Queen-yhtyeen laulajan Freddie Mercuryn kuolemasta tulee tänään keskiviikkona kuluneeksi 30 vuotta. Juha Kakkuri oli vain 12-vuotias haasta" /> Queen-yhtyeen laulajan Freddie Mercuryn kuolemasta tulee tänään keskiviikkona kuluneeksi 30 vuotta. Juha Kakkuri oli vain 12-vuotias haasta" />

YLE


Hotelli Intercontinentalissa Helsingin Taka-Töölössä järjestetty lehdistötilaisuus oli monin tavoin hieman erikoinen.

Vahvaa meikkiä, kirjavaa paitaa, korkeapohjaisia kenkiä ja mustaa kynsilakkaa käyttänyt englantilainen laulaja Freddie Mercury erottui hyvin jurojen suomalaisten keskeltä.

Elettiin maanantaita 25. marraskuuta 1974. Mercury sekä bändin muut jäsenet, Brian May, John Deacon ja Roger Taylor, olivat saapuneet ensimmäistä kertaa Suomeen esiintyäkseen samana iltana Helsingin Kulttuuritalolla.

Bändin kolmas levy Sheer Heart Attack oli juuri ilmestynyt, ja siltä irrotettu single Killer Queen herätti kiinnostusta Suomessakin.

Kansainvälinen läpimurto antoi silti vielä odottaa itseään, ja Suomeen saapunut brittinelikko oli monelle täysin tuntematon.

Tunnettujen henkilöiden nimikirjoituksia keräilleen 12-vuotiaan Juha Kakkurin ensikosketus bändiin tapahtui edellisenä päivänä. Hän kuuli Jake Nymanin radio-ohjelmasta Queenin kappaleen Brighton Rock. Samassa yhteydessä Nyman kertoi yhtyeen esiintyvän Suomessa seuraavana päivänä.

- Se oli niin kova biisi, että ajattelin, että bändiltä pitää saada nimikirjoitukset, Kakkuri muistelee.

Juha Kakkuri istuu radiostudiossa muistelemassa kohtaamistaan Freddie Mercuryn kanssa.
Juha Kakkurilla on tuhansien nimikirjoitusten kokoelma. Queenin jäsenten nimmarit raapustettiin Kakkurin äidinkielen vihkosta repäistylle sivulle.Vesa Marttinen / Yle

Kakkuri soitti Musiikki Fazerille ja tiedusteli bändin levy-yhtiötä. Kävi ilmi, että se oli EMI.

Seuraava puhelu suuntautui EMI:n Suomen-konttoriin. Siellä työskennellyt Ulf "Uffe" Ahrenberg ehdotti, että Kakkuri tulisi paikan päälle lehdistötilaisuuteen pyytämään haluamansa nimmarit.

- Jostain heräsi ajatus, että kun kyseessä on kerran lehdistötilaisuus, niin siellä pitää varmaan tehdä myös haastatteluja.

Niinpä Kakkuri pakkasi matkaan myös nauhurin, jolle tallentui varsin erityislaatuisia haastatteluja kaikista bändin jäsenistä. Kakkuri kyseli koulupojan innolla muun muassa soittajien lempikarkeista.

Freddie Mercurylle kävi haastattelun aikana ilmi, ettei Kakkuri ollut tulossa illan keikalle, koska hänellä oli kitaratunti. Mercury myös tiedusteli nuorukaiselta, onko tämä tutustunut bändin musiikkiin.

- Menin siinä sitten vähän kipsiin ja lopetin haastattelun vähän samaan tyyliin kuin lapset lopettavat puhelun: ensin jutellaan pitkään ummet ja lammet ja sitten yhtäkkiä töksäytetään heippa.

Hetkeä myöhemmin levy-yhtiön edustaja toi Kakkurille bändin uusimman levyn ja kertoi, että bändin laulaja oli pyytänyt toimittamaan levyn hänelle.

Queen-yhtyeen nimikirjoitukset Juha Kakkurin kokoelmasta.
Queen-yhtyeen nimikirjoitukset Juha Kakkurin kokoelmasta.Vesa Marttinen / Yle

Pekka Sauri ennusti Queenin läpimurron

Lehdistötilaisuudessa oli paikalla myös nuori psykologian opiskelija Pekka Sauri. Hän kirjoitti opintojensa ohessa lehtijuttuja freelancerina ja oli paikalla tehdäkseen Queenin Suomen-vierailusta jutun Hämeen Sanomiin.

