Ilta Sanoma

Kehopositiivisuusaatteen myötä monen suhde laihduttamiseen on muuttunut. Millaisia ajatuksia aihe herättää sinussa? Vastaa kyselyyn, Me Naiset tekee aiheesta juttua.

Kuva: Shutterstock

Vielä reilu vuosikymmen sitten oli tavallista, että etenkin naisten kaveriporukoissa ja työpaikoilla puhuttiin laihduttamisesta vapautuneesti.

Se oli kuin mikä tahansa muu puheenaihe: joku kieltäytyi pullasta "ettei tule kiloja", toinen harmitteli ettei ole rantakunnossa kesää varten. Toisten laihtumista saatettiin kommentoida ihaillen. Lehtien kansissa kerrottiin, miten saa vielä ne viimeisetkin viisi kiloa karistettua.

Viime vuosien aikana on kuitenkin käynnistynyt iso yhteiskunnallinen muutos. Kehopositiivisuusaatteen leviämisen myötä yhä useampi on alkanut kyseenalaistaa laihdutuspuhetta sekä ulkonäköön liittyviä paineita ja vaatimuksia. Moni on oppinut suhtautumaan itseensä lempeämmin tai ainakin alkanut korjata rikkinäistä kehosuhdettaan. Yhä useampi myös näkee kehonsa moniulotteisemmin kuin pelkän ulkonäön kautta.

Silti laihdutuspuhetta kuulee yhä. Ja vaikka kilojen pudottamisesta ei ääneen puhuttaisikaan samoin kuin ennen, saattaa moni ajatella hiljaa itsekseen, että pitäisi laihduttaa. Kehopositiivisuutta kannattavakin saattaa olla armollinen muita kohtaan, mutta ajatella silti, että olisi itse parempi hoikempana, toisen kokoisena tai näköisenä.

Miten sinun suhteesi laihduttamiseen on muuttunut? Mitä nykyään ajattelet laihduttamisesta ja laihdutuspuheesta?

Vastaa kyselyyn ja kerro aiheeseen liittyvistä ajatuksistasi - teemme aiheesta juttua!

Pääset vastaamaan kyselyyn tästä.

Vastauksia voidaan käyttää Me Naisten jutuissa. Olemme sitoutuneet suojaamaan vastaajien yksityisyyttä.

Ilta Sanoma
mercredi 24 novembre 2021 17:00:00 Categories: Hyvä fiilis Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.