Ilta Sanoma

Kuistilla tai terassilla kaatuva kynttilä voi olla erityisen kohtalokas.

Erityisesti parvekkeista?on tullut viime vuosina huoneiden kaltaisia oleskelutiloja, joissa on yhä enemmän palavaa materiaalia,?kuten?helposti syttyviä tekstiilejä.

Erityisesti parvekkeista?on tullut viime vuosina huoneiden kaltaisia oleskelutiloja, joissa on yhä enemmän palavaa materiaalia,?kuten?helposti syttyviä tekstiilejä. Kuva: Colourbox

Marraskuu on tunnelmoinnin kulta-aikaa, mutta varomattomuus voi kostautua. Vakuutusyhtiö Ifin mukaan yli puolet kynttilöiden aiheuttamista vahingoista sattuu marras-tammikuun aikana.

-Ifin vahinkotilastojen mukaan ulos valvomatta jätetty kynttilä aiheutti yhden tämän vuoden suurimmista tulipaloista, jossa asuinrakennus tuhoutui pahasti. Kynttilän aiheuttamat vahingot olisivat palovahingoista kuitenkin helpoiten estettävissä omalla toiminnalla, kertoo tiedotteessa omaisuusvakuutusten tuotepäällikkö Laura Utunen.

Yleinen virhe on jättää kynttilä palamaan ulos niin, että sen annetaan sammua omia aikojaan.

-?Pienintäkään tuikkua ei tule jättää palamaan ulos ilman valvontaa, Utunen kertoo.

Vakuutusyhtiön polttotestissä selvisi, että lyhtyjen ja kynttilöiden käyttöohjeiden noudattamatta jättäminen voi aiheuttaa paloriskin.

Lyhdyn sisälle kuuluu vain sinne tarkoitettu, oikeankokoinen kynttilä, ei ulkoroihu tai helposti syttyvät irtokoristeet.

Polttotestissä väärin sijoitettu, liian pieni kynttilä kaatui puurunkoisen lyhdyn sisällä.

Polttotestissä väärin sijoitettu, liian pieni kynttilä kaatui puurunkoisen lyhdyn sisällä. Kuva: Colourbox

Polttotestissä väärin sijoitettu, liian pieni kynttilä kaatui puurunkoisen lyhdyn sisällä ja tuli levisi nopeasti lyhdyn runkoa pitkin viereiselle seinälle.

- Kynttilä pitää aina sijoittaa riittävän kauas asuinrakennuksesta. Kuistilla tai terassilla kaatuva kynttilä voi?olla erityisen kohtalokas, sillä sisällä palovaroitin ei pysty reagoimaan ulkoa alkavaan paloon?tarpeeksi ajoissa. Tuli ehtii nopeasti kattorakenteisiin ennen kuin palovaroitin huomaa vaaraa, Utunen toteaa.

Lyhdyn alustan tulee olla tasainen ja palamaton, ei esimerkiksi kiikkerä muovirakenteinen ulkopöytä.

Metallirunkoinen?lyhty havaittiin polttotestissä puurunkoista turvallisemmaksi, sillä vankemman rakenteen ansiosta tuuli tai eläin ei pääse kaatamaan sitä niin herkästi kuin puista lyhtyä. Lisäksi metallirunkoisen lyhdyn rakenne ei syty puurunkoisen lyhdyn tavoin, jos kynttilä kaatuu lyhdyn sisällä.

Myös lyhdyn ripustukseen kannattaa valita palamatonta materiaalia, esimerkiksi metallinen koukku.

Polttotestissä kynttilä jatkoi palamista maassa, kun juuttinaru petti. Usein oletetaan, että ulkona pudonnut tai kaatunut kynttilä sammuu.

-Tulen päästyä irti ympärillä olevilla materiaaleilla on suuri vaikutus palon kehittymiseen. Erityisesti parvekkeista?on tullut viime vuosina huoneiden kaltaisia oleskelutiloja, joissa on yhä enemmän palavaa materiaalia,?kuten?helposti syttyviä tekstiilejä. Tämä on hyvä huomioida sisustuksessa, Utunen?sanoo.

Kynttilöillä ja lyhdyillä tunnelmointi on turvallista, kunhan perehtyy tuotteiden käyttöohjeisiin, kiinnittää huomiota sijoitteluun ja polttaa kynttilöitä valvotusti.

Myös kotivakuutuksen suojeluohjeita?noudattamalla voi ehkäistä vahinkojen syntymistä ja pienentää vahingon määrää. Suojeluohjeiden mukaan tulisijaa, avotulta ja kynttilää tulee polttaa vain valvottuna.

Ulkotulia saa polttaa vain palamattomalla alustalla. Vahingon sattuessa suojeluohjeiden laiminlyönti voi pienentää vakuutuskorvausta.

1. Ole läsnä, kun poltat kynttilää lyhdyssä. Huolehdi, että lapset ja lemmikit eivät jää avotulen kanssa keskenään. Sammuta kynttilä aina, kun poistut?paikalta tai menet nukkumaan.

2. Suosi palamattomasta materiaalista valmistettua lyhtyä ja sijoita se vakaalle ja palamattomalle alustalle. Varmista, että kevyt lyhty ei pääse kaatumaan.

3. Pidä palava materiaali, kuten koristeet ja tekstiilit, kaukana lyhdystä.

4. Jätä kynttilästä noin kaksi senttimetriä polttamatta. Loppuun palanut kynttilä saattaa aiheuttaa tulipaloriskin, jos kynttilä ei sammu itsestään.

5. Varmista, että läheltä löytyy sammutuspeite tai käsisammutin tulipalon varalta. Sammuta kynttilä tukahduttamalla.

Polttotestien tuotteet on valittu?sattumanvaraisesti. Testeissä If ei käyttänyt tuotteita niiden mukana tulleiden?turvallisuusohjeiden mukaisesti. Tämä?polttotestaus ei ota kantaa tuotteiden?turvallisuuteen, kun niitä käytetään tuotteiden?mukana tulleiden käyttö- ja turvallisuusohjeiden?mukaisesti.

Ilta Sanoma
mardi 23 novembre 2021 20:00:00 Categories: Asuminen Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.