Ilta Sanoma

Rokotetut voivat viettää Husin vs. johtajaylilääkärin Jari Petäjän mukaan pääsääntöisesti normaalin joulun, pikkulasten perheissä joulunvietto voi olla rajoitetumpaa.

Koronaepidemian viides aalto nostaa kovasti päätään. Suomessa on kahden viime viikon aikana raportoitu noin 12?700 koronatartuntaa, mikä on noin 3?600 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Lue lisää: Asiantuntijat: Suomen viides korona-aalto uhkaa huipentua jouluna - nyt on tärkeää erottaa kaksi tautimuotoa

THL kertoi maanantaina, että perjantain jälkeen on raportoitu 2?616 uutta koronavirustartuntaa. Viikonlopun aikana ei päiväkohtaisia lukuja julkaista, mutta keskiarvona tuo merkitsee lähes 900:ää tartuntaa vuorokaudessa.

Lue lisää: Sairaalahoidossa 45 korona­potilasta enemmän kuin perjantaina, uusia tartuntoja 2?616 - katso oman kotikuntasi tilanne

Ilta-Sanomien viikonloppuna haastattelemien asiantuntijoiden mukaan viides aalto kiihtyy vielä nelisen viikkoa ja uhkaa olla huipussaan juuri joulun aikaan.

Miten jouluna uskaltaa sitten toimia?

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin vs. johtajaylilääkäri Jari Petäjä sanoo, että kahdesti ja kolmasti rokotetut voivat viettää joulua mahdollisimman normaalisti.

-?Heidän riskinsä saada vakava koronatauti on huomattavan pieni. On silti hyvä huomioida, että myös ainakin kahdesti rokotetut voivat toki koronainfektion saada ja jonkin aikaa levittää virusta eteenpäin, Petäjä sanoo.

Ne, joilla rokotussuoja on kunnossa, voivat viettää joulua tavanomaisin menoin.

Ne, joilla rokotussuoja on kunnossa, voivat viettää joulua tavanomaisin menoin. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

-?Se mistä kannan surua, on se, että rokottamattomien lasten perheissä joulunvietto voi olla rajoittunutta, Petäjä lisää.

Koronavirus leviää tällä hetkellä voimakkaimmin alle 20-vuotiaiden ikäluokissa. Lapset tartuttavat toisiaan ja jopa rokotettuja vanhempiaan.

-?Alle 12-vuotiaiden tautitaakka on samaa tasoa rokottamattomien aikuisten keskuudessa, Petäjä sanoo.

Alle 12-vuotiaita lapsia ei Suomessa voida vielä rokottaa koronavirusta vastaan.

Petäjän mukaan lapsiperheissä rokottamattomilla lapsilla saattaa olla paljon piileviä ja oireettomia koronatartuntoja, ja tällöin riski viedä virus alttiille riskiryhmille on olemassa.

-?Lapsi itse sairastuu vakavasti vain erittäin harvoin. Esimerkiksi isovanhempien tapaamisessa jokaisen perheen täytyy tehdä oma arvio. Onhan toki niinkin, että isovanhempien ikäluokissa iso osa on saanut jo kolmannenkin rokoteannoksen, Petäjä sanoo.

-?Se on kuitenkin selvää, että jos on tiedossa ja päällä oleva koronavirustartunta, niin muiden ihmisten, läheistenkään tapaamista ei voi mitenkään suositella. Silloin pitää sairastaa tauti visusti omassa perhepiirissä, Petäjä korostaa.

Entä sitten vierailu omaisen luona vanhainkodissa tai hoitolaitoksessa? Tai osallistuminen perinteiseen joulupäivän aamun jumalanpalvelukseen?

Petäjä sanoo, että hoitolaitoksilla on omat vierailuohjeensa ja -rajoituksensa, joita tulee noudattaa. Uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumiseen Petäjä ei erikseen halua ottaa kantaa.

Ennen joulua monessa kauppakeskuksessa on vilinää ja vilskettä. Kuva on Espoon Isosta Omenasta ajalta ennen koronaepidemiaa.

Ennen joulua monessa kauppakeskuksessa on vilinää ja vilskettä. Kuva on Espoon Isosta Omenasta ajalta ennen koronaepidemiaa. Kuva: JANNE AALTONEN

Yleisellä tasolla Petäjä kehottaa välttämään väentungoksia eli sellaisia tilanteita, kun on paljon ihmisiä paikalla, joiden tautitilanteesta tai rokotusstatuksesta ei voi olla tietoinen.

-?Esimerkiksi joululahjojen hankinnassa kannattaa mieluummin suosia verkko-ostoksia kuin lähteä väenpaljouteen ryysimään. Erityisesti kannattaa välttää pienten lasten viemistä väentungokseen - ihan jo rs-viruksenkin takia. Ja tässä pienillä lapsilla tarkoitan erityisesti alle vuoden ikäisiä lapsia, Petäjä sanoo.

Husin vs. johtajaylilääkäri Jari Petäjä kehottaa harkitsemaan verkko-ostoksia ja välttämään jouluruuhkia eri liikkeissä.

Husin vs. johtajaylilääkäri Jari Petäjä kehottaa harkitsemaan verkko-ostoksia ja välttämään jouluruuhkia eri liikkeissä. Kuva: Jonne Sippola / HS

Rokottamattomien kannattaa viettää joulua huomattavasti varovaisemmin. Virusta on tällä hetkellä sen verran paljon liikkeellä, että sen voi saada melkeinpä mistä vain.

-?Koronan tartuntatavoissa ja -paikoissa ei ole tapahtunut mitään muutoksia. Ainoa muutos epidemian alkuajasta on se, että nyt vallalla oleva deltavariantti on huomattavasti tarttuvampi. Tärkeintä on kontaktien välttäminen. Mitä enemmän ja mitä kauemmin sosiaalisia kontakteja on, sitä todennäköisempää tartunnan saamisen mahdollisuus on, Petäjä kuvaa.

Yleisin tartunnanlähde on yhä samassa taloudessa asuva. Tai se tulee tartunnanjäljityksessä ainakin helpoimmin ilmi.

-?Kuinka paljon tartuntoja tulee kodin ulkopuolella ja missä tarkoissa tilanteissa... Sitä ei tällä hetkellä tiedetä kovin tarkkaan.

Ilta Sanoma
mardi 23 novembre 2021 11:00:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.