MTV

Naapurit kertovat MTV Uutisille Vantaan henkirikostalosta kuuluneen aika ajoin riitelyä ja kiroilua: "Jälkikäteen se tietenkin herättää ajatuksia"

MTV - logo MTV 22.11.2021 18:37:25 Tiia Palmén

Poliisi epäilee 38-vuotiaan miehen tappaneen vanhempansa Pohjois-Vantaalla viikonloppuna. Epäilty otettiin kiinni eilen. Naapurit kertoivat MTV Uutisten haastattelussa kuulleensa pihapiiristä aiemmin kovaäänistä riitelyä ja kiroilua. Teon motiivi on edelleen auki.

Henkirikos tapahtui poliisin mukaan todennäköisesti eilen. Sitä, miten teko oli tehty, poliisi ei ole vielä kertonut. Myös se on vielä epäselvää, miten tapahtunut tuli alun perin poliisin tietoon. 

Poliisi kertoo päässeensä epäillyn jäljille tämän ajettua autollaan ulos tieltä ja poistuneen paikalta jalkaisin metsään. Sivullinen oli nähnyt tapahtuneen ja hälyttänyt poliisin, joka auton perusteella yhdisti miehen henkirikoksiin.

MTV Uutisten tietojen mukaan ulosajo tapahtui noin 20 kilometrin tapahtumapaikalta. Ulosajopaikalla näkyvät edelleen auton jäljet, kun se on ajanut mutkasta suoraan ja törmännyt kaiteeseen.

Poliisi oli saanut miehen melko nopeasti kiinni läheiseltä tieltä.

Asiaa tutkitaan toistaiseksi kahtena tappona, mutta rikosnimikkeet voivat muuttua tutkinnan edetessä.

MTV Uutisten mukaan tapahtumapaikka sijaitsee Pohjois-Vantaalla rauhallisella omakotitaloalueella. Taposta epäilty mies asui vanhempiensa kanssa omakotitalossa. 

Perheeseen kuului myös muita lapsia. Suruviesti asiasta on viety heille eilen. 

Talo on nyt eristetty ja pihalle on tuotu kynttilöitä.

Moni naapuri oli kiinnittänyt eilen iltapäivällä huomiota siihen, että alueella parveili lukuisia poliisipartioita. Myös poliisin panssaroitu ajoneuvo oli paikalla.

Lisäksi osa lähiseudun teistä oli suljettu.

- Silloin emme tietenkään tienneet, miksi poliiseja oli täällä niin paljon, mutta myöhemmin uutisista ymmärsimme, mistä on kyse. Aivan järkyttävää. Tämä on normaalisti hyvin rauhallinen alue, eräs perheenäiti kertoi tänään iltapäivällä MTV Uutisille.

Lähistöllä asuvat ihmiset olivat kiinnittäneet aiemmin huomiota siihen, että talon sisältä ja pihalta kuului aika ajoin erittäin vihamielistä keskustelua, kovaäänistä riitelyä ja kiroilua.

- Silloin en siihen kiinnittänyt sen enempää huomiota, koska ihmisethän elävät eri tavalla, mutta nyt jälkikäteen se tietenkin herättää ajatuksia, eräs pariskunta kertoi.

Lähellä asuva vanhempi mies tuli sytyttämään tänään iltapäivän pimentyessä kynttilän omakotitalon pihalle.

- Tämä pariskunta oli asunut tuossa talossa ainakin 1980-luvulta lähtien. Silloin tällöin aina juttelimme. Halusin tulla tuomaan kynttilän heidän muistokseen. Tämä on järkyttävää.

Tapettu pariskunta oli naapureiden mukaan eläkkeellä.

Epäilty on tällä hetkellä poliisin hallussa, mutta poliisi ei ole vielä kuulustellut epäiltyä. Motiivi on siis edelleen hämärän peitossa.

Todennäköisesti poliisi tulee muutaman päivän kuluttua vaatimaan hänen vangitsemistaan.

mánnodat, skábmamánu 22. b. 2021 20:37:25 Categories: MTV

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.