Ilta Sanoma

Erikoissyyttäjä ei nähnyt syytä aloittaa esitutkintaa Lounais-Suomen poliisin toimista.

Naantalilaistallilla tapahtuneita epäiltyjä hyväksikäyttötapauksia on tutkittu jo kuukausia.

Naantalilaistallilla tapahtuneita epäiltyjä hyväksikäyttötapauksia on tutkittu jo kuukausia. Kuva: IS

Naantalilaista hevostallia koskevan laajan hyväksikäyttöepäilyn tutkinta on edelleen kesken. Tämän vuoden toukokuussa paljastunut vyyhti on tutkinnassa Sisä-Suomen poliisilla.

- Tilanteesta voi sanoa sen verran, että siinä on kuulusteltu henkilöitä asiaan liittyen. Aktiivisia tutkintatoimia on tehty. Mitään valmistumiseen liittyvää aikataulua en uskalla lähteä spekuloimaan, tutkinnanjohtaja Vesa Järvenpää kommentoi Ilta-Sanomille.

Onko tutkinta venymässä ensi vuoden puolelle?

- En mielelläni sano tähän mitään, koska nämä asiat liittyvät myös siihen, mitä muita asioita meille tulee.

- Kuulusteluita tullaan tekemään lisää.

Hevostallia pyörittänyttä pariskuntaa, 45-vuotiasta miestä ja 41-vuotiasta naista, epäillään kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jotka ovat tapahtuneet Naantalissa vuosien 2013 ja 2016 välisenä aikana. Asiassa on kuitenkin tehty ainakin 14 rikosilmoitusta. Turun Sanomien mukaan poliisi on lopettanut esitutkinnan kahden uhriksi ilmoittautuneen henkilön osalta.

Lue lisää: Näin Naantalin hevostallin tapahtumien tutkinta lähti etenemään vauhdilla

Pariskunta vangittiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa toukokuun lopussa. Alkuperäinen syytteennoston määräpäivä oli syyskuussa. Pariskunta vapautettiin tutkintavankeudesta kesäkuun puolivälissä, ja mies määrättiin tehostettuun matkustuskieltoon.

Tapauksen tutkinta siirrettiin Lounais-Suomen poliisilta Sisä-Suomen poliisille sen jälkeen, kun Turun Sanomat kyseenalaisti jutussaan Lounais-Suomen poliisin puolueettomuuden talliin liittyvässä tutkinnassa. Tapauksen tutkinnanjohtaja on vaihtunut kertaalleen myös Sisä-Suomen poliisin sisällä.

Syyttäjälaitokselle toimitetuissa selvityksissä väitettiin, että poliiseille olisi luovutettu takavarikoituja hevosia etuhankintaoikeudella. Erikoissyyttäjän heinäkuussa tekemän päätöksen mukaan mikään konkreettinen tieto ei ole viitannut siihen, että poliisin toiminnasta pitäisi tehdä esitutkinta.

Tapauksen tutkinta kuitenkin pysyy Sisä-Suomen poliisilla.

Järvenpää ei tässä vaiheessa kommentoi, kuinka monta asianomistajaa asiassa on.

- Se tarkentuu siinä vaiheessa, kun saadaan tutkintatoimet tehtyä.

Ilta Sanoma
lundi 22 novembre 2021 15:18:00 Categories: Ilta Sanoma Turun seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.