Nuupahtaneen viherkasvin aiheuttama tunnereaktio yllätti toimittaja Eveliina Linkoheimon. Kasveihin kiintyminen on kuitenkin ymmärrettävää, ja niiden kuolema saattaa kirpaista erityisesti itsekritiikkiin taipuvaisia.

Kuva: Shutterstock

Eräänä aamua kotonani kuului parahdus. Se pääsi omasta suustani, kun huomasin, että kaunis silkkimaijani nökötti ruukussaan täysin nuupahtaneena.

En ole koskaan pitänyt itseäni viherpeukalona. Olen suhtautunut kasveihin epäröivästi siitä saakka, kun teininä kuivatin kaktuksen.

Kuluneen parin vuoden aikana olen kuitenkin alkanut täyttää kotiani helpohkoilla kasveilla - ja olen ilokseni saanut ne myös pysymään hengissä.

Pitkä menestyskausi on ehkä syy siihen, että veltto silkkimaija sai kyyneleet kihoamaan silmiini.

Se hämmästytti ja vähän nolostuttikin. Ihanko tosissani itkin viherkasvin perään? Kyseessä oli kuitenkin vain kasvi, ei lemmikki.

Päivittelin reaktiotani töissä, mutta sain heti kuulla työkavereilta, etten ollut ainoa, joka oli tunteillut viherkasvin kohtalon perään.

Miksi viherkasvien kohtalo käy tunteisiin? Se voi tuntua oudolta, mutta on itse asiassa aivan ymmärrettävää.

Näin väittää ainakin Mashable-sivuston artikkeli. Mashablen mukaan viherkasvin kuolemalla voi olla aitoja, psykologisia vaikutuksia ihmiseen.

Viherkasvien kanssa puuhastelu on useimmiten rentouttavaa ja lisäksi niistä on tunnetusti hyötyä. Ne puhdistavat huoneilmaa, vähentävät stressiä ja niiden hoitaminen voi toimia terapiana.

Milleniaalit saattavat viitata itseensä termillä plant mom, kasviäiti. Huonekasveihin hurahtaneet käyttävät hoidokkeihinsa runsaasti aikaa ja energiaa, ja jotkut antavat niille jopa nimiä.

Kasveihin syntyy usein vahva tunneside, joten ole ihme, jos niiden kuolema kirpaisee. Kasvin tappaminen voi aiheuttaa syyllisyyttä ja häpeää.

- Kun kasvi kuolee, sureminen liittyy yleensä itsekritiikkiin. On oletus, että kasvista huolehtimisen pitäisi olla helppoa. Siksi sen kuolema voi hävettää, etenkin jos kuollut kasvi on helppona pidetty, kuten kaktus tai mehikasvi, sanoo amerikkalainen psykoterapeutti Marina Resa Mashablen artikkelissa.

Kasvin kuolema harmittaa jokaista, mutta suurin osa viskaa kuolleen yksilön roskiin eikä mieti asiaa sen enempää. Pettymys voi olla erityisen suuri, jos on taipuvainen ahdistuneisuuteen, sanoo Chigago Tribunen haastattelema psykologi Cheryl Rampage.

- Yksi ahdistuneisuuden piirre on tavallista korkeampi itsekritiikki. Kaikki liittyy itseen: mitä teki väärin, mitä ei voi tehdä, mitä ei osaa tehdä. Jos kärsii ahdistuksesta ja on huono jossain, vaikkapa kasvista huolehtimisessa, se voi saada tuntemaan, että on epäonnistunut elämässä, Rampage sanoo.

Perfektionismiin taipuvaisena tunnistin ajatuksen itsessäni, kun katselin valahtanutta maijaani. Nuupahtaneet, kellastuvat lehdet olivat kuin visuaalisia todisteita omasta epäpätevyydestäni.

Itse en ollut valmis luovuttamaan, vaan selvitin netistä, mitä silkkimaijani tarvitsi. Parissa päivässä se nousi pystyyn ja sain huokaista helpotuksesta.

Tosiasia on nimittäin sekin, että kun kasvin saa pelastettua, palkinnoksi saa onnistumisen tunteen ja hyvän mielen. Kenties tulen samalla hellineeksi perfektionistia itsessäni, mutta minkäs teet.

Jos kuitenkin huomaa kasvien aiheuttavan lähinnä stressiä, voi pysyttäytyä niissä kaikkein helpoimmissa lajeissa - tai leikkokukissa.