Työlakien tuntija sanoo, että rokotepassia voitaisiin kysyä myös työntekijää palkattaessa. Jos työpaikka olisi turvallinen työntekijöille, olisi" /> Työlakien tuntija sanoo, että rokotepassia voitaisiin kysyä myös työntekijää palkattaessa. Jos työpaikka olisi turvallinen työntekijöille, olisi" />

YLE


Työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskisella on napakka ratkaisu siihen, miten työpaikoille voitaisiin helposti saada käyttöön koronapassi.

- Vallan yksinkertainen keino: Koronapassitieto on terveydentilatieto. Tehdään yksinkertaisesti niin, että lisätään yksityisyyden suojaa työelämässä käsittelevään lakiin työnantajalle oikeus käsitellä terveydentilatietoja silloin, kun se on välttämätöntä työturvallisuuden toteuttamiseksi. Pelkästään tämä lisäys riittää.

Lisäys mahdollistaisi koronapassia koskevien tietojen käsittelyn. Työnantaja voisi saada tiedon rokotuksista vain työnantajalta tai työnhakijalta itseltään.

Lakiin tehtävä lisäys koronapasseista punaisella.
Leena Luotio / Yle

Koskisen mukaan lakia on tähän mennessä mietitty niin sanotusti nollapohjalta.

- Ei tarvitse kirjoittaa kokonaan uutta lakia, sanoo Seppo Koskinen.

Työpaikkojen rokotuspassin on pelätty loukkaavan yhdenvertaisuutta ja puuttuvan rajoittavasti ihmisen perusoikeuksiin.

Koskisen mukaan hänen esityksensä koronapassista ei olisi yhdenvertaisuuslakien vastainen eikä sitä varten tarvitsisi tehdä raskaita perustuslaillisia arvioita.

- Rokotustiedot ovat terveydentilatietoja. Työelämän osalta yksinkertaisinta on liittää oikeutus lakiin yksityisyydensuojasta työelämässä. Laissa on valmiina kaikki muukin tarvittava: Miten ja ketkä saavat käsitellä tietoja, ketkä valvovat ja mitä seuraamuksia tulee, jos lakia rikotaan.

Koronapassi työelämän turvallisuuden takuuna?

Sosiaali- ja terveysministeriössä pohditaan parhaillaan, voisiko koronapassin käyttöä laajentaa ravintoloista ja tapahtumista työpaikoille.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on ehdottanut koronapassin käytön laajentamista sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijän rokotestatuksen tarkistamiseen. THL on jo aiemmin pitänyt ongelmallisena sitä, ettei koronarokotetta ole mainittu laissa influenssarokotuksen tavoin.

STM:ssä pohditaan muun muassa seurauksia rokottamattomalle työntekijälle. Valmistelun tämän hetkisestä vaiheesta tai siitä, millaista ja miltä pohjalta työelämän passia kaavaillaan, ei ole saatu tietoa.

Koronapassi puhelimen ruudulla.
Seppo Koskinen pohtii, sitä. kuka voisi olla ehdotusta vastaan. "Työntekijäjärjestöjenkin pitäisi tämä hyväksyä, koska kyse ei ole rokotuspakosta." Henrietta Hassinen / Yle

Monet oikeusalan asiantuntijat ovat erimielisiä koronapassin käytön laajentamisesta muualle kuin ravintolaelämään.

Työelämälakien asiantuntija Seppo Koskinen pohtii työnantajan velvollisuutta huolehtia työpaikan turvallisuudesta.

- Ehdotuksellani olisi merkitystä epäsuorasti myös hoidettavien turvallisuudelle. Jos työpaikka olisi turvallinen työntekijöille, olisi se samalla turvallinen myös hoidettaville. Hoitotyötä eli lähityötä tekevien kohdallahan työnantajan työturvallisuusvelvoitteet ovat keskeisiä.

- Työnantaja voisi tällä tavoin edeten saada asiasta tiedon työntekijältä tai työnhakijalta itseltään.

Jo olemassa oleva laki pitää sisällään myös työn hakemisen ja työnhakijat. Se on myös jo koeponnistettu perustuslaillisesti.

-Se koskee sekä yksityistä että julkista sektoria. Lisätään oikeutus lakiin, joka on jo aikoinaan käynyt perustuslakikäsittelyn läpi. Laki perustuu myös EU:n tietosuoja-asetukseen. Tässäkin mielessä on turvallista ottaa säännös juuri tähän lakiin.

Super: Koronapassi ei ratkaise mitään, vaan voi aiheuttaa uusia ongelma

Rokottamattomia on pidetty hoitoalalla, varsinkin vanhustyössä, uhkana ja vaarallisten tartuntaryppäiden levittäjinä. Hoitajien ei tarvitse nykysäännösten mukaan kertoa rokotuksistaan työnantajalle.

Seppo Koskinen sanoo pähkäilleensä pitkään ja tulleensa tulokseen, ettei oikein keksi, kuka voisi asettua vastahankaan hänen ehdotuksensa kanssa.

- En vieläkään ole päässäni keksinyt vastaväitteitä ehdotukselleni. Työntekijäjärjestöjenkin pitäisi tämä hyväksyä, koska kyse ei ole rokotuspakosta. Rokotuspakko menisi edelleen tartuntatautilain mukaan. Ja kai työntekijäjärjestöt hyväksyvät senkin, että työntekijöitä tulee suojella.

Lähi- ja perushoitajia edustavan Superin puheenjohtaja Silja Paavola vastaa Seppo Koskiselle.

Paavola sanoo, ettei Superilla ole mitään koronapassia vastaan. Mutta Super ei liputa passin puolesta.

- Lähihoitajissa korostuu se, että maahanmuuttajatataustaiset hoitajat eivät ota rokotteita. Heitä on lähihoitajissa paljon. Rokotepassi voisi aiheuttaa ongelmia siten, että kun hoitokodeissa ei olisi enää tarpeeksi rokotettuja hoitajia, hoitopaikkoja jouduttaisiin sulkemaan.

Super kehottaa kaikkia ottamaan rokotteet, mutta suhtautuu varauksella rokotepassiin.

Muualla maailmassa esimerkiksi Italiassa työpaikoilla on vaadittu koronapassia tai negatiivista koronatestia jo jonkin aikaa, ja New Yorkissa rokottamattomia työntekijöitä on lomautettu.

Sosiaalisessa mediassa kierrätetään ahkerasti rokotevastaisissa piireissä väitteitä siitä, että koronapassi olisi syrjivä ja perustuslain vastainen.

Koronapassin käyttöönottoa työpaikoilla vastustava kansalaisaloite etenee parhaillaan eduskunnan käsittelyyn. Aloite on kerännyt käsittelyyn vaadittavat 50 000 kannatusilmoitusta.

Lue lisää:

Koronapassia saatetaan edellyttää pian muillakin kuin terveysalan työpaikoilla - katso tästä perusteet vaatia passia

Oikeusoppineet ovat erimielisiä siitä, voisiko koronapassia laajentaa jo nyt - HUSin Lehtonen: On perusteltua asettaa rokotetut ja rokottamattomat eri asemaan

mardi 23 novembre 2021 07:15:00 Categories: YLE koronapassi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.