Kunnanhallituksen puheenjohtajan kohua aiheuttaneet puheet Hailuodossa tehdystä mielenterveystyöstä sekä sen mukanaan tuomista kustannussäästöist" /> Kunnanhallituksen puheenjohtajan kohua aiheuttaneet puheet Hailuodossa tehdystä mielenterveystyöstä sekä sen mukanaan tuomista kustannussäästöist" />

YLE


Hailuodon kunnanhallituksen puheenjohtaja Maarit Parrila on pyytänyt eroa tehtävästään eilisessä kunnanhallituksen kokouksessa.

Hän toteaa, ettei hänellä ole toimintaedellytyksiä tehtävän hoitoon hänen puheistaan aiheutuneesta kohusta johtuen.

Erokirjeessään Parrila viittaa kunnanvaltuustossa lokakuussa esittämiinsä kysymyksiin koskien Hailuodossa tehtyä mielenterveystyötä sekä sen mukanaan tuomia kustannussäästöjä.

Parrilan esittämän kritiikin vuoksi Hailuodon kunnanjohtaja Aki Heiskanen irtisanoutui tehtävästään lokakuussa. Heiskanen kertoi tuolloin, että koki saaneensa epäluottamuslauseen, kun kunnanhallituksen puheenjohtaja Maarit Parrila kyseenalaisti Hailuodon saaman valtakunnallisen mielenterveyspalkinnon perusteet ja kunnan työhyvinvoinnista annetun informaation.

Parrila kirjoittaa erokirjeessään, että toivoo syyttelyn ja kahtiajakautumisen loppumista kunnassa.

Yle ei ole tavoittanut Parrilaa kommentoimaan asiaa tiistaina.

Lue lisää:

Mielenterveyspalkinnosta yllättävä jälkipyykki Hailuodossa, kunnanjohtaja irtisanoutuu: "Epäoikeudenmukainen ja murskaava kokemus"

Hailuodon kunnalle myönnettiin valtakunnallinen mielenterveyspalkinto sunnuntaina

mercredi 24 novembre 2021 14:59:10 Categories: Hailuoto YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.