Suomessa käydään ensi vuoden alussa kaikkien aikojen ensimmäiset aluevaalit. Keräsimme vaalikonetta varten ideoitanne kysymyksiksi ehdokkaille. J" /> Suomessa käydään ensi vuoden alussa kaikkien aikojen ensimmäiset aluevaalit. Keräsimme vaalikonetta varten ideoitanne kysymyksiksi ehdokkaille. J" />

YLE


Erotteleva, mielekäs ja ajankohtainen. Käytännön ratkaisuja esittelevä tai laajempia arvoja kuvaava. Tasapuolisesti kiperä.

Lista onnistuneen vaalikonekysymyksen laatijalle on lähes mahdoton. Tähän kaikkeen on kuitenkin pyrimme, kun rakennamme Ylen vaalikoneen kysymys- ja väittämäpatteria.

Kysyimme marraskuun alussa kansalaisilta, mitä teemoja ja kysymyksiä Ylen tulisi esittää vuoden 2022 aluevaalikoneessa. Ehdotuksia lähetettiin yli 600 kappaletta.

Ehdotusten pohjalta laadittuja väittämiä testaavaan kyselyyn pääset tästä linkistä.

Aluevaalit ovat uudentyyppinen vaali, joten valikoimme lopulta vaalikoneeseen päättyvät kysymykset ja väittämät hyvin laajasta joukosta.

Mukana on luonnollisesti suoraan aluevaltuustojen työhön liittyviä yksityiskohtaisiakin kysymyksiä ja uutena piirteenä vaalikoneen jatkuvuutta korostavia teemoja.

- Väittämien patteristoa on kehitetään siten, että niiden pohjalta kyetään paremmin ymmärtämään yhteiskunnassa ja politiikan toimijoiden näkemyksissä tapahtuvia muutoksia vaalien välillä, sanoo Ylen vaalien verkkotuottaja Ville Laakso.

Ylen vaalikone julkaistaan yleisölle tammikuun alussa. Ehdolle aikovat saavat ehdokaskoneen käyttöönsä joulukuun puoliväliin mennessä.

Yle avaa vaalikoneen yleisölle tammikuussa 2022.

Aluevaalit käydään sunnuntaina 23. tammikuuta 2022 koko Suomessa Helsinkiä lukuunottamatta. Ennakkoäänestys alkaa 12. tammikuuta 2022.

Hyvinvointialueiden valtuustot aloittavat työnsä maaliskuussa 2022.

lundi 22 novembre 2021 18:30:00 Categories: YLE aluevaalit

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.