Max Verstappen johtaa MM-sarjaa kahdeksalla pisteellä ennen kahta viimeistä osakilpailua. Lewis Hamilton on kuitenkin hallinnut kahta edelliskilp" /> Max Verstappen johtaa MM-sarjaa kahdeksalla pisteellä ennen kahta viimeistä osakilpailua. Lewis Hamilton on kuitenkin hallinnut kahta edelliskilp" />

YLE


Formula ykkösten kauden 2021 tulikivenkatkuinen mestaruustaisto ratkeaa vasta kahdessa viimeisessä osakilpailussa. 5. joulukuuta ajetaan Saudi-Arabiassa ja 12. joulukuuta Abu Dhabissa.

Vastakkain ovat seitsenkertainen mestari, 36-vuotias Mercedeksen brittikuski Lewis Hamilton ja 24-vuotias Red Bullin hollantilaishaastaja Max Verstappen, joka on sijoittunut MM-sarjassa kolmanneksi parilla edelliskaudella.

Verstappen johtaa kuljettajien MM-taistoa, mutta Hamilton on kahdella peräkkäisellä voitolla kaventanut eron kahdeksaan pisteeseen. Hamiltonin vauhti oli viikko sitten Brasiliassa sekä eilen Qatarissa niin omaa luokkaansa, että väkisin hiipii mieleen ajatus: voiko Hamiltonin nousua kahdeksanteen mestaruuteen estää mikään? Kahdeksalla mestaruudella Hamilton nousisi yksin ennätysmieheksi - myös Michael Schumacher voitti urallaan seitsemän titteliä.

- Mestaruustaistelu on niin tiukka, että tässä vaiheessa on turha sanoa vielä näillä näytöillä, että Hamilton nousee varmasti mestaruuteen, vastaa Yle Urheilun F1-asiantuntija Jukka Mildh.

"Hamiltonista huokui rauhallisuus"

Heti perään Mildh lisää, että pari asiaa tukevat Hamiltonin loppukiriä pistetaulukossa. Joka tapauksessa mestaruus ratkennee vasta Abu Dhabin päätöskisassa.

- Mercedes on viimeisten kuukausien aikana tehnyt erittäin järjestelmällistä työtä auton ja etenkin voimanlähteen optimoinnissa ratkaisuhetkiä varten. Tässä tulee muistaa, että Mercedes ajaa viime vuoden auton kehitysversiolla, kun taas Red Bull on liikkeellä tätä kautta varten suunnitellulla konseptilla. Se on se tekninen puoli, eli Mercedeksen mahdollisuus kehittyä tässä lopussa ja se työ mitä he ovat tehneet, on ollut todella merkittävää ja systemaattista.

Max Verstappen ja Lewis Hamilton ovat ottaneet läpi kauden tiukasti yhteen. 12. syyskuuta Italian GP:ssä kaksikko kolaroi keskenään ja keskeytti, yllätysvoittoon ajoi silloin McLarenin Daniel Ricciardo.
Max Verstappen ja Lewis Hamilton ovat ottaneet läpi kauden tiukasti yhteen. 12. syyskuuta Italian GP:ssä kaksikko kolaroi keskenään ja keskeytti, yllätysvoittoon ajoi silloin McLarenin Daniel Ricciardo.EPA-EFE / All Over Press

Esimerkiksi Valtteri Bottas sanoi ennen Qatarin kisaa, että Red Bull on tällä kaudella "keskimäärin onnistunut paremmin" kuin Mercedes, ja Mercedes on lähtenyt kisoihin altavastajaana. Siitä huolimatta Mercedes johtaa yhä valmistajien taulukossa, ja Hamilton taistelee tosissaan kuljettajien tittelistä.

Hamiltonilla henkistä kapasiteettia ja kokemusta mestaruustaistoista löytyy, vaikkei Verstappen ainakaan itseluottamuksen puutteesta ole koskaan kärsinyt.

