Ilta Sanoma

Marko Grlic menehtyi lumilautailuonnettomuudessa Söldenissä, kertoo slovenialaismedia.

Marko Grilc menehtyi onnettomuudessa Itävallassa.

Marko Grilc menehtyi onnettomuudessa Itävallassa. Kuva: Sang Tan / London News Pictures /ZUMA / MVPhotos, Twitter

Slovenialainen lumilautailija Marko Grilc on kuollut vain 38 vuoden iässä. Tragediasta uutisoi mm. Total Slovenia News, joka on julkaissut sivuillaan slovenialaisen uutistoimiston STA:n (Slovenian Press Agency) uutisen aiheesta.

Slovenialaismedian mukaan Grilc menehtyi tiistaina mainoskuvauksissa Itävallan Söldenissä. Hän sai kuolettavan päävamman kaaduttuaan lumilaudalla ja lyötyään päänsä lumen verhoamaan kiveen.

Total Slovenia Newsin siteeraaman itävaltalaisen uutistoimisto APA:n mukaan Grilciä yritettiin elvyttää onnettomuuspaikalla, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä. Paikalle saapunut ensiapuryhmä totesi hänet kuolleeksi.

Välinevalmistaja Burton, jonka tiimiin Grilc kuului, vahvisti suru-uutisen Twitterissä.

- Ajatuksemme ovat hänen puolisonsa Ninan, heidän lapsiensa, perheensä ja ystäviensä luona. He kaikki jakoivat hänen rakkautensa ja intohimonsa lumilautailua kohtaan, Burtonin twiitissä todetaan.

Grilc on yksi Slovenian menestyneimpiä freestyle-lumilautailijoita. Hän sijoittui neljä kertaa palkintopallille maailmancupin osakilpailuissa.

Viime vuodet Grilc tuotti materiaalia kaupallisille toimijoille ja julkaisi ahkerasti laskuvideoita omissa sosiaalisen median kanavissaan. Hän julkaisi viimeisen videonsa yli 200?000 Instagram-seuraajalleen vain viikko sitten.

Grilciä jäi kaipaamaan raskaana oleva vaimo Nina ja kaksi lasta.

Ilta Sanoma
mercredi 24 novembre 2021 21:37:00 Categories: Ilta Sanoma Lumilautailu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.