Ilta Sanoma

Sarjajumboksi valahtaneelle Porin Ässille päävalmentajavaihdos oli "pakkorako", mutta seurajohdon tempoilun on loputtava, kirjoittaa jääkiekkotoimittaja Sami Hoffrén.

Porin Ässien syyskausi on ollut synkkä.

Porin Ässien syyskausi on ollut synkkä. Kuva: Joonas Salli / Satakunnan Kansa

Kuluvan SM-liigakauden vähiten yllättävin potku-uutinen tuli tiistaina Porista. Ässien ja päävalmentaja Ari-Pekka Selinin yhteinen taival päättyi ennen aikojaan. Samalla oven avauksella lähti apuvalmentaja Pasi Arvonen.

Loppukauden ajan vetovastuun kantaa Karri Kivi, joka ei kaipaa esittelyjä Porissa.

Mestarivalmentajan pätkäpesti voi ehkä tuntua erikoiselta ratkaisulta, mutta C Moren liigalähetyksissä asiantuntijahommissa viime vuodet työskennelleen Kiven, 51, edellisestä valmennuspestistä Ilveksessä on aikaa yli kaksi vuotta. Jos ja kun Kivi haluaa jatkaa valmennusuraansa, nyt oli hypättävä takaisin satulaan.

Kivellä ei ole tässä kohtaa oikeastaan mitään hävittävää. Kiven edellinen jakso Ässissä päättyi sensaatiomaiseen mestaruuteen keväällä 2013, mutta nyt on turha suunnitella mestaruusparaatia Kokemäenjoen varrelle.

Karri Kiven edellinen pesti Ässissä päättyi Suomen mestaruuteen keväällä 2013.

Karri Kiven edellinen pesti Ässissä päättyi Suomen mestaruuteen keväällä 2013. Kuva: Kari Mankonen

Aivan ensimmäiseksi Ässien on saatava porilaiset taas taakseen.

Isomäki on ollut syyskaudella liigan aneemisimpia paikkoja. Ässien 11 ensimmäisen kotiottelun yleisökeskiarvo oli vaatimaton 2?022 katsojaa.

Viime lauantain kotiotteluun Ässät myi poikkeuksellisesti lippuja viiden euron hintaan, mutta tästä huolimatta paikalle vaivautui vain 3?569 katsojaa. En ihmettele. Ässät on kyntänyt ja porilaiset ovat äänestäneet jaloillaan.

Sarjajumboksi valahtaneelle Ässille päävalmentajavaihdos oli "pakkorako".

Patapaitojen kausi on ollut tahmeaa tarpomista alusta asti. Vaikka alkukauden turbulenssissa seurajohto ei ollut valmis tekemään muutoksia, viime viikkojen aikana kävi viimeistään selväksi, että jotain on tehtävä.

Ässät on ollut pitkään kuohittu joukkue. Kilpailullisuus ja kurinalaisuus eivät ole lyöneet kättä. Ässät on ottanut kolmanneksi eniten sarjassa pikkukakkosia (97) ja alivoima (74,2%) on sarjan heikointa. Maalivahtipelissä joukkue on ottanut hopeaa liian monena iltana.

Patajoukkueen olemus on ollut hengetön, välillä jopa välinpitämätön. Näytti, että Selin oli menettänyt otteensa joukkueesta.

Jo ennen kautta oli selvää, ettei Selin jatka Ässissä tämän kauden jälkeen. Selinin sopimus oli katkolla, ja uusi mies hyppää puikkoihin ensi kaudella. Jos loppukausi menee lapaan, Kivi voi olla yksi vaihtoehto.

Ässien sysimusta syyskausi on monen tekijän summa. Porissa on peiliin katsomisen paikka monella vastuuhenkilöllä. Organisaatiorakenne ei vaikuta erityisen virtaviivaiselta. Pelaajilla on myös vastuunsa.

Kovin kritiikki on lentänyt Selinin suuntaan, mutta on törkeää kaataa likasankoa yhden miehen niskaan. Kritiikkiä ansaitsee myös kehitysjohtaja Tommi Kerttula.

Ässien "konsulttina" työskentelevän, Dallas Starsin Euroopan pelaajatarkkailun johtajan Kari Takon rooli ja työnjälki ovat myös keränneet Ilta-Sanomien saamien tietojen mukaan kovaa kritiikkiä Porin suunnalla.

