Ilta Sanoma

Nelikymppisen virolaismiehen ruumis löytyi lauantaina naapureiden roska-astiasta. Naapurit kuvailevat surmataloa murheenkryyniksi, jossa on toisinaan vietetty levotonta elämää.

Mies vei lauantaina roskia ja huomasi astian olevan täynnä verisiä peitteitä. Hän lähti naapuriin selvittämään asiaa, kun totuus valkeni.

Mies vei lauantaina roskia ja huomasi astian olevan täynnä verisiä peitteitä. Hän lähti naapuriin selvittämään asiaa, kun totuus valkeni. Kuva: LASSI RINNE / IS

Koillis-Helsingissä Tapaninvainiossa omakotitaloalueella paljastui lauantaina aamulla raaka henkirikos. Poliisin mukaan noin 40-vuotiaan miehen ruumis löytyi mattoon käärittynä ulkoroskiksesta.

Surmatalolle johtavalla pikkutiellä on marraskuisena iltapäivänä harmaata ja hiljaista. Viikonloppuisesta poliisioperaatiosta ei ollut tiistaina jäljellä muita viitteitä kuin talon kuistin ovessa roikkuva riippulukko. Lukossa oli poliisin eristyksestä kertova pieni tarra.

Parhaat päivänsä nähneen surmatalon pihaa voi luonnehtia epäsiistiksi: hajonnut trampoliini, epämääräinen grillipaikka, polkupyöriä.

Ilta-Sanomien rikospaikan tuntumassa haastattelemat naapurit valottavat, miten epämiellyttävä tilanne oli heille valjennut lauantaina.

Surma tapahtui tässä talossa Tapaninvainiossa.

Surma tapahtui tässä talossa Tapaninvainiossa. Kuva: Lassi Rinne / IS

Naapurissa toisessa talossa asunut mies oli lähtenyt viemään oman taloutensa roskia pihatien päässä sijaitsevaan HSY:n roskalaatikkoon.

Kyseessä on täysin tavanomainen, noin 700 litran vetoinen musta ulkoroskalaatikko. Naapurinmies huomasi yllätyksekseen, kuinka laatikko pursuili verisistä tekstiileistä, kuten peitoista ja vastaavista.

Myös roskiksen takaseinän laudoituksessa näkyi punaisia roiskeita.

Naapuri ei vielä tässä vaiheessa ymmärtänyt, että peitteet kätkivät alleen vainajan. Tapahtumien kulusta kertoo IS:lle roskalaatikkolöydön tehneen miehen vaimo.

- Mieheni oli ärsyyntynyt, että miksi meidän taloyhtiömme roskis on taas täynnä muiden roskia. Hän kävi myös toisilta naapureilta kysymässä, olivatko veriset peitot heidän jäljiltään. No eivät olleet. Mieheni paineli sitten naapuritaloon suivaantuneena, että nyt loppuu tämä meidän roskiksemme käyttö.

Roskaraivo oli vaihtunut entistä vastenmielisempään tilanteeseen.

Vaimon mukaan mies huomasi tässä vaiheessa, että talon kuistin ovi oli apposen auki ja verta näkyi valtoimenaan. Naapurinmies oli päättänyt, ettei mene pidemmälle vaan soittaa hätäkeskukseen.

Kello oli tässä vaiheessa noin 9.15 lauantaina. Naapuruston mukaan virkavalta ja ambulanssi olivat paikalla noin kymmenessä minuutissa.

Poliisi on kuvaillut tekotapaa raa'aksi ja julmaksi.

Talo sijaitsee rauhallisella omakotitaloalueella. Pihalla ei tiistaina näkynyt merkkejä lauantaisesta poliisioperaatiosta.

Talo sijaitsee rauhallisella omakotitaloalueella. Pihalla ei tiistaina näkynyt merkkejä lauantaisesta poliisioperaatiosta. Kuva: Lassi Rinne / IS

Ruumis oli kätketty tavalliseen kannelliseen piharoskikseen.

Ruumis oli kätketty tavalliseen kannelliseen piharoskikseen. Kuva: Lassi Rinne / IS

IS:n haastattelemat toiset naapurit kuvailevat, että surmatalolla oli heidän havaintojensa perusteella vietetty jokseenkin levotonta elämää.

Naapureiden mukaan surmattu nelikymppinen mies oli asunut talossa vuokralaisena noin parin vuoden ajan.

Surma-asunnossa asui myös 28-vuotias kainuulaislähtöinen nainen, joka on tänään vangittu murhasta epäiltynä. Hänen lisäkseen murhasta epäiltynä vangittiin 27-vuotias mies.

Naapureiden mukaan 28-vuotiaalla naisella ja uhrilla oli suhde. Toistaiseksi tiedossa ei ole, mikä on 27-vuotiaan tarkka suhde uhriin, mutta poliisi on kertonut, että kyse ei ole ventovieraista.

Uhri oli naapureiden kertoman ja julkisten lähteiden perusteella virolaislähtöinen. Naapurit kertovat hänen olleen sangen rauhallisen oloinen.

- Hänet näki usein tuossa rappusilla tupakalla ja siinä tuli ohimennen moikattua. Hän vaikutti hyvin hiljaiselta ja kiltin oloiselta, yksi naapureista kertoo.

Miehen 28-vuotiaan naisystävän edesottamukset sen sijaan herättivät naapureiden huomiota enemmänkin.

- Välillä hän tuossa pihalla kävi itkeskelemässä, että hänet on jätetty, mutta suhde näytti silti aina jatkuvan.

Roskis sijaitsee kivenheiton päässä surmatalosta. Ruumiin kätkeminen roskikseen on kuitenkin vaatinut kymmenien metrien kantomatkan.

Roskis sijaitsee kivenheiton päässä surmatalosta. Ruumiin kätkeminen roskikseen on kuitenkin vaatinut kymmenien metrien kantomatkan. Kuva: Lassi Rinne / IS

Naapureiden mukaan talolla kävi "vähän väliä" poliiseja ja toisinaan epämääräisiä vieraitakin. Varsinaista mekkalaa naapurien seinien läpi ei kuitenkaan kantautunut.

- Onhan tuo talo ollut sellainen murheenkryyni. Rottiakin siellä pihalla juoksentelee ja katto on painunut, yksi naapureista sanoo.

Poliisi ei toistaiseksi ole tiedottanut henkirikoksen tekotavasta tarkempia tietoja. Henkirikos on tapahtunut poliisin mukaan perjantain tai lauantain aikana.

Naapureille ei ennen lauantaiaamun veristä löytöä ollut muodostunut lainkaan käsitystä siitä, mitä virolaismiehelle oli kodissaan tapahtunut.

Ulospäin melko huonokuntoisen näköisen surmatalon piha-aluetta voi kuvailla hoitamattomaksi.

Ulospäin melko huonokuntoisen näköisen surmatalon piha-aluetta voi kuvailla hoitamattomaksi. Kuva: Lassi Rinne / IS

Talon ovessa roikkui poliisin eristyksestä kertova lukko.

Talon ovessa roikkui poliisin eristyksestä kertova lukko. Kuva: Lassi Rinne / IS

Ilta Sanoma
mardi 23 novembre 2021 19:06:00 Categories: Ilta Sanoma Uutiset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.