STT

Teollisuusliiton Riku Aalto jyrisi työnantajille, jotka heikentävät työehtoja sopimusten umpeutuessa - liitto valmis oikeustoimiin

STT - logo STT 25.11.2021 18:24:21 STT
Aallon mukaan riski työmarkkinahäiriöistä on kasvanut varsinkin metsäteollisuudessa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Anssi Rulamo

Teollisuusliiton puheenjohtajalla Riku Aallolla oli torstaina varoituksen sanoja työnantajapuolta kohtaan. Teollisuusliiton liittovaltuustolle puhunut Aalto nosti esiin kiistan työehtojen jälkisuojasta eli siitä, pysyvätkö vanhat työehdot voimassa sopimuksettomassa tilassa työehtosopimuksen umpeutuessa.

Teknologiateollisuuden alalla sopimukset päättyvät marraskuun lopussa. Teknologiateollisuus ry ilmoitti viime keväänä lopettavansa valtakunnallisten työehtosopimusten neuvottelemisen, ja alalle perustettiin uusi työnantajayhdistys Teknologiateollisuuden työnantajat ry. Työnantajapuolen tulkinnan mukaan työehtojen jälkisuoja ei päde, koska työehdoista on neuvottelemassa uusi osapuoli.

- Me emme hyväksy tilannetta, jossa jäsentemme työehtoja heikennetään sopimuksettomassa tilassa. Mikäli tällaista myöhemmin tapahtuu, on liitto valmis reagoimaan asiaan niin oikeudellisin kuin järjestöllisin toimenpitein jäsentensä työehtojen suojelemiseksi, Aalto sanoi.

- Valitettavasti meillä on jo nyt tiedossa yrityksiä, joissa on henkilöstölle ilmoitettu yksipuolisesti työsuhteen ehtojen heikennyksistä 1.12. alkaen. Näille yrityksille sanon, että perästä kuuluu.

Aallon mukaan riski työmarkkinahäiriöistä on kasvanut varsinkin metsäteollisuudessa.

- Jo tässä vaiheessa on selvää, että työtaisteluilta metsän yrityksissä tuskin vältytään.

Hän sanoi, että neuvottelut kaikilla sopimusaloilla ovat pahasti kesken.

- Teollisuusliitto haluaa tehdä sopimukset mutta emme hinnalla millä hyvänsä. Teollisuuden tilauskirjat ovat nyt täynnä, joten kilpailukyvyssämme ei pitäisi olla mitään vikaa.

Aalto syyttää neuvottelujen viivästyksistä työnantajia, joiden pyrkimykset rakenteellisiin uudistuksiin veivät hänen mielestään monta kuukautta hyvää neuvotteluaikaa.

Aalto sanoi, että työnantajapuolen suitsuttaman työmarkkinamuutoksen vaikutukset ovat jäämässä pieniksi. Uuden työnantajayhdistyksen jäsenkunnan edustavuus on noussut niin korkeaksi, että se varmistaa vahvan yleissitovuuden syntymisen työehtosopimukseen.

jeudi 25 novembre 2021 20:24:21 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.