Ilta Sanoma

Ihmisoikeustuomioistuimen mielestä pidätykset olivat laittomia. Turkki on ennenkin sivuuttanut tuomioistuimen päätöksiä.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) katsoo Turkin toimineen laittomasti, kun se pidätti yli 400 tuomaria ja syyttäjää vuoden 2016 vallankaappausyrityksen jälkimainingeissa.

Tuomioistuin määräsi Turkin maksamaan korvauksia 427:lle Turkin oikeuslaitoksen entiselle jäsenelle, jotka olivat tuoneet asian oikeuden eteen.

Turkin hallinto pidätti vuonna 2016 tuhansia ihmisiä osallisuudesta epäonnistuneeseen vallankaappausyritykseen presidentti Recep Tayyip Erdogania vastaan. Muun muassa monia syyttäjiä ja tuomareita syytettiin yhteyksistä maanpaossa olevaan saarnaajaan Fethullah Güleniin, jota Erdogan syytti vallankaappauksen yrittämisestä.

Ihmisoikeusjärjestöt kritisoivat pidätyksiä mielivaltaisiksi ja sanoivat, että ne tehtiin ilman todisteita. Monet asiantuntijat katsoivat Erdoganin hallinnon pyrkivän hiljentämään vastustajiaan ja täyttämään oikeuslaitoksen itselleen mieleisillä tuomareilla.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan Turkki rikkoi laittomilla pidätyksillä Euroopan ihmisoikeussopimusta.

EIT on aiemminkin linjannut Turkkia vastaan. Tuomioistuin on vaatinut Turkkia vapauttamaan oppositiopoliitikko Selahattin Demirtasin ja ihmisoikeusaktivisti Osman Kavalan. Turkki ei kuitenkaan ole noudattanut tuomioistuimen päätöksiä, ja Erdogan on leimannut ne poliittisiksi.

Ilta Sanoma
mardi 23 novembre 2021 15:17:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.