Ilta Sanoma

SM-liigan otteluohjelmaan tuli useita muutoksia.

Rauman Lukko kärsii koronaviruksen vaikutuksista.

Rauman Lukko kärsii koronaviruksen vaikutuksista. Kuva: Emmi Korhonen/ Lehtikuva

SM-liigassa pelaavan Rauman Lukon joukkueessa todettiin alkuviikosta useita koronavirustartuntoja.

Lukko kertoo verkkosivuillaan, että alkuviikosta negatiivisen testituloksen antaneilta henkilöiltä otetaan perjantaina aamulla uudet koronatestit. Jos ne ovat yhä negatiivisia, henkilöt vapautuvat karanteenista.

Lukon mukaan testitulokset varmistuvat vasta perjantai-iltana tai lauantaiaamuna. Sen takia joukkueen kokoonpanon selkeytyminen voisi venyä ottelupäivän aamuun.

Lukon koronavirustilanne on aiheuttanut useita muutoksia SM-liigan otteluohjelmaan. Kattojärjestö kertoi niistä torstaina.

Lauantaille 27. marraskuuta ottelukalenteriin merkitty Pelicans-Lukko siirretään pelattavaksi tiistaina 18. tammikuuta.

Alun perin 15. joulukuuta otteluohjelmassa ollut Pelicans-SaiPa siirtyy pelattavaksi lauantaina 27. marraskuuta.

Perjantailta 26. marraskuuta siirtyneen ottelun JYP-Lukko uusi pelipäivä on tiistai 25. tammikuuta.

Lukko ja JYP olisivat kohdanneet alun perin keskiviikkona 15. joulukuuta. Ne kohtaavatkin jo keskiviikkona 20. joulukuuta.

Ottelu Pelicans-Ässät piti pelata keskiviikkona 2. helmikuuta. Joukkueet kohtaavatkin jo 15. joulukuuta.

Ilta Sanoma
jeudi 25 novembre 2021 19:23:00 Categories: Ilta Sanoma SM-liiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.