MTV

Väkivalta ja sen uhka varjostavat työpaikkoja, kertoo kansalaiskysely - asiakasväkivaltaan törmää yleisimmin sosiaali- ja terveysalalla

MTV - logo MTV 25.11.2021 12:09:20 MTV UUTISET - STT

Fyysinen ja henkinen väkivalta sekä niiden uhka varjostavat Suomen työpaikkoja, kertoo kansalaiskysely.

Asiaa selvitettiin palkansaajien keskusjärjestön STTK:n teettämällä kyselyllä tänä syksynä.

Kyselyn mukaan noin joka kuudennella työpaikalla on viimeisen kolmen vuoden aikana esiintynyt fyysisen väkivallan uhkaa.

Suoranaista fyysistä väkivaltaa on koettu kymmenesosalla työpaikoista.

Henkistä väkivaltaa on puolestaan esiintynyt yli viidenneksellä työpaikoista.

Fyysisen väkivallan suurin syy on asiakasväkivalta.

Huonoin tilanne on naisvaltaisella sosiaali- ja terveysalalla, jossa fyysisen väkivallan uhkaa oli kokenut yli kolmannes ja fyysisen väkivallan tekoja yli viidennes vastaajista.

Rahoitus- ja vakuutusalalla työskentelevät ilmoittivat muita useammin työpaikan sisäisestä fyysisestä väkivallasta.

Henkinen väkivalta on tyypillisimmillään esimerkiksi väärien tietojen levittämistä, osaamisen vähättelyä ja mitätöintiä, räikeimmillään huutamista ja solvaamista.

Myönteinen piirre nyt saaduissa tuloksissa on se, että henkisen työpaikkaväkivallan kokemukset näyttävät vähentyneet vuodesta 2019.

Työpaikkojen väkivaltatilanteita ei saa jättää työntekijöiden hoidettavaksi, korostaa STTK:n työelämäasiantuntija Erkki Auvinen.

- Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajia panostamaan väkivallan ja sen uhan ehkäisemiseen, Auvinen muistuttaa tiedotteessa.

Terveellinen ja turvallinen työelämä -kansalaiskyselyn teki STTK:n toimeksiannosta Aula Research.

Kyselyyn vastasi runsaat 2 000 työssäkäyvää suomalaista.

jeudi 25 novembre 2021 14:09:20 Categories: MTV

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.