Ilta Sanoma

Paikallisten viranomaisten mukaan Listvjazhnajan hiilikaivoksesta on saatu pelastettua yli 200 ihmistä. Kuolonuhreja on tähän mennessä vahvistettu yksi.

Ainakin yksi ihminen on kuollut ja kymmeniä jäänyt loukkuun Venäjällä Keski-Siperiassa sijaitsevassa hiilikaivoksessa torstaina syttyneen tulipalon seurauksena, kertoo Reuters. Paikallisten viranomaisten mukaan käynnissä olevassa pelastusoperaatiossa on saatu pelastettua jo yli 200 ihmistä.

AFP:n mukaan Venäjän hätätilaministeriö kertoi torstaina, ettei 48:n kaivoksessa olleen sijainnista ole tietoa. Kemerovon alueella sijaitsevassa Listvjazhnajan hiilikaivoksessa kerrottiin olleen kaikkiaan 285 ihmistä tulipalon syttyessä.

Alueen kuvernööri Sergei Tsivilev kertoi Telegram-kanavallaan, että myös 43 ihmistä oli loukkaantunut.

-?Alustavien tietojen perusteella useat työntekijät kärsivät savumyrkytyksestä. Uhrien lukumäärää tarkennetaan, Venäjän federaation tutkintakomitea kertoi lausunnossaan aiemmin.

Ilta Sanoma
jeudi 25 novembre 2021 11:50:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.