Saurin mieleen on jäänyt erityisesti eroavaisuudet Freddie Mercuryn ja kitaristi Brian Mayn ulosannissa ja olemuksessa.

- Freddie veti vahvasti roolia. Sillä oli korkeat kengät ja pitkä kiiltävä musta tukka, vahva meikki ja mustat kynnet. May oli ihan eri maailmasta. Ihan tavallisen oloinen kundi, joka ei vetänyt minkäänlaista roolia.

Sittemmin muun muassa radiopsykologina, poliitikkona, Helsingin apulaiskaupunginjohtajana ja työelämäprofessorina toiminut Sauri kertoo noihin aikoihin etsineensä suurempia merkityksiä suurin piirtein kaikesta.

Siksi hän kysyi myös Mercuryltä, mikä on viesti, jota bändi haluaa maailmalle kertoa. Vai onko kenties kyse puhtaasti viihteestä?

- Mercury katsoi minua aika pitkään ja sanoi: Entertainment, of course!

Pekka Sauri istuu radiostudiossa muistelemassa kohtaamistaan Freddie Mercuryn kanssa.
Pekka Sauri tapasi Freddie Mercuryn vuonna 1974 tehdessään Queenin Suomen-vierailusta juttua Hämeen Sanomille. Lehtijuttu on Saurilla edelleen tallella.Vesa Marttinen / Yle

Hämeen Sanomiin kirjoittamassaan lehtijutussa Sauri teki melko tarkkanäköisen ennustuksen.

Hän kirjoitti: "Mikäli merkit pitävät paikkansa, nousee Queen Englannin suosituimmaksi yhtyeeksi lähimmän puolen vuoden aikana. Oireet näkyvät jo Suomessakin. "

Näin todella tapahtui, tosin muutamaa kuukautta myöhemmin kuin Sauri oli arvellut. Lokakuussa 1975 julkaistu single Bohemian Rhapsody ja sitä seurannut albumi A Night at the Opera sinetöivät Queenin läpimurron maailmanluokan rockbändien joukkoon.

12-vuotiaana tehty haastattelu nousi yllättäen maailmanmaineeseen

Juha Kakkuri on tehnyt pitkän uran useiden eri radiokanavien palveluksessa. Nykyinen työnantaja on talousaiheisia podcasteja tuottava tuotantoyhtiö. Mies kertoo haastatelleensa vuosien varrella monia maailmantähtiä, mutta legendaarisimmaksi haastatteluksi nousee silti se ensimmäinen, 12-vuotiaana tehty Freddie Mercuryn haastattelu.

Juha Kakkuri ja Pekka Sauri istuvat radiostudiossa muistelemassa kohtaamistaan Freddie Mercuryn kanssa.
Juha Kakkuri ja Pekka Sauri istahtivat muistelemaan kohtaamistaan Freddie Mercuryn kanssa.Vesa Marttinen / Yle

Kakkurin tekemä haastattelu nousi myös yllättävään maailmanmaineeseen tämän vuoden alkupuolella.

Queen viettää parhaillaan 50-vuotisjuhlavuottaan, ja bändin taustaorganisaatio oli törmännyt Youtubessa Kakkurin tekemiin haastatteluihin. Niinpä hän päätyi viime keväänä kertomaan haastatteluhetken taustoista yhtyeen viestintäjoukoille.

12-vuotiaan suomalaisen koulupojan tekemät hillittömät haastattelut nousivat Queenin taustajoukkojen ansiosta monien kansainvälisten rocklehtien ykkösuutiseksi ja kansainväliseksi hitiksi - lähes 50 vuotta myöhemmin.

Voit keskustella aiheesta torstaihin 25. marraskuuta kello 23:een saakka.

Lue myös:

"Uusi Led Zeppelin" ei kiinnostanut yleisöä - Queenin ensikeikka Suomessa veti salin vain puolilleen

Oululainen valokuvaaja teki Queen-legendan kanssa 3D-kirjan tähtisumusta - katso video, jolla Brian May kertoo, miten yhteistyö alkoi

mercredi 24 novembre 2021 08:17:00 Categories: Freddie Mercury YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.