Ilta Sanoma

Suomalaisesta tosi-tv:stä tutut Jenni ja Eetu saavat keväällä poikavauvan.

Love Islandista tutusta Jennistä tulee pian äiti!

Love Islandista tutusta Jennistä tulee pian äiti! Kuva: Jukka Alasaari / MTV

Love Island Suomi -ohjelman toiselta kaudelta tuttu Jenni Puhakka odottaa lasta kumppaninsa Eetu Karhusen kanssa. Tuleva isä muistetaan Big Brotherista, jossa hän kilpaili vuonna 2010.

Puhakka paljastaa ilouutisen Instagramissa.

- Seikkailu jatkuu ja ollaan jo tovin odotettu innoissamme baby boy Karhusen saapumista meidän elämään. Puoliväli saavutettiin viime sunnuntaina ja iskä ja äiti on superonnellisia ja ei millään malttaisi odottaa, et tavataan sut, Puhakka kirjoittaa somessa.

Tunteikkaan somepäivityksen mukaan poikavauvaa odotetaan syntyväksi ensi vuoden huhtikuussa.

MTV:n mukaan kaksikko tapasi toisensa vuoden 2020 keväällä ja rakastui päätä pahkaa.

- Oikeastaan voisi sanoa, että muutettiin yhteen ekojen treffien jälkeen. Ei siinä mennyt montaa kuukautta, kun irtisanoin oman kämppäni ja muutin Eetun luo. Sitten viime vuoden lopussa ostettiin tämä oma kämppä. Se oli niin rakkautta ensisilmäyksellä, ettei siinä ollut kahta sanaakaan, Puhakka kommentoi suhteen alkua MTV:n haastattelussa.

Ilta Sanoma
jeudi 25 novembre 2021 17:15:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.