Ilta Sanoma

"Asianhoitajani teki rikosilmoituksen minun pyynnöstäni."

-?Olen tehnyt väärin, mutta en ole valmis ottamaan kaikkea kuraa niskaani, Sanna Kiiski sanoo.

-?Olen tehnyt väärin, mutta en ole valmis ottamaan kaikkea kuraa niskaani, Sanna Kiiski sanoo. Kuva: Ella Kiviniemi

Törkeästä petoksesta epäilty ja kohun keskelle joutunut toimittaja ja juontaja Sanna Kiiski kertoo nyt IS:lle oman näkemyksensä tapahtumista, jotka liittyvät hänen suunnittelemaansa Arvoa vai ei -tv-sarjaan ja sen varjolla tehtyihin väärinkäytöksiin.

-?Olen tehnyt väärin, mutta en ole valmis ottamaan kaikkea kuraa niskaani.

IS:n useista lähteistä saamien tietojen mukaan Kiiski haalii itselleen tv-ohjelman varjolla hyväuskoisilta arvo-omaisuutta ja hankki itselleen rahaa panttaamalla koruja ja muita arvoesineitä.

-?Ihan niin kuin minulla olisi tällä tavaroita, söisin kermaleivoksia ja eläisin leveästi. Nukun exäni sohvalla ja yritän saada itseni kuntoon, Kiiski kertoi IS:lle torstaina.

Helsingin poliisi sai 4. lokakuuta asianhoitajan tekemän tutkintailmoituksen, jossa toisena epäiltynä on Sanna Kiiski. IS on nähnyt kyseisen tutkintailmoituksen.

Asianimikkeinä ovat törkeä petos ja identiteettivarkaus. Epäillyt teot ovat tapahtuneet 28.5.-28.9.

Sanna Kiiski sanoo, että hän itse halusi antaa tapaukset poliisin tutkittavaksi.

-?Asianhoitajani teki rikosilmoituksen minun pyynnöstäni. En ollut siinä kohtaa kykenevä hoitamaan asioitani.

Sanna Kiiski kertoo, että hän romahti syyskuussa ja joutui Auroran sairaalaan hoidettavaksi. Hän kertoo antaneensa asianhoitajalleen tehtäväksi viedä poliisille esiselvityksen kaikista koruista ja arvoesineistä, joita hän ei ole palauttanut ihmisille sovitussa ajassa.

-?Kun menin sairaalaan, minulle oli tärkeää, että joku ottaa kopin siitä sotkusta, jonka olen saanut aikaan. Kaikki ihmiset olivat jo vihaisia ja uhkailivat poliisilla.

Sanna Kiiski kertoo ajatelleensa, että on parempi nostaa kädet pystyyn ja selvittää asiat pohjia myöten virallista tietä.

Kiiski kertoo, ettei häntä ole vielä kuulusteltu.

-?Haluan pyytää kaikilta niiltä anteeksi, jotka ovat kärsineet minun sekoilustani. Sen takia asia on nyt poliisilla ja toivottavasti jossain kohtaan pääsen kuulusteluun.

Sanna Kiiski kertoo, ettei häntä ole vielä kuulusteltu.

Sanna Kiiski kertoo, ettei häntä ole vielä kuulusteltu. Kuva: Joonas Salo / IS

Sanna Kiisken mukaan pantattuja tavaroita ei ole kymmeniä.

-?Niitä on noin 20. Siinä on erilaisia firmoja ja yksityishenkilöitä, joilta olen vuokrannut sopimuksella tavaroita pilotin kuvauksiin.

Sanna Kiiski kertoo, että hän sai vuosi sitten idean tv-ohjelmasta, jossa arvioidaan ihmisten studioon tuomia esineitä. Hän esitteli ideaansa useammalle taholle.

Hän ajatteli, että kun hän saa pilotin valmiiksi, ohjelma ostetaan.

-?Leikin upporikasta ja rutiköyhää niin kuin moni tekee. Elin kädestä suuhun.

Sanna Kiiski kertoo vieneensä tavarat panttilainaamoon, koska hän teki tuotantoa, johon rahat eivät riittäneet.

-?Keksin maniapäissäni hyvän idean. Sehän on tietenkin väärin, mutta kun on maniasumussa, sitä tekee sellaista ja ajattelee, että rahaa tulee kohta. Saan myytyä pilotin ja pääsen tästä eteenpäin.

Hän arvelee saaneensa tavaroita panttaamalla itselleen muutamia tuhansia euroja.

Kiisken mukaan hän on myös yksi jutun uhreista. Hän kertoo, että on kärsinyt pelaamisongelmasta, joka johti velkaantumiseen rikollisille tahoille. Velkojat hakkeroivat hänen puhelimensa.

-?Minä olen identiteettivarkauden uhri, hän muotoilee.

Ensimmäisenä Sanna Kiisken rikosepäilyistä kertoi Seiska.

Ilta Sanoma
vendredi 26 novembre 2021 07:00:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.