Ilta Sanoma

Korona ja koronarokotteet repivät yli viisi vuotta yhdessä olleen parin erilleen.

Koronavirus ja erityisesti koronarokotukset ajoivat Violan ja Markun erilleen.

Koronavirus ja erityisesti koronarokotukset ajoivat Violan ja Markun erilleen. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva, Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva, kuvankäsittely IS

Pääkaupunkiseudulla kotihoidossa lähihoitajana työskentelevä Viola (nimi muutettu) tietää, millaista on seurustella koronaviruksen kieltävän ihmisen kanssa.

Koronapandemia jakoi hänen ja hänen pitkäaikaisen puolisonsa ajattelumaailmat täysin erilleen.

- Markku (nimi muutettu) jätti minut marraskuun alussa, kun hän sai kuulla minun ottaneen koronarokotteen, Viola kertoo.

Ikäihmisten parissa työskentelevä Viola otti ensimmäisen rokotteen toukokuussa ja toisen heinäkuussa.

- Halusin ottaa rokotteen ensisijaisesti itseni vuoksi, mutta toki myös turvatakseni asiakkaita. He ovat pitkälti monisairaita ikäihmisiä, jotka kuuluvat riskiryhmään useistakin eri syistä, Viola kertoo.

Hän ei kuitenkaan uskaltanut kertoa rokotteista puolisolleen, sillä tämä oli uhannut jättää hänet rokotteiden takia.

Lopulta puoliso sai kuitenkin tietää.

- Hän sai tietää rokotteista, kun hän painosti minua. Hän oli lukenut mediasta, että hoitoalalla on alettu puhua entistä painokkaammilla äänensävyillä rokottamattomista hoitajista.

- Sitten hän tivasi minulta asiaa, kunnes romahdin ja kerroin ottaneeni ensimmäisen rokotteen jo puoli vuotta sitten.

Pari ehti olla yhdessä yli viisi vuotta.

Viola ei uskaltanut kertoa kumppanilleen, että otti koronarokotteen.

Viola ei uskaltanut kertoa kumppanilleen, että otti koronarokotteen. Kuva: Mikko Stig

Valehtelu ei ollut ainoa asia, josta 41-vuotias IT-tradenomi Markku suuttui.

- Hän kertoi myös aidosti pelkäävänsä minun puolestani, että kuolen rokotteeseen.

Omasta tahdostaan työtön Markku on Violan mukaan aina ollut taipuvainen salaliittoihin, mutta koronapandemian myötä "iso pyörä lähti liikkeelle".

- Hän alkoi jo keväällä 2020 koronapandemian alussa lukea englanninkielisiä vaihtoehtosivustoja ja paasata koronan olevan maailmanlaajuinen huijaus.

- Hän myös koki minun loukanneen häntä rokotteen ottamisen myötä, sillä en ollut kuunnellut hänen näkemyksiään rokotteiden vaarallisuudesta.

Vaikka ero Markusta on tosiasia, eivät Violan tunteet ole kuolleet. Samalla hän tiedostaa tilanteen mahdottomuuden.

MonI kaveri yritti Violan mukaan puhua siitä, ettei suhde Markun kanssa vaikuta toimivan. Toisaalta Viola pitää hieman loukkaavana, että joku muu kertoo hänelle, mitä hänen pitäisi tehdä.

- Kyllä minä Markkua silti rakastan. Hän on niin syvällinen ja hänessä on jotain sellaista sanoinkuvaamatonta henkisyyttä.

- Aika näyttää, mitä tulee tapahtumaan. Markku muuttaa kuun vaihteessa takaisin omaan asuntoonsa.

Koronapandemia jakoi pariskunnan ajattelumaailmat täysin erilleen.

Koronapandemia jakoi pariskunnan ajattelumaailmat täysin erilleen. Kuva: Jussi Nukari

Viime viikkoina Suomessa on käyty kiivasta keskustelua hoitohenkilökunnan rokotuksista.

Varmuutta siitä, kuinka iso osa hoitoalalla työskentelevistä on rokotettuja, ei ole, sillä työnantajalla ei ole oikeutta kysyä työntekijän rokotuksesta. Asia kuuluu yksityisyydensuojan piiriin.

Viola huomauttaa, että olisi hyvä tietää, onko olemassa tarkempaa dataa siitä, kuinka paljon vaikkapa kotihoidossa on rokottamattomia hoitajia.

Violan mukaan hoitoalalla rokottamattomuus on näkynyt käytännössä esimerkiksi siten, että tyhy-päivä eli työhyvinvointipäivä on peruttu. Perumista perusteltiin Violan mukaan sillä, että osa ei ole ottanut rokotetta.

- Mediassa tuntuu olevan tällä hetkellä hieman lynkkausmentaliteetti rokottamattomien hoitajien suhteen. Sekin tuntuu pahalta.

Violan ja Markun nimet on muutettu heidän toiveestaan asian arkaluontoisuuden vuoksi.

Onko koronavirus vaikuttanut sinun parisuhteeseesi? Oletko eronnut tai harkitsetko eroa esimerkiksi kumppanin erilaisen suhtautumisen vuoksi? Kerro kokemuksistasi miikka.kaskinen@iltasanomat.fi

Ilta Sanoma
mardi 23 novembre 2021 10:15:00 Categories: Ilta Sanoma Seksi & Parisuhde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.