Ilta Sanoma

Tapahtumista vastannut toimitusjohtaja lupaa, että jokainen reklamaatio käsitellään tapauskohtaisesti.

The Music of Hans Zimmer & Others -konsertti nähtiin viime lauantaina Tampere-talossa.

The Music of Hans Zimmer & Others -konsertti nähtiin viime lauantaina Tampere-talossa. Kuva: Mika Kanerva

Elokuvasäveltäjä Hans Zimmerin musiikille omistetut konsertit Helsingissä, Turussa ja Tampereella ovat saaneet aikaan valtavan kritiikkivyöryn, jonka mukaan elokuvamusiikille omistettua viihdepläjäystä kuvaillaan täydelliseksi fiaskoksi.

Viime viikolla pidetyt konsertit aiheuttivat katsojissa niin suurta mielipahaa, että yleisö on perustanut Facebookiin oman ryhmänsä saadakseen oikeutta. Ryhmässä ihmiset jakavat tietoa siitä, miten he voivat saada lippurahansa takaisin. Aiheesta kertoo Helsingin Sanomat.

Vallitsevan mielipiteen mukaan konserttisaleissa nähdyt esitykset eivät vastanneet lainkaan sitä, mitä yleisölle alun perin luvattiin. Esiintyjien vaihtumisesta ilmoitettiin vain viikkoa etukäteen.

Kun konsertista alun perin kerrottiin syksyllä 2019, esiintyjiksi luvattiin The Hollywood Symphonic Orchestraa solistinaan saksalainen huippusopraano Johanna Krumin.

Odotetun orkesterin tilalla nähtiin lopulta Shiren sinfoniaorkesteri ja -kuoro yhteistyössä romanialaisen The Sibiu State -sinfoniaorkesterin kanssa.

Samalta saksalaiselta ohjelmayhtiöltä on tulossa Suomeen lisää Hans Zimmer -konsertteja ensi vuonna.

Samalta saksalaiselta ohjelmayhtiöltä on tulossa Suomeen lisää Hans Zimmer -konsertteja ensi vuonna. Kuva: Mika Kanerva

Lavalla piti myös olla Taru sormusten herrasta -elokuvista tuttu näyttelijä Billy Boyd, joka esitti elokuvissa Pippin-hobittia. Hänet oli korvattu elokuvissa örkkihahmoa ja kääpiötä näytelleellä Jed Brophylla sekä kirjailija J.R.R. Tolkienin lapsenlapsenlapsella Royd Tolkienilla.

Koronapandemian takia konsertti siirtyi moneen kertaan eteenpäin ja orkesteri ehti vaihtua kaiken kaikkiaan kahdesti.

Ilta-Sanomien elokuvakriitikko Taneli Topelius kuvaili viime keskiviikkoista konserttia Helsingin jäähallissa surkuhupaisaksi epäspektaakkeliksi, joka vaikutti siltä, kuin ammattilaisten sijaan lavalla olisi ollut innokkaita sinfoniamusiikin harrastelijoita.

Topeliuksen mukaan ohjelmisto tuntui sattumanvaraiselta ja orkesteri soitti samoja kappaleita useaan otteeseen. Konsertti alkoi parikymmentä minuuttia myöhässä, eikä lopputulos vastannut kriitikon mielestä lainkaan sitä, mitä yleisölle oli myyty.

Lue lisää: Kommentti: Helsingin Jäähallissa nähtiin järkyttävä Hollywood-fiasko - "Kuin märkä pieru alushousuissa"

Fiaskoksi paljastuneen konserttisarjan toi Suomeen tapahtumatuotantoyhtiö RH Entertainment, joka puolestaan oli ostanut ohjelmasarjan saksalaiselta Star Entertainmentilta.

Suomalaisyrityksen toimitusjohtaja Riki Huhtala on varsin tietoinen konserttisarjan aiheuttamasta mielipahasta ja ymmärtää, että esiintyjien vaihtuminen tuotti yleisölle pettymyksen.

- Meillä on nyt ruuhkaa asiakaspalvelussa, mutta aiomme käydä jokaisen reklamaation läpi tapauskohtaisesti, Huhtala lupaa.

Saksalainen Hans Zimmer on yksi maailman tunnetuimmista elokuvamusiikin säveltäjistä.

Saksalainen Hans Zimmer on yksi maailman tunnetuimmista elokuvamusiikin säveltäjistä. Kuva: © Luke MacGregor / Reuters

Toimitusjohtajan mukaan heillä ei ole vielä tarkkaa tietoa siitä, miksi konsertin artistit vaihtuivat lennosta. He itsekin saivat tiedon asiasta vasta viime tipassa, eikä silloin ollut oikeastaan enää mitään tehtävissä.

- Meille asia vain ilmoitettiin ja meidän piti siinä kohtaa vain elää sen asian kanssa. Olimme siinä uskossa, että korvaavat artistit vastaisivat tasoltaan alkuperäisiä niin hyvin kuin mahdollista.

Huhtalan mukaan konserttien epäonnistuminen on ollut kova pala myös tapahtumayhtiölle.

- En voi muuta kuin pahoitella asiaa. Emme tietenkään halua tuottaa asiakkaillemme pettymystä ja haluamme nyt tehdä sen minkä pystymme asian korjaamiseksi.

Ilta Sanoma
mardi 23 novembre 2021 19:19:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.