Sport Content

Suomalaishyökkääjän päivä: kutsu ylös, NHL-jäille yli puolentoista vuoden tauon jälkeen ja ensimmäinen NHL-tehopiste

Sport Content - logo Sport Content 25.11.2021 06:24:24 Sport Content

Koivula on kerännyt tällä kaudella AHL:n Bridgeport Islandersin riveissä pelaamissaan 17 ottelussa 3+12=15 tehopistettä. Hän johtaa suomalaisten AHL-pistepörssiä.

Keskiviikon ottelu oli Koivulalle 13:s NHL:ssä. Edelliset 12 NHL-peliä tulivat kaudella 2019-20. Hän oli pelannut NHL:ssä viimeksi 5. maaliskuuta 2020.

Islanders hävisi keskiviikkona Rangersille 1-4. Kyseessä oli paikalliskilpailijoiden ensimmäinen kohtaaminen viime viikolla avatussa Islandersin tuliterässä UBS Arenassa.

Andy Andreoff ohjasi Islandersin 1-2 -kavennuksen Koivulan laukauksesta, mutta siihen isäntien nousu päättyi. Tehopiste oli Koivulalle ensimmäinen NHL:ssä.

Kaapo Kakko oli pohjustamassa Rangersin ja ottelun viimeistä maalia. Kakko on kirjauttanut kauden kaikki kuusi (3+3) tehopistettään viimeisessä viidessä ottelussa.

Islanders on nyt hävinnyt seitsemän ottelua putkeen. Tappioista kolme viimeistä ovat tulleet UBS Arenan kolmessa ensimmäisessä ottelussa.

Islanders kärsii tällä hetkellä sekä koronan että loukkaantumisten aiheuttamista poissaoloista. Tulokaspuolustaja Robin Salo pelasi Islandersin piadassa kolmannen NHL-ottelunsa.

Rangers on voittanut viimeisestä seitsemästä ottelustaan kuusi.

Suomalaishyökkääjän päivä: kutsu ylös, NHL-jäille yli puolentoista vuoden tauon jälkeen ja ensimmäinen NHL-tehopiste

jeudi 25 novembre 2021 08:24:24 Categories: Sport Content

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.