Ilta Sanoma

Naisista seitsemän prosenttia ja 15-24-vuotiasta vain neljä prosenttia hyväksyy turkistarhauksen nykymuodossaan.

Valtaosa suomalaisista vastustaa turkistarhausta. Kuvassa supikoiria häkissä Pohjanmaalla vuonna 2019.

Valtaosa suomalaisista vastustaa turkistarhausta. Kuvassa supikoiria häkissä Pohjanmaalla vuonna 2019. Kuva: Akseli Valmunen

Tuoreen mielipidemittauksen mukaan 71 prosenttia suomalaisista ei hyväksy turkistarhausta nykyisessä muodossaan. Erityisesti naiset ja nuoret vastustavat nykyisen kaltaista turkistarhausta, selviää eläinsuojelujärjestöjen Taloustutkimuksella marraskuussa teettämässä kyselyssä.

Naisista seitsemän prosenttia ja 15-24-vuotiasta vain neljä prosenttia hyväksyy turkistarhauksen nykymuodossaan.

Vastustajista yli kolmasosa sallisi kuitenkin tarhauksen jatkuvan, jos eläimille tarjotaan huomattavasti nykyistä enemmän tilaa ja mahdollisuuksia toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä.

Vain 16 prosenttia suomalaisista oli sitä mieltä, että turkistarhausta voidaan jatkaa nykymuotoisena ja ilman uusia rajoituksia.

Puhelimitse toteutetun kyselyn tulokset vastasivat järjestöjen teettämien aiempien vastaavien kyselyjen tuloksia. Animalian ja Oikeutta eläimille -järjestön kyselyyn vastasi noin tuhat ihmistä.

Viime vuosina esimerkiksi Ranska, Norja ja Viro ovat kokonaan kieltäneet turkistarhauksen.

Ilta Sanoma
vendredi 26 novembre 2021 09:00:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.