Ilta Sanoma

THL:n mukaan kolmansien annosten aikaistamisella alle 60-vuotiailla ei oleteta olevan väestötasolla merkittävää vaikutusta sairaalataakkaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suhtautuu sosiaali- ja terveysministeriölle (STM) tiistaina antamassaan lausunnossa varauksella kolmansien rokotusannosten kiirehtimiseen.

Sen mukaan kolmansien annosten aikaistaminen alle 60-vuotiailla todennäköisesti pidentää suojatehoa vakavaa koronatautia vastaan ja estää osan tartunnoista ja tartuntaketjuista.

Tällä ei kuitenkaan THL:n mukaan oleteta olevan väestötasolla merkittävää vaikutusta sairaalataakkaan.

Sen sijaan tärkeintä sairaalataakan vähentämiseksi olisi THL:n mukaan 50-69-vuotiaiden rokottamattomien rokottaminen ensimmäisillä ja toisilla rokoteannoksilla.

- Kolmansien rokoteannosten lisähyöty nuoremmille terveille ei-sotetyötä tekeville aikuisille itselleen on kyseenalainen tilanteessa, jossa rokotusten suojateho vakavaa tautia vastaan tässä ikäryhmässä on edelleen erinomainen, THL toteaa.

Hallituksen on määrä tehdä periaatepäätös Suomen uudesta rokotusstrategiasta tänään torstaina kello 13 alkavassa valtioneuvoston istunnossa. Sosiaali- ja terveysministeriö kertoo strategiasta tiedotustilaisuudessa kello 13.30.

THL:n alainen Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä (KRAR) tekee kolmansista rokotuksista lopullisen päätöksen.

Nyt kyseessä oleva strategiamuutos kolmansien annosten tehostamisesta koskisi Suomessa vain pitkällä aikavälillä rokotteita saaneita henkilöitä.

Lyhyellä alle kuuden viikon aikavälillä koronarokotteet saaneille on Suomessa jo syyskuussa ohjeistettu kolmannet rokoteannokset.

THL on lokakuussa antanut myös suosituksen kaikkien 60 vuotta täyttäneiden sekä lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvien kolmansista annoksista.

Lisäksi THL on ehdottanut, että vakavalle koronataudille alttiita ihmisiä hoitaville sote-ammattilaisille ryhdytään antamaan kolmansia annoksia.

THL:n mukaan on selvää, että epidemiaa ylläpitävät pitkälti alle 50-vuotiaat aikuiset. Heidän toisista annoksistaan on kuitenkin kulunut vasta muutama kuukausi. Heidän parissaan on lisäksi eniten rokottamattomia.

Tämän ikäryhmän rokotettujen henkilöiden tartunnat eivät tällä hetkellä myöskään tuota juuri olleenkaan sairaala- tai tehohoitoa.

Esimerkiksi syys-lokakuun 2021 aikana alle 50-vuotiailla on ollut Suomessa 301 koronavirukseen yhdistettyä erikoissairaanhoitoa vaativaa tapausta, joista vain 14 on ollut kahdesti rokotetuilla.

Tehohoitoja on vastaavassa ikäryhmässä ollut syys-lokakuussa 52, joista 1 on ollut kahdesti rokotetulla.

Lisäannokset voivat THL:n mukaan tässä ikäryhmässä vähentää ainakin väliaikaisesti rokotettujen henkilöiden tartuntoja, mutta jotta ne voisivat vaikuttaa sairaalataakkaan, niiden pitäisi epäsuorasti vähentää merkittävästi rokottamattomien tartuntoja.

Sairaalahoitoa tuottavat tälle hetkellä merkittävästi rokottamattomat 50-69-vuotiaat. Esimerkiksi syyslokakuun aikana heillä on ollut 262 erikoissairaanhoitoista tapausta, joista vain 49 on todettu valtavalla rokottamattomalla enemmistöllä.

Tässäkään ryhmässä kolmansien annosten kiirehtiminen terveille henkilöille ei THL:n mukaan tuota tartuntoja alentamalla merkittävää laskua sairaalataakkaan.

THL kritisoikin lausunnossaan koronarokotusstrategian päivityksen päälinjauksia.

Uuden koronarokotusstrategiapäivityksen muutos edelliseen strategiaan verrattuna on se, että sen tavoitteeksi on nyt lisätty koronavirustapausten määrän vähentäminen rokotuksilla.

THL:n mukaan Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän (KRAR) ehdotus on se, että strategian tavoite tautitapausten vähentämisestä jätetään pois strategiapäivityksestä. THL yhtyykin KRAR:n kannanottoon.

Kantaa perustellaan sillä, että vaikka koronarokotteet voivat vähentää koronavirustapauksia, niiden määrän vähentäminen ei ole itsenäisenä tavoitteena mielekäs.

Suuri osa tartunnoista on oireettomia, ja rokotteet estävät oireettomia tai hyvin lieväoireisia tapauksia vain osittain ja vain lyhytaikaisesti.

- Rokotuksen tärkein muita suojaava ns. epäsuora vaikutus on rokotetun oman tartunnan estäminen. Kun rokote estää infektion, rokotettu ei tartuta lainkaan, lausunnossa todetaan.

THL kommentoi lausunnossaan myös varautumista 5-11-vuotiaiden rokotuksiin.

Euroopan lääkevirasto EMA myöntää todennäköisesti huomiseen perjantaihin mennessä ehdollisen myyntiluvan 5-11-vuotiaiden lasten rokottamiseksi.

- Strategiassa mainittu varautuminen lasten rokottamiseen on rationaalinen, itse päätöstä rokottaa ei ole vielä tehty, sillä asiantuntijatyö on vielä kesken, THL huomauttaa.

Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä antaa oman lausuntonsa 1. joulukuuta perehdyttyään alatyöryhmän muistioon, joka valmistuu kuluvan viikon loppuun mennessä.

THL toteaa myös lopuksi, että lääketieteellisepidemiologisen arvioinnin tekeminen on rokotusstrategian muodostamisessa tärkeää ja sille on hyvä varata riittävä aika.

THL huomauttaakin, että sen lausunnon valmistamiseksi annettu aika on ollut lyhyt.

Ilta Sanoma
jeudi 25 novembre 2021 14:58:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.