Ilta Sanoma

Yhtiö perustelee asiaa tarjotakseen asiakkailleen, mutta myös työntekijöilleen turvallisen ympäristön.

Ravintolayhtiö NoHo Partners kertoo tiedotteessaan, että se ottaa koronapassin käyttöön ravintoloissaan koronapandemian leviämisalueilla sunnuntaista 28.11.2021 alkaen.

Ruokaravintoloihin keskittynyt Ravintolakolmio-konserni ilmoitti puolestaan aamulla, että se ottaa koronapassin käyttöön kaikissa ruokaravintoloissaan huomisesta alkaen.

Koronapassi toimii vaihtoehtona kiristyneille ravintolarajoituksille, jotka astuvat voimaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä puolen yön jälkeen.

Leviämisvaiheessa ovat tällä hetkellä muun muassa Uusimaa, Pirkanmaa sekä Varsinais-Suomi.

- Muuttuneen koronatilanteen ja asetusten vuoksi tulemme ottamaan koronapassin laajasti käyttöömme ravintoloissamme. kertoo NoHo Partnersin toimitusjohtaja Aku Vikström yhtiön tiedotteessa.

Hän lisää yhtiön haluavan varmistaa koronapassin käyttöön ottamisella niin asiakkaille terveysturvallisen ravintolakokemuksen kuin myös henkilökunnalle turvallisen työskentely-ympäristön.

NoHo Partnersilla on kaikkiaan noin 250 ravintolaa Suomessa, Tanskassa ja Norjassa.

NoHo Partnersilla on ollut koronapassi käytössä useissa viihderavintoloissaan ja yökerhoissaan pandemian leviämisalueilla lokakuun puolivälistä saakka.

Lisäksi yhtiö kertoo, että sillä on ollut myös positiivisia kokemuksia koronapassin käytöstä ravintoloissaan Tanskassa.

Nyt yhtiön tuore ilmoitus tuli kreivin aikaan, sillä aiemmin tänään kokoontunut sote-ministeriryhmä on päättänyt, että anniskelua rajoitetaan lain suomin keinoin kello 17 lähtien.

Säännöksen vastaisesti voi toimia niissä ravintoloissa, joissa otetaan käyttöön koronapassi. Asiasta kertoi perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) tiedotustilaisuudessa.

Kiurun mukaan ministeriryhmä suosittelee, että valtioneuvosto säätäisi kireämmistä ravintolarajoituksista ylimääräisessä istunnossa joko tänä iltana tai huomenna aamulla.

Ilta Sanoma
jeudi 25 novembre 2021 17:25:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.