Ilta Sanoma

Syyskesällä kadonneen ja kansallispuistosta kuristettuna löytyneen 22-vuotiaan Gabby Petiton kuolemaan johtaneet tapahtumat ovat edelleen pitkälti hämärän peitossa.

Syyskuussa Yhdysvaltain Wyomingista kuristettuna löytyneen Gabby Petiton, 22, miesystävän Brian Laundrien, 23, kuolinsyy on selvinnyt. Perheensä mukaan Laundrie surmasi itsensä päähän ampumalla.

Laundrien jäänteet löydettiin floridalaiselta luonnonsuojelualueelta viikkoja kestäneiden etsintöjen päätteeksi lokakuun loppupuolella. Ensimmäisessä ruumiinavauksessa Laundrien kuolinsyy jäi epäselväksi, sillä hänen jäänteensä olivat käytännössä jo luurankomaisessa tilassa.

Lisäselvyyttä Laundrien kohtaloon saatiin, kun hänen jäänteensä tutki oikeusantropologi. Oikeusantropologiseen tutkimukseen ryhdytään tavallisesti silloin, kun vainajalle ei pystytä tekemään varsinaista ruumiinavausta.

- Chris ja Roberta Laundrie ovat saaneet tiedon, jonka mukaan kuoleman syy oli ampumahaava päässä ja kuolintapa oli itsemurha, perheen asianajaja Steven Bertolino välitti Laundrien vanhempien lausunnon CNN:lle tiistaina.

Floridan kuolinsyytutkijan virasto kertoi, että se ei aio julkaista raporttia Laundrien jäänteiden tutkimuksesta ennen kuin poliisitutkinta tapauksesta on saatu päätökseen.

Brian Laundrie Utahin poliisin kehokameraan elokuussa tallentuneella videolla.

Brian Laundrie Utahin poliisin kehokameraan elokuussa tallentuneella videolla. Kuva: Moab City Police Department / AFP / Lehtikuva

Gabby Petiton katoaminen herätti syyskesällä laajaa huomiota myös Yhdysvaltojen rajojen ulkopuolella. Pariskunta oli naisen kadotessa matkustamassa pakettiautolla Yhdysvaltojen halki kansallispuistoissa pysähdellen, ja matkaa dokumentoitiin ahkerasti sosiaalisessa mediassa.

Petiton vanhemmat olivat tyttäreensä viimeisen kerran yhteydessä viestien välityksellä elokuun loppupuolella. Syyskuun ensimmäisenä päivänä Laundrie palasi autolla yksin kotiin Floridaan, jossa pariskunta oli asunut hänen vanhempiensa kanssa.

Kymmenen päivää myöhemmin Petiton vanhemmat tekivät tyttärestään katoamisilmoituksen. Poliisit eivät kuitenkaan päässeet koskaan puhuttamaan Laundrieta, ja myöskään tämän perhe ei osoittanut halukkuutta yhteistyöhön Petiton löytämiseksi.

17. syyskuuta Laundriet ilmoittivat poliisille, etteivät he olleet nähneet poikaansa kolmeen päivään. Poliisi käynnisti etsinnät miehen löytämiseksi.

Petiton jäänteet löytyivät 19. syyskuuta Wyomingissa sijaitsevasta Grand Tetonin kansallispuistosta. Myöhemmin naisen kuolinsyyksi paljastui kuristamalla tehty henkirikos.

Kuukautta myöhemmin löytyivät Laundrien jäänteet Floridasta. Hänet oli nimetty naisystävänsä katoamiseen liittyen "tutkinnan kannalta kiinnostavaksi henkilöksi", mutta ei missään vaiheessa varsinaiseksi epäillyksi.

Gabby Petito ja Brian Laundrie raportoivat pakettiautomatkaansa ahkerasti sosiaaliseen mediaan.

Gabby Petito ja Brian Laundrie raportoivat pakettiautomatkaansa ahkerasti sosiaaliseen mediaan. Kuva: North Port / Florida Police / REUTERS

Petiton kohtaloon johtaneet tapahtumat ovat vielä pitkälti hämärän peitossa. Viimeinen video, jolle pariskunta tallentui yhdessä, oli Utahin poliisin kehokameran 12. elokuuta kuvaama tallenne.

Otteita tallenteesta on nähtävissä artikkelin yläosassa olevalla videolla.

Tuolloin poliisi pysäytti pariskunnan ulkopuolisen tekemän, mahdollista perheväkivaltaa koskevan ilmoituksen vuoksi sekä puhutti Petitoa ja Laundrieta tien varrella. Poliisin määräyksestä pari vietti seuraavan yön erillään, mutta sen jälkeen matka jatkui kohti Wyomingia.

Floridasta Laundrien ruumiin läheltä löytyi myös miehelle kuulunut muistikirja sekä muuta omaisuutta. Muistikirjan toivotaan paljastavan FBI:n tutkinnassa lisätietoja siitä, mitä Petitolle tapahtui ja miksi.

Ilta Sanoma
mercredi 24 novembre 2021 13:29:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.