MTV

Näin koronarajoituksia ollaan nyt tiukentamassa - katso lista

MTV - logo MTV 25.11.2021 20:54:21 Maria Nykänen

Ravintolarajoitukset ovat kiristymässä leviämisvaiheen alueilla sunnuntaista lähtien. Lisäksi aluehallintovirastoja patistellaan ottamaan käyttöön laajempia yleisötilaisuuksien rajoituksia.

Hallituksen sote-ministeriryhmä esitti tänään, että ravintolarajoituksia tiukennetaan sunnuntaista alkaen leviämisvaiheen alueilla. 

Esityksen mukaan alkoholin anniskelu päättyisi kaikissa ravintoloissa kello 17. Ravintoloiden, joissa anniskellaan alkoholia olisi suljettava ovensa kello 18.

Koronapassilla ravintolat välttyisivät edelleen kaikilta rajoituksilta.

Tiukennukset eivät koskisi esimerkiksi pikaruokapaikkoja tai kahviloita, joissa ei myydä alkoholia.

Hallituksen on määrä päättää rajoituksista viimeistään perjantaina aamulla.

Rajoitukset tulisivat voimaan sunnuntaina. 

Ravintolarajoitusten lisäksi aluehallintovirastoja ohjataan todennäköisesti ottamaan käyttöön laajempia kokoontumisrajoituksia. Hallitus neuvottelee asiasta ensi tiistaina.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja sosiaali- ja terveysministeriö (STM) esittivät torstaina, että aluehallintovirastojen tulisi rajoittaa myös niin sanottuja kohtalaisen riskin tilaisuuksia, joita ovat muun muassa:

- ulkona järjestettävät massakonsertit tai urheilukatsomot, kun istumapaikkoja ei ole määritelty

- messut, joissa ei ole tehty erityisjärjestelyjä kontaktien välttämiseksi

- joukkueurheiluun ja ryhmäliikuntaan käytettävät sisäliikuntatilat

- kaukoliikenteen juna- ja bussiliikenne

- hengelliset kokoontumiset sisätiloissa

Tähän mennessä rajoituksia on suunnattu pääasiassa korkean riskin tapahtumiin, joita ovat esimerkiksi sisätiloissa järjestettävät massakonsertit sekä baarit ja yökerhot.

- Vaikka ulkotiloissa ilma liikkuu, eikä olla niin tiiviisti, kyllä esimerkiksi urheilutapahtumissa kontakteja syntyy muutenkin, esimerkiksi vessajonoissa tai silloin, kun haetaan syötävää tai juotavaa, kertoi THL:n projektipäällikkö Anna Katz torstain tiedotustilaisuudessa.

Katzin mukaan lista on suuntaa-antava ja se on luotu alueille tueksi tilanteiden arvioimiseen.

Rajoituksista päättävät aluehallintovirastot. STM voi kuitenkin kannustaa niitä päätöksiin ohjauskirjeellä.

jeudi 25 novembre 2021 22:54:21 Categories: MTV

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.