Sosiaalidemokraattien Magdalena Andersson pyysi eilen vapautusta tehtävästään, ennen kuin hänet ehdittiin virallisesti nimetä virkaan. Anderson a" /> Sosiaalidemokraattien Magdalena Andersson pyysi eilen vapautusta tehtävästään, ennen kuin hänet ehdittiin virallisesti nimetä virkaan. Anderson a" />

YLE


Ruotsi tulee todennäköisesti saamaan uuden pääministerin vasta maanantaina.

Ruotsin parlamentin puhemies Andreas Norlén ehdottaa Magdalena Anderssonia sosiaalidemokraattien muodostaman yksipuoluehallituksen pääministeriksi.

Norlénin keskusteli puolueiden puheenjohtajien kanssa puhelimessa ennen päätöstään, ja kaikki puolueet kertoivat hänelle, ettei niiden kanta ole muuttunut eilisestä äänestyksestä.

Norlén kertoi ehdottavansa Anderssonia pääministeriksi jo tänään klo 18.20 Suomen aikaa. Tämän jälkeen parlamentti voi äänestää asiasta aikaisintaan maanantaina.

Ympäristöpuolue, keskusta ja vasemmisto olivat jo aiemmin tänään kertoneet olevansa valmiita tukemaan Anderssonia uudessa pääministeriäänestyksessä.

SVT:n mukaan Andersson ei muodollisesti vielä ehtinyt olla virallisesti pääministeri, sillä hallitusta ei ole muodostettu loppuun asti. Stefan Löfven johtaa väliaikaishallitusta kunnes uusi hallitus aloittaa tehtävässään.

Puhemies: Usko politiikkaan koetuksella

Norlénin mukaan eilisen dramaattiset tapahtuvat ovat omiaan lisäämään kansalaisten epäluottamusta politiikkaa kohtaan.

Hänen mukaansa kyseessä on ensimmäinen kerta, kun virkaan valittu pääministeri ei halua astua virkaan.

Hän arvosteli ympäristöpuoluetta siitä, ettei se ollut kertonut aikovansa erota hallituksesta, mikäli hallituksen budjettiehdotus häviää äänestyksessä.

Ruotsin pääministeriksi nouseva Magdalena Andersson ja parlamentin puhemies Andreas Norlen kättelevät.
Magdalena Andersson ja Andreas Norlén.Jessica Gow / AFP

Lisäksi Norlén kertoi, ettei uskonut Anderssonin eroavan tästäkään huolimatta. Hänen mukaansa Andersson oli jopa sanonut hänelle, ettei aio erota, vaikka hänen hallituksensa hajoaisikin.

- Jos olisin tiennyt tämän, olisimme voineet äänestää budjetista ensin ja sitten vasta pääministeristä, hän totesi tiedotustilaisuudessaan tänään.

Ruotsin politiikassa koettiin eilen dramaattisia hetkiä

Parlamentti hyväksyi sosiaalidemokraattien Anderssonin nimittämisen maan pääministeriksi, mutta vain tunteja tämän jälkeen sosiaalidemokraattien ja ympäristöpuolueen budjettiehdotus hävisi parlamentin äänestyksessä oikeisto-opposition budjettiehdotukselle.

Pian tämän jälkeen ympäristöpuolue kertoi eroavansa hallituksesta.

Ja tämän jälkeen Andersson pyysi vapautusta tehtävästään.

Lisää aiheesta:

Tuki Anderssonin jatkolle on vahva - nämä kolme seikkaa tiedämme Ruotsin kiperästä hallitussotkusta

Ruotsin vasta valittu ensimmäinen naispääministeri Magdalena Andersson hakee eroa - hallituskumppani ympäristöpuolue jätti hallituksen

Kirjeenvaihtajalta: Ruotsi on tasa-arvon mallimaa, mutta ruotsalaislapset saivat ensimmäisestä naispääministeristä esikuvan vasta nyt

jeudi 25 novembre 2021 17:56:50 Categories: Ruotsi YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.