Ilta Sanoma

Jonna Tykän ja perheen koti on täynnä herkullisia yksityiskohtia. Vintiltä löytyy varsinainen paratiisi.

Jonna Tykän koti valittiin Suomen toiseksi kauneimmaksi Suomen kaunein koti -ohjelmassa.

Jonna Tykän koti valittiin Suomen toiseksi kauneimmaksi Suomen kaunein koti -ohjelmassa. Kuva: Jonna Tykkä

Jo kodin ulkopuoli on poikkeuksellisen herkullinen.

Haminalaisen omakotitalon päädyssä on terassi sisustusvaloineen ja joulukransseineen.

Kesäaikaan keidas herää kunnolla eloon, kun Jonna Tykkä, puoliso ja neljä lasta muuttavat sen olohuoneensa jatkoksi.

Yllätykset eivät pääty tähän, sillä mihin tahansa silmänsä laskee, löytää jotakin esteetikon sydäntä lämmittävää.

Rustiikkisen boheemi tyyli jatkuu terassille. Terasseja on pihalla kaksi.

Rustiikkisen boheemi tyyli jatkuu terassille. Terasseja on pihalla kaksi. Kuva: Jonna Tykkä

Vintistä on tullut varsinainen somehitti. Siitä kysellään eniten, Jonna Tykkä kertoo.

Vintistä on tullut varsinainen somehitti. Siitä kysellään eniten, Jonna Tykkä kertoo. Kuva: Jonna Tykkä

Kodin herkullisin yksityiskohta löytyy vintiltä. Harsojen ja havaijilaistyylisten valaisimien alla on paikka päiväunille. Kokonaisuus on niin kaunis, että siitä on tullut sosiaalisessa mediassa tunnettu hitti.

-?Ei tällaisia tiloja kannata pitää pelkkänä tavaransäilytystilana. Tosi moni on saanut kuvastani idean rakentaa samanlainen omalle vintille, Tykkä kertoo.

Viime viikolla Tykän perheen koti sai Suomen kaunein koti -ohjelmassa hopeasijan.

Tunnustus lämmittää Tykän mieltä. Erityisen kiitollinen nainen on siitä, että viiden parhaan joukossa oli tänä vuonna vain yksi uusi koti.

-?Olen itse töissä kestävän kehityksen parissa ja pidän ajatuksesta, että vanhat talot yritetään pelastaa ennen kuin rakennetaan uutta. On järkevää satsata rakennuksiin, joihin luonnonvaroja on jo tuhlattu.

Taloon tehtiin peruskorjaus 90-luvulla. Kolme pienempää asuntoa yhdistettiin lisäosalla isommaksi.

Taloon tehtiin peruskorjaus 90-luvulla. Kolme pienempää asuntoa yhdistettiin lisäosalla isommaksi. Kuva: Jonna Tykkä

Historiaa riittää myös Tykän kotona. Talon ensimmäiset osat rakennettiin 1830-luvulla, ja aikoinaan rakennus toimi lukutupana. Saaressa sijaitseva talo oli kokoontumispaikka, jonne kylän lehdet tulivat.

Peruskorjaus tehtiin 90-luvulla. Tuolloin kolme pienempää asuntoa yhdistettiin lisäosalla isommaksi 124 neliön kokonaisuudeksi.

Tykän perheellä talo on ollut kohta kolme vuotta. Muuton yhteydessä omistajat tekivät remontin, jossa olohuoneeseen saatiin väliseinällä kaksi makuuhuonetta lisää. Aikuisten makuuhuone tehtiin vanhaan hellahuoneeseen.

Päivittäistavarakin voi olla kaunis, Tykkä muistuttaa.

Päivittäistavarakin voi olla kaunis, Tykkä muistuttaa. Kuva: Jonna Tykkä

Kodin tyyli on boheemi ja runsas.

-?Meiltä ei löydy yhtään design-esinettä. Päivittäistavarakin voi olla kaunis, ja vanhat kierrätystavarat tuovat kodikkuutta, Tykkä sanoo.

Kotia on sisustettu fengshuin oppien mukaan.

Kotia on sisustettu fengshuin oppien mukaan. Kuva: Jonna Tykkä

Ajatus on, että kun kierrätysmyymälässä tulee vastaan täyspuinen esine, on se pelastettava. Täyspuiset helmet kestävät vuosisatoja.

-?Kotoamme löytyy yksi lipasto, joka oli menossa jo juhannuskokkoon 90-luvulla. Välillä käy mielessä, kuinka paljon toimivia huonekaluja on poltettu, kun ei ole ymmärretty niiden arvoa.

Tulevaisuudessa Jonna Tykkä aikoo sisustaa kotiaan yhä enemmän kiinalaisen ympäristöoppi fengshuin mukaan, sillä nainen valmistuu kohta fengshui-neuvojaksi.

Oleellista on, että energiat kulkevat kodissa sitä lisäten.

-?Meillä tämä näkyy esimerkiksi sisäänkäynnin luona, jossa ei saa olla liikaa tavaraa, vaan näkymä on mahdollisimman väljä. Liian kolkkoakaan ei pidä olla, ettei tule turvaton olo.

Koti saa henkiä hyvää oloa.

Koti saa henkiä hyvää oloa. Kuva: Jonna Tykkä

Opintojensa lisäksi Tykkä hakee inspiraatiota mistä tahansa, missä kulkee.

Sosiaalinen media, muiden ihmisten sisustuskuvat tai visiitti onnistuneesti sisustetussa kahvilassa tai kampaamossa voi saada ideasuonen sykkimään.

-?Tähtään siihen, että kotini henkii hyvää oloa.

Ilta Sanoma
mardi 23 novembre 2021 15:28:00 Categories: Asuminen Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.