Ilta Sanoma

Toimittaja Bettina Sågbom menetti puolitoista vuotta sitten miehensä ja äitinsä. Viime syksynä hän joutui äkisti leikkauspöydälle pitkään vaivanneen kasvaimen vuoksi.

Bettina Sågbomin paino putosi neljän viikon sairausloman aikana lähes 10 kiloa.

Bettina Sågbomin paino putosi neljän viikon sairausloman aikana lähes 10 kiloa. Kuva: Juha Salminen

Viime elokuussa toimittaja Bettina Sågbom, 56, lähti kahdestaan koiriensa kanssa pitkälle purjehdusretkelle, kun häntä alkoivat vaivata kovat kivut ja runsas verenvuoto, kertoo Seura. Sågbom tiesi, mistä on kyse, sillä muutamaa vuotta aiemmin hänen peräsuolestaan oli löytynyt hyvänlaatuinen polyyppi-kasvain.

Hän hakeutui matkalla lääkäriin ja onnistui purjehtimaan itse takaisin. Hän hakeutui viipymättä Helsinkiin lääkärin pakeille, joka ilmoitti, että leikkaus pitäisi suorittaa pikimmiten. Sågbom myöntää lykänneensä leikkausta liian pitkään, jolloin kasvain pääsi kasvamaan liian suureksi.

Leikkauksen jälkeen Sågbom kärsi kovista kivuista ja neljän viikon sairausloman aikana Sågbomin paino putosi 63 kilosta 55 kiloon. Nyt Sågbom kertoo kuitenkin voivansa paremmin kuin koskaan, kun vuosia vaivanneet oireet ovat poissa.

Sågbom kertoo seuralle ikävöineensä edesmennyttä aviomiestään Tomas Ekiä kotona sairastaessaan enemmän kuin koskaan. Ek menehtyi syöpään 63-vuotiaana keväällä 2020.

- Kun ryömin poikani avustuksella leikkauksen jälkeen vessasta takaisin sänkyyn, aloin vollottaa. Tunsin voimakasta sääliä Tomasia kohtaan, kun ymmärsin kuinka inhottavaa ja hirveää sairastamisen on täytynyt olla hänelle.

Samana keväänä, vain kuukautta aiemmin, menehtyi myös Sågblomin äiti. Sågbom kertoi viime kesänä Kotiliedelle viettäneensä koko kevään vuorotellen joko äitinsä luona tai puolisonsa tukena sairaalassa.

- Kokonaisuus oli kaoottinen ja absurdi. Välillä minusta tuntui kuin olisin ollut scifi-elokuvassa. Tuo kevät oli elämäni raskainta aikaa. Muistikuvat eivät ole kovin selkeitä, Sågbom kertoi Kotiliedelle.

Lue lisää: Bettina Sågbom avautuu Kotiliedessä elämänsä rankimmasta keväästä - menetti kuukauden sisään puolisonsa ja äitinsä: "Yritin vain selvitä tunnista toiseen"

Sågbom puhui miehensä sairastumisesta Anna-lehdelle ennen tämän kuolemaa. Hän kertoi sairauden edenneen nopeasti, ja vielä vuodenvaihteessa 2020. Sairaus eteni salakavalasti tammikuussa, kun aviomies laihtui huomattavasti ja tunsi itsensä väsyneeksi. Toukokuun alussa hän kuoli.

Viime vuoden syyskuussa Sågbom puhui Twitterissä suuresta surustaan, kun hän vietti pariskunnan hääpäivää ensimmäistä kertaa yksin.

- Tänään olisi ollut 20-vuotishääpäivämme. Heräsin aamulla, söin aamiaista ja ole yrittänyt tehdä töitä. Rehellisesti sanottuna olo on ollut surkea ja menisin mieluummin takaisin sänkyyn, Sågbom kirjoitti.

Lue lisää: Puolisonsa menettänyt Bettina Sågbom julkaisi murheellisen kirjoituksen Twitterissä - eivät koskaan päässeet juhlimaan 20-vuotishääpäiväänsä

Ilta Sanoma
jeudi 25 novembre 2021 12:03:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.