Ilta Sanoma

Mark Rutten mielestä Hollannin koronamellakat ovat idioottien harjoittamaa väkivaltaa.

Mark Rutte puhui medialle maanantaina.

Mark Rutte puhui medialle maanantaina. Kuva: Lex Van Lieshout / AFP

Väkivaltaisiksi yltyneet mielenilmaukset koronarajoituksia vastaan ovat jatkuneet jo useamman päivän Hollannissa.

Uutistoimisto Reutersin mukaan yli 100 ihmistä on pidätetty. Perjantaina Rotterdamissa poliisi joutui ampumaan varoituslaukauksia yrittäessään hillitä mellakoita.

Maan pääministeri Mark Rutte tuomitsee mellakat jyrkästi.

- Tämä on puhdasta väkivaltaa naamioituna protesteiksi, Rutte sanoi Reutersin mukaan.

Rutte sanoi ymmärtävänsä, että yhteiskunnassa on levottomuutta pitkään jatkuneen koronavitsauksen takia.

- Mutta en ikinä salli, että idiootit käyttävät puhdasta väkivaltaa vain koska ovat tyytymättömiä.

Hollannissa alkoi viikko sitten lauantaina osittainen koronasulku, jonka on määrä kestää kolme viikkoa. Maanantaina hallitus varoitti rajoitusten kiristämisen mahdollisuudella, jos ihmiset eivät noudata nykyisiä.

Maanantaina Hollannin viranomaiset kertoivat, että edellisten 24 tunnin aikana on kirjattu yli 23?000 uutta koronatapausta, mikä on toiseksi korkein lukema koko pandemian aikana.

Mellakoitsijat ovat muun muassa polttaneet kulkuneuvoja Hollanissa.

Mellakoitsijat ovat muun muassa polttaneet kulkuneuvoja Hollanissa. Kuva: Sven Simcic - Video In Verzet

Ilta Sanoma
mardi 23 novembre 2021 04:58:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.