdon pointti on? Jonne Kunnas ihmetteli.

Kaisa Collin korvasi Linda Sällströmin 85. minuutilla. Sitä ennen silminnähden väsynyt Sällström oli jo viittonut itse vaihtoa.

Sanni Franssi hyppää Linda Sällströmin syliin tuulettamaan maalia.
Sanni Franssi onnitteli Linda Sällströmiä tasoitusmaalista. Osuma oli Sällströmille maajoukkueuran 50:s. SPA

Kaikesta huolimatta Kunnas piti Helmareiden esitystä hyvänä. Joukkueella on ollut ongelmia etenkin matalaa blokkia vastaan pelatessa, ja vaikka Ruotsin materiaali oli maailman huippuluokkaa, sopi palloa mielellään pitävän joukkueen pelitapa Helmareille paremmin.

Kotitappioon ja valtavaan pettymykseen päättyneessä Irlanti-ottelussa oli kuitenkin havaittavissa myös hyviä asioita, ja niitä nähtiin Suomen pelissä myös torstaina.

- Ensimmäinen puoliaika tiettyjä hetkiä lukuunottamatta oli oikein ryhdikäs esitys. Toisen puoliajan alku oli myös todella hyvä. Sitten Ruotsi otti isosti pallonhallinnan. Suomi onnistui kuitenkin vähintäänkin kohtuullisesti omassa ottelusuunnitelmassaan. Lupauksia herättävä peliesitys. Tämä oli varmasti yksi parhaimpia esityksiä vieraskentällä, Kunnas summasi.

- Nollaan pisteeseen ei kuitenkaan voi olla tyytyväinen. Jäi hampaankoloon isosti, ei siitä mihinkään pääse.

MM-karsinnat jatkuvat huhtikuussa

Suomi on vielä toistaiseksi lohkon toisena kuudella pisteellä, sillä Irlanti ja Slovakia päätyivät illan ottelussa 1-1-tulokseen ja pistejakoon. Molemmat ovat nyt neljässä pisteessä - ja molemmilla on tilaisuus tiistaina mennä Suomen ohi. Irlanti mitä todennäköisimmin myös tekee sen, sillä se kohtaa lohkon heittopussi Georgian kotonaan. Slovakia pelaa jo toistamiseen Ruotsia vastaan, mutta edellinen kohtaaminen päättyi vain Ruotsin 1-0-voittoon.

Helmareiden MM-karsinnat jatkuvat vasta huhtikuussa Slovakian vieraana. MM-lopputurnaus pelataan Australiassa ja Uudessa-Seelannissa kesällä 2023, ja sinne selviävät suoraan lohkovoittajat. Lohkokakkoset taistelevat paikasta jatkokarsinnoissa.

MM-karsintojen välissä Helmarit pelaa kuitenkin EM-kisoissa Englannissa ensi kesänä. Ottelut nähdään Ylen kanavilla.

Lue myös:

Linda Sällströmin upea tasoitus ei riittänyt - Ruotsi nousi voittoon Helmareista ennätysyleisön edessä: "Aika tyhjä olo"

Katso maali, joka murskasi Helmareiden toiveet pisteestä - näin MM-karsintaottelu eteni

vendredi 26 novembre 2021 09:28:30 Categories: Helmarit YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.