Kolmatta täyttä kauttaan Ässien urheilupuolen operatiivisessa johdossa työskentelevän Kerttulan, 46, aikana Ässien menestys on ollut hyvin vaatimatonta.

Kehitysjohtaja Tommi Kerttula vastaa Ässien urheilupuolesta.

Kehitysjohtaja Tommi Kerttula vastaa Ässien urheilupuolesta. Kuva: Kari Mankonen

Kun Kerttula saapui Ässiin, seura oli sekasortoisessa tilassa. Ässät oli SM-liigan häpeäpilkku kaudella 2018-19. Jumbosija irtosi nololla 47 pisteen potilla. Urheilutoimenjohtaja Jari Korpisalo sai kenkää lokakuun 2018 lopulla, ja kuukautta myöhemmin Ässät palkkasi Kerttulan kehitysjohtajaksi.

Kerttulan nimityksen yhteydessä puhuttiin toimintakulttuurin muutoksesta. Kerttulan vastuulla on ollut Ässien joukkueen rakentaminen kaudesta 2019-20 lähtien.

Kerttula palkattiin "muutosprosessin käynnistäjäksi". Tehtäviin kuuluu Ässien urheilustrategian kirkastaminen. Prosessin kehittymisen tai urheilustrategian kirkkausasteen tarkka arviointi on haastavaa, mutta tähänastiset tulokset eivät ainakaan vakuuta.

Kaudella 2019-20 Ässät oli runkosarjan yhdeksäs ja eteni säälipudotuspeleihin. Kausi oli lupauksia antava, mutta viime kaudella Ässät oli yksi suurimmista kyykkääjistä. Kokoonpanossa nähtiin nimekkäitä, NHL:ssäkin pelanneita lainavahvistuksia, mutta kausi oli limbo. Ässät oli runkosarjan 12:s.

Tähän kauteen Ässät lähti jopa viime kautta sekavammassa tilassa.

Valmennuksen ja seurajohdon väliset klikit vaikuttivat osaltaan taustalla. Selinin ja Kerttulan välinen yhteistyö ei ollut saumatonta, ja kaksikon välillä oli näkemyseroja joukkueen rakentamisesta.

Kerttula kantaa päävastuun urheilupuolella, mutta mikä on Ässien hallituksen rooli ja vaikutus taustalla?

Kuvaavaa on, että Selinin potkuja koskevassa tiedotteessa asiaa kommentoi vain toimitusjohtaja Mikael Lehtinen. Kerttulan kommentit löytyivät Kiven tiedotteesta.

On selvää, että jatkossa paine Kerttulan ympärillä kasvaa, jos laiva ei käänny.

Materiaalinsa puolesta Ässät kuuluu sarjan pohjille. Ässien kokoonpanossa on ihan pätevää kärkiosaamista kapteeni Sakari Salmisen, Derek Barachin ja kapteeni Jarno Kärjen johdolla, mutta kokonaisuus ei vakuuta.

Ässät seilaa tällä hetkellä sekavassa uudelleenrakennuksen ja lyhytnäköisen projektin ristiaallokossa.

Kultakypärä Derek Barach on Ässien paras pistemies tehoilla 8+9.

Kultakypärä Derek Barach on Ässien paras pistemies tehoilla 8+9. Kuva: Veera Korhonen

IS:n saamien tietojen mukaan Ässät on muutamaa kärkiyksilöä lukuun ottamatta valmis myymään pelaajiaan, mutta tällä hetkellä patajoukkueen yksilöt eivät ole kovinta huutoa markkinoilla.

Positiivista porilaisittain on sentään se, että Ässien juniorimylly on paremmissa kantimissa kuin takavuosina. Ässien edustusjoukkueeseen on nousemassa lahjakkaita 2000-luvun alussa syntyneitä pelaajia, joiden varaan parempaa porilaista huomista voi rakentaa.

Sitä ennen turbulenssi ja tempoilu seurajohdossa on saatava kuriin. Kaudesta 2013-14 lähtien yksikään Ässien päävalmentaja ei ole kestänyt pestissään sopimuskautensa loppuun.

Ilta Sanoma
mardi 23 novembre 2021 22:11:00 Categories: Ilta Sanoma SM-liiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.