Voiko kukaan kuvitella historialtaan ja identiteetiltään enemmän naisiin liitettyä pintapuolista ominaisuutta kuin keimailu? Jos miespoliitikko olisi käyttänyt Annika Saarikon kielikuvaa, hänet olisi - jos sallitaan sukupuolisidonnainen kielikuva - "hirtetty munista". Sen verran on yhteiskunta muuttunut, ja hyvään suuntaan, kirjoittaa Ilta-Sanomien toimittaja Tuomas Manninen.

Puhetta, ei keimailua. Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko. Kuva: Jouni Porsanger / Lehtikuva

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko on rohkea nainen.

Tai korjataan, Annika Saarikon ei tarvitse olla rohkea, koska hän on nainen.

Saarikko ilmoitti lauantaina, ettei keskusta tule olemaan mukana hallituksessa, jossa "keimaillaan talousryhdin hylkäämisen kanssa".

Siis siinä Sanna Marinin hallituksessa, jonka johtoviisikossa on pelkästään naisia, keimaillaan!

Keimailu on keimailua, keimailtiin sitten vaikka ryhdittömyydellä.

Lue lisää: Saarikko uhosi hallituksesta lähdöllä: "Keskusta ei tule olemaan mukana hallituksessa, jossa keimaillaan talousryhdin hylkäämisen kanssa"

Olkoonkin, että Saarikon virkkeen koreografia tuo mieleen "köyhän naisen" Ilkka Kanervan. Yritystä on riittävästi, otekorkeutta on liikaakin, mutta puuttuu Kanervan vapaasti hengittävän verbaliikan ilmavuus ja eleganssi.

"Ei tule olemaan hallituksessa" voidaan selkokielisesti sanoa "jättää hallituksen".

Palataan keimailuun.

Voiko kukaan kuvitella historialtaan ja identiteetiltään enemmän naisiin liitettyä pintapuolista ominaisuutta kuin keimailu? Jos miespoliitikko olisi käyttänyt Saarikon kielikuvaa, hänet olisi - jos sallitaan sukupuolisidonnainen kielikuva - "hirtetty munista".

Sen verran on yhteiskunta muuttunut, ja hyvään suuntaan!

Tuoreessa muistissa on pääministeri Marinin twiitti, jonka aiheena olivat ennakkoluulot ja naisviha. Marin luetteli epiteettejä, jotka hänen hallitukseensa oli vähättelyn tarkoituksessa liitetty: tyttöhallitus, huulipunahallitus, sukkahousuhallitus...

Ja nyt sitten tyttöhallitus, joka keimailee.

Keimailijahallitus.

Kuinka Saarikko uskalsi?

Vaihtoehtoja on kaksi. Joko hän ei tullut syvemmin ajatelleeksi kielikuvaansa tai sitten hän ajatteli sen erittäin huolellisesti.

Onhan niin, että perinteisesti keimailijoita ovat kaupunkilaiset naiset, nuo sievistelevät hepsankeikat. Fröken Andersson. Rouva Kari, Rouva Marin. Fröken Henriksson.

Lue lisää: Li Andersson ihmettelee Annika Saarikon kommenttia keskustan hallituksesta lähdöltä "Tuntuu varjonyrkkeilyltä"

Maaseudun naisilla ei ole aikaa keimailla. He heräävät aikaisin, lypsävät lehmät, pimeässä navetassa ei ole peiliä, isäntä kuorsaa vielä, aamuiset rähmät ovat yhä emännän poskilla ja omituinen olohan siitä tulisi, jos huomaisi nostelevansa viettelevästi lypsyesiliinan helmaa Mustikille tai Mansikille.

Tai edes sonnille. Ei talikolla lantaa luotaessakaan ehditä keimailla, eikä heinäpellolla.

Ja illalla taas nukuttaa niin makeasti, ettei keimailu tule edes mieleen. Sitä paitsi tuo isäntäkin on jo niin nähty. Ja mitä naapuritkin sanoisivat.

Ei, kyllä keimailu on turhamaisten ja joutilaiden kaupunkilaishupakoiden harrastus. Sen tiesi Lasse Liemolakin vuonna 1957 levyttämällään laululla Diivaillen.

Sehän alkoi näin:

"Neitonen kaunoinen, usein keimailee, estelee ja pakene, kun poika suutelee, kääntää hälle selkänsä, niskaa nakkelee, tuo on aivan päivän selvää, hänhän diivailee.

Ollaan aina ollakseen ollaan diivaillen."

Lue lisää: Kommentti: Ovi oppositioon raollaan - keskusta rasvaa saranoita

Sanoitus on nykyajan silmin kyseenalainen ja lähenee metoo-osastoa.

Siinä esiintyy myös "maalaisserkku". Hän tulee kaupunkiin, Helsinkiin, mutta on eri maata kuin Annika Saarikko. Maalaisserkku alkaa nimittäin heti keimailla. Hän omaksuu "stailin", mikä se sitten siihen maailman aikaan olikaan.

Ei varmaankaan lysähtänyt talousryhti. Jokaisella ajalla on omat humputuksensa.

Keskusta teki viikonvaihteessa muutenkin eroa Helsinkiin.

Keskusta ei halua, että maalaisserkut tulevat Helsinkiin, vaan heitä varten pitää hajasijoittaa korkeakouluja maakuntiin.

Silloin myös maaseudun poikamiehille riittäisi iloa, kuten keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juha Pylväs asian lauantaina omassa Rovaniemen puoluevaltuuston puheessaan monimielisesti muotoili.

Kaikkia mieliä ei edes kehtaa ajatella.

Maakuntien uuninpankkopoikien parinmuodostuksen tarpeet on nyt valjastettu kirittämään suomalaista korkeakoulupolitiikkaa. Tyttö Harvardiin, toivottiin ennen. Maajussille morsian, toivotaan tulevaisuudessa.