Ilta Sanoma

Tammer Brands Oy tuomittiin 15?000 euron yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta.

Kolmiporrasjakkaroiden eroavaisuuksia käsiteltiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

Kolmiporrasjakkaroiden eroavaisuuksia käsiteltiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Kuva: Eriika Ahopelto

Kolmiporrasjakkaroilla on eroja. On laadukkaita ja vähemmän laadukkaita.

Tamperelaisen kauppaliikkeen kausiapulaiseksi visualistin eli somistajan tehtäviin palkattu nainen teki tuttavuutta jälkimmäisten kanssa marraskuussa 2019. Kehnostihan siinä kävi: nainen kipusi jakkaralle, joka petti alta. Lattialle kaatuessaan hän loukkasi niin kätensä kuin jalkansakin ja joutui sairaalaan.

Lähes kaksi vuotta myöhemmin Tammer Brandsin tuoteturvallisuusasiantuntijana ja työsuojeluvaltuutettuna työskennellyt nainen antoi oikeudessa todistuksensa:

- Kyseisiä kolmiporrasjakkaroita, jollaisella (työntekijä) oli kaatunut, oli ollut yhtiössä myynnissä kuluttajille.

Ammattikäyttöön niitä ei siis oltu tarkoitettu. Tavalliselle kaupan asiakkaalle huterampia tikkaita kuitenkin myydään.

Somistajan tehtäviin kaupassa kuuluu muun ohessa julisteiden ja mainosten kiinnittämistä tikkaiden avulla. Nainen ehti olla töissä vain parisen viikkoa ennen tapaturmaa.

Näyttelytilaa somistaakseen nainen haki kaupan tiloissa olleen jakkaran ja nousi sen päälle kahdesti ilman ongelmia.

Kolmas kerta toden sanoi.

Koska kyseessä oli työtapaturma, tapaus päätyi viranomaisten tietoon. Aluehallintovirasto moitti työnantajaa: puutteita oli muun muassa perehdytyksessä, mutta, mikä tärkeintä, työvälineessä.

Avin mukaan "työntekijälle oli annettu käyttöön kotitalousjakkara, joka ei rakenteensa puolesta ollut tarpeeksi tukeva" ja jatkoi "työpaikalla käytettiin nousuporrasta, jota ei ilmeisesti olisi tullut käyttää".

Oikeudessa kävi ilmi, että avi osui oikeaan.

Tarkastuskertomuksen mukaan käytetyn jakkaran etujalka oli puutteellisesti tuettu ja pääsi painon alla taipumaan. Työntekijät olivat todenneet tämän aiemmin, mutta työnantajalle asti tieto huterista jakkaroista ei kantautunut ennen onnettomuutta.

Työntekijöillä oli käytössään myös tukevampia, lukkiutuvia tikkaita, jollaisia naisenkin olisi pitänyt käyttää. Niissä oli merkintä "visu" (visuaalinen suunnittelu). Huterampia eli lukkiutumattomia tikkaita oli käytetty maalitelineenä.

Ongelma oli se, että tukevammat tikkaat näyttivät samalta kuin huteratkin. Työsuojeluvaltuutetun mukaan "kauempaa ei pysty erottamaan, onko tikkaat lukittavat vai ei".

Oikeus tuomitsi somistajan lähiesimiehenä toimineen kauppaliikkeen tiimiesimiehen 30 päiväsakkoon työturvallisuusrikoksesta. Esimies sai maksaakseen 1?170 euron sakot.

Tammer Brands Oy:n katsottiin myös syyllistyneen työturvallisuusrikokseen. Yhtiö määrättiin 15?000 euron yhteisösakkoon.

Tammer Brands on ilmoittanut tyytymättömyyttään tuomioon. Asiaa käsitellään siis mahdollisesti myöhemmin myös hovioikeudessa.

Ilta Sanoma
lundi 22 novembre 2021 16:02:00 Categories: Ilta Sanoma Tampereen seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.