Päivän Lehti

Viljasato on 2000-luvun pienin Suomessa - ohrasato heikoin lähes 50 vuoteen

Päivän Lehti - logo Päivän Lehti 24.11.2021 10:04:04 Päivän Lehti

VILJA Tänä syksynä korjattiin 2,6 miljardin kilon viljasato. Sato on lähes 30 prosenttia pienempi kuin keskimääräinen viljasato viimeisen kymmenen vuoden aikana. Yhtä pieni viljasato on viimeksi korjattu vuonna 1992.

- Maatiloilla on nyt yleisesti taloudellisesti tiukka tilanne. Vuonna 2018 oli myös heikko viljavuosi, tuolloin jäätiin noin 2,7 miljardin kilon viljasatoon. Useiden viime vuosien heikkojen satovuosien lisäksi viljelijöitä huolettaa ensi kesän kylvöjen onnistuminen rajusti nousseiden lannoitehintojen takia, toteaa yliaktuaari Anneli Partala Luonnonvarakeskuksesta.

Suomessa eniten viljelty vilja on ohra. Tänä vuonna korjatun noin yhden miljardin kilon ohrasadon osuus koko viljasadosta on 40 prosenttia. Viimeksi yhtä huono ohrasato saatiin vuonna 1974, jolloin jäätiin alle miljardin kilon. Runsaan rehukäytön lisäksi ohra on tärkeä mallasteollisuuden raaka-aine.

Ohran ohella kaurasta, vehnästä ja rukiista korjattiin keskimääräistä pienemmät sadot. Kymmenen vuoden jaksolla tarkasteltuna satomäärät olivat kauralla ja rukiilla neljänneksen ja vehnällä viidenneksen pienempiä.

Viljan luomutuotanto on ollut viimeiset kymmenen vuotta jatkuvassa kasvussa. Vuoden 2021 luomuviljasato oli 113 miljoonaa kiloa eli noin neljä prosenttia kokonaisviljasadosta. Luomuviljan sato tekee notkahduksen tuotannon kasvuun. Luomuviljasato jäi viljan kokonaissadon tapaan yli 20 prosenttia vuoden 2020 satoa pienemmäksi, vaikka korjuuala pysyi lähes ennallaan.

Satotilaston ennakkotilasto vuoden 2021 sadosta perustuu noin 4 100 maatilan tietoihin, joista luomutiloja oli noin 480. Tänä syksynä satotiedot kerätään noin 6100 maatilalta. Suomessa on seurattu kotimaisen peltokasvituotannon määrää tärkeimpien tuotantokasvien osalta jo yli sata vuotta.

Lue myös: Mitä Suomessa syödään? - Punaisen lihan kulutus on laskenut jo useana vuonna peräkkäin

mercredi 24 novembre 2021 12:04:04 Categories: Päivän Lehti

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.