Ilta Sanoma

Koronatestausaktiivisuus on tasaisessa kasvussa.

Suomessa on todettu peräti 1?344 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Eilen uusia koronatapauksia raportoitiin 1?007 ja tiistaina 1?088.

Sosiaali- ja terveysministeriön ja THL:n torstain koronatilannekatsauksessa kerrottiin, että kesäkuusta lähtien tapausilmaantuvuus on ollut jyrkässä kasvussa rokottamattomien keskuudessa.

Rokottamattomien osuus kaikista tartunnoista on noussut kolminkertaiseksi verrattuna kevääseen.

Rokotettujen keskuudessakin on ollut nousua, mutta THL:n johtavan asiantuntijan Mia Kontion mukaan tämän nähdään olevan hyvin pientä verrattuna nousuun rokottamattomien keskuudessa.

Koronatestausaktiivisuus on ollut viime viikkoina tasaisessa kasvussa Suomessa.

Lokakuun lopulla testejä tehtiin viikossa vajaat 81?000. Viime viikolla testejä tehtiin jo yli 113?200, eli lähes viidennes enemmän kuin tuota edeltävän viikon aikana.

Viime viikon testausten perusteella tartuntoja todettiin noin 7?200 eli noin viidennes enemmän kuin edeltävällä viikolla. Lokakuun lopulla puolestaan todettiin yli 4?000 tartuntaa viikossa

Kaikista viime viikolla testatuista näytteistä oli positiivisia 6,3 prosenttia. Positiivisten näytteiden osuus tehdyistä testeistä on niin ikään noussut hienoisesti.

Ilta Sanoma
jeudi 25 novembre 2021 13:47:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.