STT

Tshekin presidentti sai koronatartunnan ja joutui takaisin sairaalaan vain muutama tunti sairaalasta pääsynsä jälkeen

STT - logo STT 26.11.2021 00:39:21 STT
Paikallisen median mukaan Zeman on toistaiseksi oireeton. Kuva vuodelta 2019. LEHTIKUVA/AFP

AFP

Tshekin presidentti Milos Zeman palasi torstaina sairaalaan saatuaan positiivisen koronatestituloksen, presidentin tiedottaja kertoi lausunnossaan torstaina illalla.

Zeman pääsi sairaalasta kotihoitoon vain muutamaa tuntia aiemmin torstaina aamulla. Iltapäivällä hänellä todettiin koronatartunta.

77-vuotias presidentti on saanut hoitoa maksaongelmiensa vuoksi. Hän joutui sairaalaan lokakuun alkupuolella.

Paikallisen median mukaan Zeman on saanut kolme koronarokoteannosta ja on toistaiseksi oireeton.

Tiedottajan mukaan presidentin ohjelma on tauolla sen aikaa, kun hän saa hoitoa koronaviruksen vuoksi. Zemanin oli määrä nimittää perjantaina keskustaoikeistolainen Petr Fiala Tshekin uudeksi pääministeriksi, mutta seremoniaa joudutaan nyt lykkäämään.

Tshekissä raportoitiin keskiviikkona lähes 26 000 koronatartuntaa, mikä on 10,7 miljoonan asukkaan maassa päiväkohtainen ennätysmäärä.

Tshekin hallitus ilmoitti torstaina uusista koronarajoituksista tartunta-aallon taltuttamiseksi. Muun muassa joulumarkkinat suljetaan kokonaan ja ravintolat ja yökerhot iltakymmenestä alkaen.

Maan itäosassa jotkin sairaalat ovat joutuneet siirtämään potilaita muualle kapasiteetin täyttymisen vuoksi.

vendredi 26 novembre 2021 02:39:21 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS
Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.