Leo Johansson, 22, yllätti tuplavoitolla Ruotsin hiihtokauden avausviikonloppuna. Muun muassa Dario Cologna jäi ruotsalaisnuorukaisen kyydistä. " /> Leo Johansson, 22, yllätti tuplavoitolla Ruotsin hiihtokauden avausviikonloppuna. Muun muassa Dario Cologna jäi ruotsalaisnuorukaisen kyydistä. " />

YLE


22-vuotias ruotsalaishiihtäjä Leo Johansson järjesti jymypaukun Ruotsin maastohiihtokauden avausviikonloppuna Jällivaarassa. Johansson voitti ensin lauantaina 15 kilometrin kilpailun perinteisellä ja päätti sunnuntaina huippuviikonloppunsa ykkössijaan samalla matkalla vapaalla hiihtotavalla.

Johansson jätti taakseen mukana olleet Ruotsin A-maajoukkuehiihtäjät. Ruotsin viime kauden ykköstykeistä Jens Burman tosin keskeytti viikonloppunsa jo ensimmäisen kilpailun alussa selkäkipujen takia. William Poromaa ei puolestaan osallistunut kilpailuihin.

- Kivaa, että meni hyvin, se tuntui todella hyvältä. Olin hieman epävarma, sillä lauantaina oli hieman hulinaa, Johansson sanoi sunnuntaina SVT:lle ja viittasi lauantain voittoonsa.

Johansson ei ollut aiemmin voittanut yhtään FIS:n alaista kilpailua. Tällä kertaa hän päihitti muun muassa Sveitsin hiihtotykki Dario Colognan, joka jäi perinteisellä seitsemän ja vapaalla 24 sekunnin päähän voittajasta.

Nelinkertainen olympiavoittaja Cologna sijoittui esimerkiksi viime kaudella Falunin maailmancupissa 15 kilometrin vapaalla 18:nneksi ja perinteisellä 20:nneksi. Johansson sijoittui tuolloin samoissa kisoissa sijalle 55.

- En taida tietää, kuka hän on. Ruotsissa on niin paljon Johanssoneja, joita pitää silmällä, Cologna totesi Expressenille.

- Mutta hän on nuori, eikö niin? Henkilökohtaisella tasolla olen tyytyväinen työskentelyyni tällaisena vanhana miehenä, 35-vuotias Cologna tiivisti.

Cologna ei ollut Johanssonin ainoa isompi päänahka. Taakse jäi myös 15 kertaa urallaan maailmancupissa palkintopallille noussut Calle Halfvarsson. Halfvarsson jäi Johanssonista lauantaina 48 sekuntia ja sunnuntaina lähes puolitoista minuuttia.

Johansson ei osannutkaan odottaa, että hän pystyisi tällaisiin suorituksiin kauden avauskilpailussa.

- Olen löytänyt asioita joihin keskittyä, ja nyt pystyn hiihtämään nopeasti. Jaksan jatkaa ja hiihtää täysillä, Johansson tiivisti SVT:lle.

Viikonlopun tuplavoittaja Johansson on hiihtänyt ainoastaan kahdesti maailmancupissa. Ruotsin maajoukkueen valmentaja Anders Byström ei paljastanut SVT:lle Rukan maailmancupiin lähtijöitä, mutta antoi myös vahvan vihjauksen Johanssonin valinnan puolesta.

- Jos voittaa kaksi kilpailua täällä, vaatii tietysti aika paljon, että ei tule valituksi, Byström muotoili SVT:lle.

Rukalla kilpaillaan viikonloppuna maailmancupia maastohiihdon lisäksi myös yhdistetyssä ja mäkihypyssä. Yle välittää kaikki kilpailut kanavillaan perjantaista sunnuntaihin TV2:ssa ja Areenassa.

Lue myös:

Tältä näyttää suomalaishiihtäjien tilanne ennen Rukan maailmancup-avausta - asiantuntija suitsuttaa Iivo Niskasta ja Ristomatti Hakolaa

Pärmäkoski tuuletti Suomen cupissa tuplavoittoa tasaisessa kaksinkamppailussa - kritisoi verryttelypuitteita: "Ei muuta kuin lenkkaria jalkaan"

lundi 22 novembre 2021 15:14:43 Categories: YLE hiihto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.