Tapio Pulkkanen osallistui viime viikolla Dubaissa European Tourin finaaliin. Ainoana suomalaisena kilpailuun päässyt Pulkkanen aloitti hyvin mut" /> Tapio Pulkkanen osallistui viime viikolla Dubaissa European Tourin finaaliin. Ainoana suomalaisena kilpailuun päässyt Pulkkanen aloitti hyvin mut" />

YLE


Kotkalainen Tommi Nousiainen on valmentanut golffari Tapio Pulkkasta toistakymmentä vuotta. Nousiainen on golfopettaja ja Kymen Golfin toimitusjohtaja.

Nousiaisen mukaan golfammattilaisen valmentaminen on ennen kaikkea yksityiskohtien hiomista.

- Tällä tasolla pelaaja tuntee itse oman tekemisensä jo todella hyvin, Nousiainen kertoo.

Apu löytyy usein jo puhelimen päästä. Golf on huipputasolla hyvin psyykkinen peli.

- Monesti ongelma on pääkopassa. Harvoin kyseessä on esimerkiksi tekniikkaan liittyvä murhe.

Avaukset hukassa

Tapio Pulkkanen osallistui viime viikolla Dubaissa European Tourin finaaliin. Ainoana suomalaisena kilpailuun päässyt Pulkkanen oli ensimmäisen päivän jälkeen toisella sijalla, mutta romahti kilpailun edetessä ja oli lopulta sijalla 52.

Pulkkasen kohtaloksi koituivat heikot avauslyönnit.

- Aika pitkälti peli kaatui avauslyönteihin, ne olivat heikkoja. Putti sen sijaan toimi hyvin varsinkin ensimmäisenä päivänä, Nousiainen kertoo.

Valmentaja Tommi Nousiainen oli paikalla Dubaissa, kuten monta kertaa aiemminkin. Turnauksessa hän katsoo monesti enemmän muiden suorituksia kuin Pulkkasen.

- Katson sitä, mitä muut pelaajat tekevät ja mitä siitä voisi ottaa opiksi meille.

Kuvassa kaksi miestä hymyilee rinnakkain.
Tapio Pulkkasen ja Tommi Nousiaisen yhteistyö on kestänyt vuosikaudet. Nykyään parivaljakko näkee toisiaan harvakseltaan. Arkistokuva.Jouni Nykänen

Pienestä pojasta ammattilaiseksi

Nousiainen on nähnyt Pulkkasen kehityksen 10-vuotiaasta pojasta golf-ammattilaiseksi.

- Ensimmäiset vuodet olivat lajin sisään tulemista. Alku on kaverien kanssa pelaamista, niin kuin monessa muussakin lajissa. Varsinainen valmentaminen alkoi vasta myöhemmin, Nousiainen kertoo.

Pulkkasen kova kehittyminen alkoi noin 15-16-vuotiaana kasvupyrähdyksen aikaan. Nuorten maajoukkueeseen kotkalaislähtöinen Pulkkanen nousi vanhempana kuin moni muu.

Seuraavaksi hetki happea

Pulkkanen kilpailee seuraavan kerran todennäköisesti vasta tammikuussa Abu Dhabissa.

- Luulen, että golfmaila laitetaan nyt hetkeksi syrjään ja vedetään hetki happea Dubain pettymyksen jälkeen, Nousiainen sanoo.

Lue myös: Pulkkanen golfasi uran toisen kolmostilan Euroopan-kiertueella - "Jonkinlainen lukko saattoi nyt aueta"

mardi 23 novembre 2021 14:22:08 Categories: YLE golf

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.