- Hamiltonista huokui Qatarin kilpailun jälkeen rauhallisuus. Hän on niin monta kertaa ollut voittamassa maailmanmestaruutta, että hän tietää ihan tasantarkkaan, mitä se vaatii tallilta ja mitä se vaatii häneltä itseltään. Sen takia hän on henkisesti valmiimpi kuin Verstappen, mutta täytyy muistaa, että Verstappen on hyvinkin nälkäinen ja Red Bull on tällä hetkellä todella voimiensa tunnossa tallina, Mildh pohtii.

- Kaksi vähän erilaista filosofiaa siis meneillään. Hamiltonin vahvuus on ainakin se, että hän osaa olla todella maltillinen, ja nyt tässä punnitaan Verstappenin kypsyminen kuljettajana. Hän on kuitenkin merkittävästi nuorempi kuin Hamilton. Tulee todella kipinöivä loppu varmasti, Mildh uskoo.

Lewis Hamilton (vas.) ja Max Verstappen ovat tällä kaudella saaneet kilistellä palkintopallilla riittämiin. Hamilton on voittanut seitsemän kisaa, Verstappen yhdeksän.
Lewis Hamilton (vas.) ja Max Verstappen ovat tällä kaudella saaneet kilistellä palkintopallilla riittämiin. Hamilton on voittanut seitsemän kisaa, Verstappen yhdeksän. Getty Images

Saudi-Arabian vieras rata tuo yhden lisäjännitteen

Kauden loppu on myös ratojen osalta jännittävä. Qatarissa kilpailtiin ensimmäistä kertaa, kuten kilpaillaan myös Saudi-Arabiassa seuraavassa kilpailussa. Myös Abu Dhabin rataan on tehty joitain muutoksia edelliskausiin verrattuna.

- Uusien ratojen mukaantulo totta kai värittää mestaruustaistoa, kun lähdetään tietyllä tavalla epävarmalta pohjalta. Saudi-Arabiassa ajaminen on kuitenkin ollut tiedossa jo kauan, jos verrataan Qatarin kisaan, joten Saudi-Arabiaan on pystytty valmistautumaan paremmin. Abu Dhabin finaalikisa, jossa rataa on vähän muutettu, ei vaikuta sinänsä, koska konsepti on samanlainen ja olosuhteet sekä radan pinta tunnetaan, Mildh uskoo.

- Hieno kombinaatio kuitenkin, kun on jäljellä uusi rata ja tutumpi rata. Toivottavasti Saudi-Arabia tuo vähän samanlaista pakan sekoittumista kuin Qatar toi.

Qatarissa Hamilton ja Verstappen karkasivat täysin muilta, mutta kärkikaksikon takana nähtiin yllätyksiä. Bottas kärsi rengasrikon ja lopulta keskeytti kisan. Fernando Alonso Alpinella nousi kolmospallille - ensimmäinen podium-paikka kaksinkertaiselle maailmanmestarille sitten vuoden 2014.

Red Bullin Sergio Perez oli Qatarissa neljäs, joten Red Bull kiri Mercedeksen etumatkan valmistajien pistetaulukossa vain viiteen pisteeseen.

Lue lisää:

Näistä syistä Valtteri Bottaksen kannatti keskeyttää Qatarissa - F1-asiantuntija avaa myös Fernando Alonson uroteon taustat

Näin eteni historian ensimmäinen Qatarin F1-kisa: Hamilton voittoon, Bottaksella painajaismainen päivä - Alonso podiumille sitten kauden 2014!

Lewis Hamiltonilta älytön viimeinen kierros ja paalulle! Bottas jäi kolmanneksi - näin aika-ajot etenivät

Valtteri Bottas kommentoi ensi kauden tulokastallikaveriaan - Kimi Räikkösellä todella "jäämiesmäinen" näkemys huimasta mestaruustaistosta

Tällainen on Valtteri Bottaksen uusi tallikaveri - työpaikkansa menettänyt kuljettaja vihjaa, että kiinalainen sai pestinsä rahalla

lundi 22 novembre 2021 09:29:13 Categories: Formula 1 YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.